Työttömyysturvalain muutoksesta HE 94/2015

15.12.2015

Vastikään työttömyysturvalakiin esitetyt muutokset herättivät runsasta huomiota ja julkisuudessa oli poikkeuksellisen paljon pelkoa ja myös väärää tietoa sen sisältämistä itsensätyöllistävien tilanteeseen vaikuttavista vakavista heikennyksistä. Väitettiin mm., että itsensätyöllistäjästä tulee yrittäjä heti, kun hän tekee ensimmäisen toimeksiannon tai muun yrittäjäluonteisen työn. Samalla pudotaan kokonaan sopeutetun ansiopäivärahan ulkopuolelle (koska yrittäjillähän ei yleisesti ole ansiosidonnaista työttömyysturvaa). Asiasta puhuttiin värikkäin sanakääntein ja lakiesityksen faktat hämärtyivät.

Eräs tärkeä motiivi työttömyysturvalain muutokselle HE 94/2015 on esityksen mukaan selkeyttää työlainsäädännön terminologiaa. Työttömyysturvalaissa ennen ollut käsite ”oma työ”, on poistettu ja jatkossa kaikki ovat joko työsuhteisia tai yrittäjiä. Esityksen mukaan sen sisältämät muutokset eivät heikennä kenenkään työttömyysturvaa. Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, sivutoiminen yrittäjä voi siten jatkossa saada työttömyysetuuksia (soviteltua päivärahaa) samaan tapaan kuin aiemminkin on saanut. Tulkinnan siitä, kuka tulkitaan sivutoimiseksi yrittäjäksi, tekee samoin edelleen TE-keskus.

SKTL:n huoli esityksen osalta liittyi siihen, että joissain tapauksissa tekijän ei ole TE-keskuksessa tulkittu työllistyvän omassa työssään sivutoimisesti, vaan hänet on tulkittu päätoimiseksi yrittäjäksi, vaikka hän omasta mielestään ja ilmoituksensa mukaan on selkeästi ollut sivutoiminen yrittäjä. Päätoimisuuden arviointi on ollut sattumanvaraista. Tämä epäkohta valitettavasti säilyy uudessa työttömyysturvalaissa.  Olisi toivonut, että laki olisi ollut muutosesitysten osalta täsmällisempi. Toisaalta mikäli lakiin olisi otettu jotain linjauksia siitä, mikä on sivutoimista yrittäjyyttä, mikä taas ei, olisi lopputuloksena todennäköisesti ollut huono ja toimimaton määritelmä, joka taas olisi johtanut omanlaisiinsa ongelmiin. Elävä elämä on moninaista ja sitä on usein vaikea määrittää osuvasti ja täydellisesti.

On joka tapauksessa erittäin tärkeää, että seurataan, että tulkinnat sivutoimisesta yrittäjyydestä menisivät oikein. Huolemme tästä asiasta johti ilmeisesti siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta jo velvoitti TE-toimistoja toimimaan oikeuden- ja yhdenmukaisesti.

Lakimuutoksen ympärillä vellonut keskustelu paljastaa sen, että freelancereiden/itsensätyöllistävien sosiaaliturvassa on paljon tehtävää. Siihen ei tällä lakimuutoksella edes pyritty puuttumaan, mutta siihen, jos mihin, tulisi tulevaisuudessa puuttua! Keskustelu on paljastanut mm. sen, että monille maksetaan työkorvauksia sen takia, että halutaan välttää työnantajavastuut ja työnantajamaksut. Näin joutuu tahtomattaan yrittäjäksi ja sellaisen silpputyön tekijäksi, joka monissa kohdin lainsäädännössäkin on toistaiseksi väliinputoaja. Myös työttömyysturvalaki vaatisi uudistuksen, joka huomioisi paremmin työnteon uudet muodot.