Ensimmäiset Tarja Roinila -stipendit jaettu

25.3.2024

Vasemmalta oikealle: Tarja Roinila -stipendien saajat Emma Toukonen, Susanna Räty ja Mika Heiskanen.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on myöntänyt ensimmäiset Tarja Roinila -stipendit seitsemälle aloittelevalle kääntäjälle ja tulkille. Stipendit jaettiin liiton sääntömääräisen kevätkokouksen yhteydessä Turussa 23.3.2024.

Uusi stipendi herätti paljon kiinnostusta

Stipendihakemuksia tuli kaikkiaan 17 kappaletta. Uudelle stipendille oli siis kysyntää, ja se löydettiin heti ensimmäisellä hakukierroksella. ”Oli mukavaa, että tuli paljon hakemuksia. Karsintaa oli kuitenkin käytännössä pakko tehdä, kun jaettavaa rahaa oli yhteensä 3 000 euroa”, kertoo raadissa SKTL:n hallituksen ja tulkkijaoston edustajana toiminut Pia von Essen ja lisää, että raati pyrki toimimaan Tarjan hengessä ”iloisesti ja ajatellen nimenomaan ihmisten auttamista”.

Tarja Roinila (1964–2020) tunnettiin lahjakkaana ja monipuolisena käännös- ja tulkkausalan ammattilaisena, esseistinä, opettajana sekä avuliaana kollegana. Nyt ensimmäistä kertaa haussa ollut Tarja Roinila -stipendi kunnioittaa Roinilan muistoa auttamalla ihmisiä pääsemään alkuun kääntäjinä ja tulkkeina tai avaamaan urallaan uusia ovia kääntämisen ja tulkkaamisen monimuotoiseen maailmaan. Enintään 1 000 euron suuruisina apurahoina jaettavia stipendejä voi hakea seuraavan kerran alkuvuodesta 2025. Tarja Roinila -stipendit rahoitetaan SKTL:n Kopiostosta saamin tekijänoikeuskorvauksin.

Jotta stipendin nimihenkilöllä olisi myös henkilökohtaista merkitystä stipendinsaajille, heille haluttiin rahan lisäksi antaa Tarja Roinilan viisauden murusia Roinilan postuumisti julkaistun teoksen Samat sanat — Kirjoituksia kääntäjän elämästä (Teos) muodossa.

 

  • Vuoden 2024 stipendinsaajat aakkosjärjestyksessä:
  •  
  • ·       Mika Heiskanen
  • ·       Ainokaisa Huusko
  • ·       Johanna Koivisto
  • ·       Susanna Räty
  • ·       Eeva Talvikallio
  • ·       Emma Toukonen
  • ·       Tuula Vuola

 

Lämpimät onnittelut stipendinsaajille!

 


Stipendilautakunnassa toimivat vuonna 2024: Marja Ollila (puheenjohtaja), Veera KaskiLaura VierimaaPia von Essen ja Esa Penttilä.

Tarja Roinila -stipendin säännöt