Käännetään rautalangasta, 22. jakso: Tiedon välittäjät – journalistinen kääntäminen ja tulkkaus

Julkaistu 16.12.2025

Haastattelu: toimittaja Juha Roiha

Puhujat: yliopistonlehtori Nina Havumetsä (Itä-Suomen yliopisto) ja yliopisto-opettaja Léa Huotari (Turun yliopisto)

Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen

Käsikirjoitus: Nina Havumetsä, Léa Huotari, Tuija Kinnunen, Maarit Laitinen, Esa Penttilä, Eliisa Pitkäsalo, Juha Roiha, Lena Segler-Heikkilä ja Kristiina Taivalkoski-Shilov

Tunnusmusiikki: Esa Penttilä

Journalistit kääntävät ja tulkkaavat eri kielillä puhuttua tai kirjoitettua tietoa välittäessään sitä meille mediassa. Miten käännökset ja tulkkaukset muokkaavat uutisten sävyä ja sisältöä – ja millaista osaamista monikielinen journalismi todella vaatii? Yliopistonlehtori Nina Havumetsä ja yliopisto-opettaja Léa Huotari keskustelevat journalistisen kääntämisen ja tulkkauksen käytännöistä, kiireen ja tekoälyn vaikutuksista työhön sekä siitä, miten portinvartijoiden valinnat muovaavat käsitystämme maailmasta.

[kesto 29 min]

Litterointi:

[tunnusmusiikki]

Juha Roiha: Tervetuloa Käännetään rautalangasta -podcastin tämänkertaiseen jaksoon, jossa puhutaan merkityksestä ja merkityksen välittämisestä. Mitä on journalistinen kääntäminen ja tulkkaaminen? Puhujina ja keskustelijoina kanssani ovat Nina Havumetsä, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistosta, tervetuloa.

Nina Havumetsä: Kiitos.

Juha: Léa Huotari, yliopisto-opettaja Turun yliopistosta, tervetuloa myös.

Léa Huotari: Kiitos.

Juha: Turun-juna taisi olla ajoissa tällä kertaa. Puhutaan kääntämisestä ja journalistisesta kääntämisestä. Minä olen siis Juha Roiha.

Journalistina olen itsekin joutunut tähän niin sanottuun soppaan tai soppaa hämmentämään ja olen ottanut mielenkiinnolla vastaan muun muassa Minna Kujamäen, joka on Itä-Suomen yliopistosta, näkemyksen, jossa hän vertaa toimittajan näpeistä syntyneitä käännöskukkasia. Yksi osuva esimerkki on Britannian entisen pääministeri Theresa Mayn lausuma “Let me be clear”, joka käännettiin Ilta-Sanomissa muotoon “Antakaa minun olla selvä”.

Itse muistan kaikkein parhaiten varhaisilta vuosilta, olisiko ollut ‘70- tai ‘80-luvulta, kun Led Zeppelinistä tehtiin elokuva, joka oli nimeltään The Song Remains the Same, Suomessa se oli levityksessä nimellä [Led Zeppelin –] laulu jää pystyyn. Tätä monet pitävät edelleen sellaisena, koska tekoälyä ei silloin ollut, joka olisi voinut hallusinoida, että joku siellä on hallusinoinut.

Mennään journalistiseen kääntämiseen: lähdetään perusteista, eli ketkä sitä tekevät?

Nina: Ihan kuka tahansa journalisti voi joutua tai päästä kääntämään. Monet aiheet mielletään kotimaisiksi, sanotaan vaikka maatalous, mutta ne ovat itse asiassa hyvin kansainvälisiä ja monenlaisille kansainvälisille virtauksille alttiita. Kuka tahansa voi saada eteensä käännöstehtävän journalismin alalla. Taidot vaihtelevat paljon, kieli- ja käännöstaito vaihtelevat, ja sitten kiire ja uudet aiheet, jotka tulevat eteen yllättäen, synnyttävät käännöskukkasia.

