Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto sarjakuvakääntäjä Heikki Kaukorannalle

23.10.2014

​Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon saa tänä vuonna kääntäjä Heikki Kaukoranta. Palkinnolla annetaan tunnustusta merkittävästä työstä, jota Kaukoranta on tehnyt suomalaisen sarjakuvakulttuurin hyväksi. Suomen Messusäätiön vuosittainen palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessujen avajaisissa 23.10.2014 Messukeskuksessa

Heikki Kaukoranta oli  perustamassa Suomen sarjakuvaseuraa vuonna 1971 ja on kirjoittanut yhdessä Jukka Kemppisen kanssa suomalaiseen sarjakuvaan vahvasti vaikuttaneen Sarjakuvat-tietokirjan (Otava, 1972). Kirjaa varten hän teki rankan tutkimustyön, mikä oli hurja voimannäyte aikana ennen internetiä. Aiemmin hän oli tehnyt lopputyönsä Helsingin yliopiston estetiikan laitokselle sarjakuvista, ollen siinäkin ensimmäinen lajissaan.

Suuren yleisön silmissä Kaukoranta on tehnyt suurimmat tekonsa kääntäjänä. Erityisesti Corto Maltesen, Lucky Luken ja Tinttien suomennokset ovat jääneet useiden sukupolvien mieleen. Kaukoranta oli 1970-80-lukujen keskeinen hahmo laatusarjakuvan hankkimisessa Suomeen.  Ennen kaikkea Kaukorannan sydäntä on ollut lähellä ranskankielinen sarjakuva. 1970-luvulla hän päätoimitti Ruutu- ja NonSop-lehtiä vaimonsa Soilen kanssa, kääntäen ja hankkien huippusarjat runollisen kirjallisesta Corto Maltesesta André Franquinin huikeaan tilannehuumoriin.

1980-luvulla Kaukoranta toimitti Sarjakuvan maailmat -antologian (Otava, 1982) Soile Kaukorannan ja Jukka Kemppisen kanssa sekä päätoimitti Soile Kaukorannan kanssa Tapiiri-lehteä. Kaukoranta teki suurtyön suomentaessaan klassikkosarjakuvaa. Hänen suosituksensa näkyivät erityisen vahvasti Kustannus Jalavan julkaisuohjelmassa, johon kuului muun muassa Kaukorantojen toimittama Sarjakuvan mestareita -sarja. Ensimmäinen osa, George Herrimanin Krazy Kat, on hurmaavan absurdi ja häkellyttävän vaikeasti käännettävä sarjakuva. 

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto on Suomen Messusäätiön 5000 euron vuosittainen palkinto, joka jaetaan Helsingin Kirjamessujen yhteydessä nyt 14. kerran. Palkinnon saajan päätti yksimielisesti palkintoraati, johon kuuluivat Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Vainio, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, toimittajat Suvi Ahola jaSanna Nikula, tiedottaja Reetta Ravi ja toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen

Suomen Messusäätiö jakaa joka vuosi lähes 400 000 eurolla palkintoja suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Näitä ovat mm. Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto sekä yllämainittu Rakkaudesta kirjaan -palkinto. Suomen Messusäätiö tukee myös Suomen kauneimmat kirjat -näyttelyä.