Juha: Entä mitä eroa on journalistisella kääntämisellä ja tulkkauksella?

Nina: Tulkkaus on sitten...

Juha: Ammattimaisempaa?

Nina: Varmaankin, joo. Tulkkausta on esimerkiksi urheilukilpailujen yhteydessä, se on yleinen esimerkki, joka tulee mieleen tavalliselle tv-katsojalle. Kyllähän tulkkeja voi käyttää tekstijuttujen tekemisessä, tai kun haastatellaan.

Léa: Minulle tulee mieleen ehkä tyypillisin [tilanne], jos ulkomailta tehdään reportaasia, niin usein siellä toimii tulkki, jota kutsutaan “fikseriksi”, joka on paljon muutakin kuin tulkki.

[Esimerkiksi] Ukrainan [sodasta uutisoidessa] he järjestävät kuvauspaikat ja tuntevat ja auttavat toimittajia löytämään haastateltavat reportaasia varten. Tulkkaus on suullista, mikä on suurin ero kääntämiseen, joka on kirjoitettua ja erityyppistä.

Juha: Entä käännöstyön eri vaiheet? Siinähän on vaarana, varsinkin kun mainitsit fikserin, kun on tulkki välissä, on rikkinäinen puhelinefekti aika lähellä. Teksti saattaa muuttua moneenkin kertaan, kun se menee eri vaiheitten läpi.

Léa: Kyllä, mutta ehkä juuri näistä kääntäminen eroaa siinä, että sen pitää olla hyvin tarkkaa. Journalistithan ovat vastuussa siitä, että he kertovat totuuden, [heidän kertomansa] on todenmukaista, joten sitä tarkistetaan.

Tietysti näitä kukkasia syntyy myös kiireessä, mutta on ehkä journalistikääntämiselle ominaista – en tiedä, oletko, Nina, samaa mieltä – että tarkistetaan eri tavalla alkuperäistä [lähdettä], että se on hyvin ja oikein käännetty, ettei ole väärinymmärryksiä.

Nina: Kyllä varmasti, ja journalisteillahan on journalistinen etiikka, joka vaatii, että juttujen tietojen pitää olla oikein. Silloin myös käännettyjen asioiden täytyy olla oikein. Sen takia tarkkuusvaatimus on niin suuri.

Juha: Tässä mentiin jo vähän erityispiirteisiin. Pitää ehkä erottaa journalistinen kääntäminen niin sanotusta “normaalista” kääntämisestä, kaunokirjallisuudesta tai tulkkaustilanteesta.

Mitä tähän muuta liittyy, kuin kääntäminen ja tulkkaus? Voisin itse kuvitella, tai ainakin journalistina olen toivonut, että anteeksiantokynnys on [epäselvää] jonkun verran iso, etteivät he käy heti kimppuun, jos jokin idiomi kääntyy väärin, kun taas asian on oltava oikein. [On kyse nimenomaan siitä], että tietyt termit on oikein.

Léa: [Journalistisessa kääntämisessä] on erityisvaatimuksena vielä, että [uutisen] on oltava hyvin käännetty sillä tavalla, että se on hyvää ja ymmärrettävää suomen kieltä.

Nina taisi mainita aikaisemmin, mutta ero journalistisessa kääntämisessä ja niin kutsutussa “normaalissa” kääntämisessä on, että sitä harjoittaa ei-ammattikääntäjät suurin osin, eli journalistit eivät ole saaneet koulutusta kääntämiseen, mutta silti kääntävät jatkuvasti.

Uutisointi on tosi paljon sen kertomista, mitä joku on sanonut jossakin. Esimerkiksi Trumpia kuulee joka päivä, häntä siteerataan, mitä hän on puhunut missäkin, ja sitaatti on käännetty englannista suomeen.

Juha: Vastaavasti, jos ajattelen ranskaa: mitä Macron sanoo ja miten hänet ymmärrettiin. Macron on esillä aika paljon.

Léa: Kyllä.

Juha: Kun mietitään puhuttua ja kirjoitettua tekstiä sekä kuvallista [materiaalia], miten kääntäminen ja journalistinen kääntäminen näissä eroaa toisistaan?

Nina: Ehkä sillä lailla ainakin, että kun käännetään eli tehdään kirjallista käännöstä, aikaa on eri lailla käytettävissä kuin puhutussa ja kuvallisessa journalismissa. Haastattelussa ei ole aikaa ottaa sitä uudestaan ja tehdä alusta, se tapahtuu enemmän hetkessä. En oikeastaan tähän muuta osaa kommentoida.

Léa: Niin, ehkä se on suurin ero. Tietysti on myös reportaaseja, jotka editoidaan, että kaikki ei tapahdu hetkessä televisiossakaan tai radiossa, mutta ehkä suurin [ero on], että kirjoitetussa [jutussa] journalistilla on mahdollisuus tarkistaa ja on aikaa kysyä joltain, joka osaa kieltä. Vaikka jos Macronia pitää kääntää ranskasta suomeen, voidaan joltain ranskan kielen taitoiselta toimittajalta varmistaa käännös.

Juha: Että “Onko tämä edes sinne päin? Näyttääkö tämä oikealta?”

Léa: Mutta todellisuudessa, vaikka Macron on puhunut ranskaksi, todennäköisemmin se on käännetty suomeen englannista. Esimerkiksi tiedän, että Helsingin Sanomat käyttävät aika paljon AFP:n uutissähkeitä, ja AFP kääntää jatkuvasti kaikista kielistä englanninkielisen version, jolloin [sitaatti] on kertaalleen käännetty englanniksi ja sitten täytyy suomeksi [kääntää], eli siinä on välikieli.

Juha: Tuossa on tosiaan rikkinäisen puhelimen efektin vaara aika iso, kun siinä on kaksi eri vaihetta, jonka [lainaus käy läpi].

Entä jos tähän otetaan verkko? Tiedän kokemuksesta, että monissa toimituksissa on juttu, että “No joo, kun teet telkkarijutun, niin kyllä siitä tekee nopeasti radiojutun. Verkkohan menee siinä samalla, laitat verkkoon vielä”. Eli ihmisellä, joka tekee tätä, on äärimmäinen kiire tehdä, ja silloinhan virheiden määrä myös kasvaa.

Se, mitä moni ei ymmärrä, on, että [versiota], joka menee verkkoon, ei voi laittaa huolimattomasti, koska se säilyy siellä “forever and ever”, ikuisesti ja ikuisesti. Oletteko samaa mieltä?

Nina: Kyllähän kiire on monien ongelmien äiti. Siitä ei pääse mihinkään. Jos kääntämisestä puhutaan, niin [verkkouutisissa] tilarajoitus ei ole niin ankara kuin printtijournalismissa. Oikaiseminen on helppoa ja nopeaa, mutta internet ei unohda mitään, eli kaikki asiat säilyvät kauemmin, niin hyvät kuin pahatkin. Printissä ne ovat kalankääreenä seuraavana päivänä.

Juha: Entä koulutus? Toimittajana olisin kaivannut, että joku olisi opastanut minua siinä, millä tavalla on paras tehdä näitä käännöksiä. Onko koulutusta saatavissa Suomessa journalistiselle puolelle?

Nina: Kääntämiskoulutusta?

Juha: Kääntämiskoulutusta. Jos on, niin käytetäänkö sitä?

Léa: Ymmärtääkseni ei. Kumpikaan meistä ei ole Tampereen yliopistolla, jossa voi opiskella journalistiikkaa. Ymmärtääkseni [kääntämistä] ei opeteta, ja olen haastatellut suomalaisia toimittajia ja kysynyt ensinnäkin, kokevatko he kääntävänsä jatkuvasti.

On paljon itse asiassa tutkittu muualla kuin Suomessa, miten toimittajat kokevat kääntämisen, ja monet tutkimukset ovat osoittaneet, että journalistit eivät koe kääntävänsä.

Aineistoni perusteella he kuitenkin ovat tietoisia, että he kääntävät jatkuvasti, mutta aina täsmentävät, että se ei ole tyypillistä kääntämistä, jota minä kääntäjäopettajana opetan heidän mielestään.

Juha: Tuo on aika mielenkiintoista. Eli siis journalisti ei koe olevansa kääntäjä, mutta journalisti kääntää. Mikä journalisti sitten kokee olevansa? Välittäjäkö? Tulkkikin on väärä sana.

Léa: Hän kertoo, mitä tapahtuu maailmalla ja mitä on sanottu, niin, että suomalainen lukija tai katsoja ymmärtää.

Nina: He toimivat tiedonvälittäjinä ja tiedon tuottajina. Olen myös haastatellut journalisteja, ja sellainen näkemys muodostuu, että he eivät koe olevansa kääntäjiä. He eivät olekaan kääntäjiä, he ovat toimittajia, heillä on toimittajan etiikka ja toimittajan journalistiset tavoitteet ovat hierarkkisesti ylimpänä, mutta he ovat tosi tietoisia, että kun he kääntävät, heidän täytyy tehdä työ tarkasti.

Heillä on oma käsitys siitä, mitä on kääntäminen, se ei ole sama kuin ammattikääntäjän käsitys kääntämisestä. Kääntämisen taidossa on olennainen ero. Kielitaito voi olla tosi hyvä, mutta kääntämisen taito, jota alussa mainittu Minna Kujamäki on sanonut “kolmanneksi kielitaidoksi”, on ehkä se, joka erottaa ammattikääntäjästä ammatissaan kääntävän, mutta ei ammattikääntäjän, kuten journalistin.

Juha: [Selvisikö tutkimuksistanne,] tiedostavatko toimittajat, että kääntämiseen liittyy myös sellainen [kysymys], että kuka valitsee tekstit ja mistä kielestä valitsee käännettäväksi? Toimittaja ja journalistinen kääntäjä on myös portinvartija.

Nina: Kyllä.

Léa: En ole sitä varsinaisesti tutkinut. Siteeraan usein Tuukka Tuomasjukkaa, joka jo 2022 kertoi olevansa huolissaan suomalaisten journalistien kapenevasta kielitaidosta. [Journalismissa] englanti ja suomi ovat pääkielet, joita käytetään.

[Kielitaito] on kaventunut viime vuosina, ja varsinkin, kun kirjeenvaihtajia on vähennetty taloudellisista syistä monista eri paikoista. Ranskassahan heitä ei ole enää vakituista kirjeenvaihtajaa Helsingin Sanomilla, joten jutut tulevat englannin kautta.

Nina: Sekin juontaa juurensa toimittajan etiikkaan, eli kaikki asiat pitää tarkistaa ja vain faktoja julkaistaan. Jos siis ei ole riittävästi kielitaitoa, ei voi myöskään kääntää eikä voi varmistua, että esimerkiksi konekäännös olisi oikein. Silloin ei voi ottaa muuta kuin niistä kielistä, joita osaa.

Englanti on tärkein kieli, jota sataprosenttisesti kaikki toimittajat osaavat. Kielitaito on tavallaan ensimmäinen portti, josta pitää päästä, ja mitä sen takaa löytyy, [ei voi arvata].

Juha: Oli jo puhetta fiksereistä ja fiksereistä, jotka toimivat myös tulkkeina. Fiksereitten kanssa on myös riski, että jos hän ei olekaan ihan puolueeton ja [toimittaja on] jossain tietyssä maassa, fikseri etsii oman näkemyksensä mukaisia haastateltavia ja [tulkkaa] vielä haastateltavien puheet omien näkemysten mukaisesti. Mitä me tälle tehdään?

Léa: Journalisti on sen varassa, että hänen pitää löytää hyvä fikseri, johon hän voi luottaa. Yleensä kansainväliset verkostot ovat sellaiset, mutta onhan sellaistakin tapahtunut, että fikserillä on ollut agenda.

Juha: Minua kiinnostaa tässä myös, kun puhutaan Suomen tilanteesta, että portinvartijuus tarkoittaa sitä, kuka pääsee ääneen ja sanomaan joitakin asioita.

Puhutaan vaikka alustataloudesta, Woltista ja vastaavista firmoista. En nyt halua nostaa [Woltia] tikunnokkaan, mutta siellä on ihmisiä, jotka eivät osaa englantia, mutta eivätpähän he ole paljon äänessäkään tiedotusvälineissä.

Léa: Ei, ja tämä onkin sellainen, jota meidän pitäisi korjata, ja mielestäni on tosi hienoa, että Helsingin Sanomilla on nyt budjetti sille, että toimittajat voivat palkata tulkin juttua varten.

Ei sitä tule ajatelleeksi, mutta eivät kaikki puhu suomea ja englantia edes Suomessa. Jos menee vaikka telakalle, toimittajan pitää kirjoittaa juttu isoimmista tilauksista, eivät siellä työntekijät välttämättä puhu suomea, kun ovat ulkomailta tulleita, eivätkä kaikki puhu englantia, jolloin toimittaja voi haastatella vain niitä, jotka sattuvat osaamaan englantia. Silloin emme kuule kaikkien ääniä, ja se rajoittaa aika paljon.

Juha: Onko tätä muuten tutkittu Suomessa ja maailmalla?

Nina: Journalistista kääntämistä on tutkittu viimeisen parinkymmenen vuoden ajan tosi vilkkaasti. Suomessa tutkitaan kyllä, mutta pääpaino on muissa kulttuureissa tällä hetkellä. Tutkitaan monesta eri näkökulmasta.

Juha: Millaisesta näkökulmasta tutkimusta on tehty?

Nina: Siinä voidaan verrata tekstejä, käännöksiä, tai esimerkiksi sitaatteja tai siteeraamismenetelmiä, millaisia käännöstapoja niissä on käytetty. Voidaan tutkia vaikkapa eri medioissa tapahtuvaa kääntämistä.

Mitä tulee edelliseen kysymykseen, niin siinähän voidaan tutkia, miten jonkin maan vähemmistöjen ääni pääsee esille maan sisäisessä mediassa. Ei tarvitse mennä ulkomaan uutisointiin, vaan Suomessa voidaan tutkia vaikka, miten meidän omien kielivähemmistöjen edustajat saavat äänensä kuuluviin mediassa ja pystyvät osallistumaan median kautta keskusteluun.

Juha: Ensimmäisenä tulee mieleen saamelaisten osuus, kun on puhuttu esimerkiksi pohjoisista kansankäräjistä, näkökulma on aika pitkälle ei-saamenkielisten näkökulma.

Léa: Kyllä, ja jos mennään vähän pidemmälle, niin naisten [äänen kuuluvuus mediassa]. Helsingin Sanomathan seuraa, kuka saa äänensä kuuluville, ja sitä seurataan, että tasa-arvo pysyy.

Usein on ollut, ennen olivat miehet enemmän äänessä, ja tähän on tietoisesti puututtu. Nyt pitäisi myös katsoa, kun eletään monikulttuurisemmassa maassa, että myös [moni]kulttuurisuus näkyisi mediassa paremmin.

Juha: Miten suhtaudutte siihen, että tekoälyä on monet journalistit ruvennut käyttämään myös tällaisessa? [Tekoäly] on tietysti helppo väline, jonne syötetään tiedot ja se antaa ulos tekstiä, eivätkä [journalistit koe tarvetta] tarkistaa, kun kerran tekoäly [on tehnyt] ja [teksti] menee läpi. Siinä voi lukea melkein mitä tahansa.

Kuten on monasti todettu, tekoälyssä on ikävä piirre, että se hallusinoi joskus ja etsii yhteyksiä, joita jossain lauseessa tai [kielirakenteessa] ei välttämättä ole. Voiko tekoälyä käyttää tällaisessa tapauksessa journalistisena työkaluna?

Nina: Kyllä voi, muttei ehkä juuri sillä tavalla, jolla kuvailit. Käsitys, joka kollegalleni Mary Nurmiselle Tampereen yliopistosta ja minulle on muodostunut, kun olemme journalisteja haastatelleet, on, että he käyttävät tekoälyä ja konekääntimiä, mutta tyypillisesti ei niin, että painetaan nappia ja tuutataan ulos, vaan konekääntimen tai tekoälyn tuotos myös tarkistetaan ja editoidaan aina.

Siinäkin journalistinen etiikka jälleen [määrittelee], että asioiden pitää olla oikein ja tarkistettuja, mitä jälleen kerran rajoittaa kielitaito. Konekääntimen tai tekoälyn tuotos pitää pystyä tarkistamaan, ja se tarkoittaa sitä, että täysin tuntemattomista kielistä, joita journalisti ei osaa, kääntäminen, on liian riskialtista.

Léa: Sitä he eivät tee, sama kokemus haastattelujeni perusteella. Ei käytetä, jos ei osata [lähteen] kieltä, koska se pitäisi tarkistaa.

Ehkä palaan jo nyt sinun, Juhan, [käännös]kukkaseen. Olen miettinyt, en ole tutkinut, mutta niitä saattaa syntyä enemmän englannin kanssa. Ainakin minun haastattelemillani toimittajilla on sellainen käsitys, että englantia, [harvemmin] ruotsia, osaa niin hyvin, että luottaa omaan kielitaitoon, että sitä ei tarvitse tarkistaa tai juuri tekoälytyökalujen ja kääntimien avulla pystyy kääntämään aika varmasti.

Siinä saattaa myös luottaa liiankin hyvin omaan kielitaitoon. Idiomit ovat tunnetusti hankalia ja niitä on hankala kääntää ja kukkasia saattaa syntyä.

Juha: Siinä tulkitsee hyvin helposti väärin, kun...

Léa: Kiireessä näin voi tapahtua.

Juha: Niin, ja idiomien ymmärtäminen vaatii, että ymmärtää kulttuuritaustaa. Jos ei ole kulttuuritaustan ymmärtämistä, hyvin herkästi menee ihan mäkeen. Tässä palataan myös englannin kielen ylivaltaan jälleen kerran, ja siihen, että englannin kielen kautta tapahtuva kääntäminen väistämättä myös syrjii muita kieliä.

Léa: Kyllä.

Nina: [Uutinen] kadottaa ehkä joitain nyansseja välissä, kun on ensin kääntäjä tehnyt päätöksiä siitä, miten jokin käännetään. Tämähän on yksi osa portinvartijuutta, ei pelkästään se, mitä käännetään, vaan myös miten käännetään. Käännös toimii [tällöin] välikielenä, tai välikäännöksenä, voisi sanoa. [Kun] siitä tehdään lopullinen teksti, vaikka suomeksi, niin kyllähän siinä saattaa asioita kadota.

Léa: Joo, ja varsinkin, jos [tieto] tulee uutissähkeen kautta. Kun [muun muassa] AFP ja Reuters kääntää jo kansainväliselle yleisölle, sellaiset nyanssit, joista, Nina, sanoit, poistetaan osittain tietoisesti, koska [tekstiä] pitää toimittajan voida nopeasti käyttää Suomessa, Tanskassa, Kiinassa. [Näissä tapauksissa uutinen] jää yleiselle tasolle.

Juha: Otetaan vielä yksi iso tekijä tähän peliin, nimittäin kansainväliset uutistoimistot. Siellä on portinvartijan [roolina päättää], mitä [uutisoitavaksi] valitaan ja tehdään, mitä kieltä [uutistoimistossa] käytetään, millä kielellä [uutiset] välitetään. Sitten meillä on oma pikku STT:mme, jonka olemassaolo on tällä hetkellä mitä ilmeisimmin uhattuna.

Mikä uutistoimistojen rooli journalistisessa kääntämisessä on? Monet lehdet, varsinkin maakuntalehdet, käyttävät selkeästi aineistoa, joka tulee uutistoimistoilta.

Léa: Se on kauhean kätevä. Hirveän luotettava, helppo, nopea toimittajien käyttää, kääntää, jos ei ole kirjeenvaihtajaa esimerkiksi paikan päällä. Jos uutinen tehdään Suomessa, niin kaikki ulkomaan uutisointi on näiden varassa.

Juha: Niin. Jos miettii Suomessa [uutistoimiston] roolia, STT:n rooli on aika iso. Monet radioasemat ovat ruvenneet tekemään sitä, että siellä on koneääni, joka lukee uutiset. Eli ensin otetaan kansainväliseltä uutistoimistolta [uutinen siitä], mitä on tapahtunut, mitä Macron tai Trump on sanonut tänään, käännetään se, pyöräytetään tekoälyn kautta ja sitten vielä tekoäly lukee uutiset radiossa. Miten suhtaudumme tähän?

Léa: Sitten ihmetellään, miksi ihmiset eivät kiinnostu enää, eivätkä jaksa kuunnella.

[naurua]

Léa: Olin juuri kampaajalla pari viikkoa sitten, en yleensä kuuntele radiota, [mutta siellä ollessani kuulin] uutiset, jotka olivat tekoälyn lukemia. Aluksi kuuntelin, ja sitten aika nopeasti herpaantui keskittyminen. Se oli jotenkin monotonista.

Juha: Siinä puuttuu klangi, sävyt.

Léa: Kyllä. [Huomasin, että] kuuntelin yhdellä korvalla. Ei kone voi kaikkea korvata.

Juha: Nina ja Léa, loppuun voisimme vielä miettiä tulevaisuutta. Yleensä journalistiset haastattelut jossain vaiheessa loppuivat [kysymykseen] “Miten tämä tehdään Ruotsissa?”, mutta ei mennä siihen. Se oli vanhanaikainen tapa.

Jos mietitään ihan journalistisen kääntämisen ja tulkkauksen muuttumista: minkälainen osaaminen teidän mielestänne korostuu jatkossa, tai minkä pitäisi korostua?

Nina: Ehkäpä sanoisin, että tekoälykääntäminen, konekääntimien käyttö, tulosten luotettavuuden arviointi ja editointiosaaminen ovat taitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan enenevässä määrin.

Korostaisin oman kielitaidon merkitystä, koska sehän on avain siihen, että pystyy arvioimaan teknologian tuotosten käyttökelpoisuutta ja tekemään haastatteluja. Haastattelujen tekeminen on tärkeä tiedonhaun väline, ja siihen nämä teknologiat eivät vielä tarjoa ainakaan luotettavaa ja luontevaa apua. Edelleen kyky puhua vierasta kieltä on tärkeä, enkä usko, että se ihan lähitulevaisuudessa katoaa mihinkään.

Léa: Ei. Tiedontarkistus nousee varmaan tässä koko ajan [esille tärkeänä taitona]. Kuten sanoit aiemmin, tekoäly voi hallusinoida, ja pitää olla paljon tarkempi, kuin aikaisemmin.

Juha: Mutta te ette lähtisi kieltämään [tai kyseenalaistamaan] journalistista kääntämistä? Pitäisikö sen edelleen olla osa tai väline työkalupakissa?

Nina: Ehdottomasti. Journalistien tehtävä on kuitenkin tiedon välittäminen, ja halutaan tietää, mitä maailmalla tapahtuu ja mitä meidän maassamme tapahtuu, eri kielillä. Siihen tarvitaan journalistista kääntämistä.

[loppumusiikki]