Verohallinnossa muutoksia freelancereille ja yrittäjille

15.8.2018

Freelancer: freelanceverokorteista luovutaan marraskuussa
 

Verottaja tiedottaa, että marraskuun 2018 alusta alkaen ei ole enää mahdollista saada erillistä freelanceverokorttia. Verokortit uudistuvat ja freelanceverokortti korvataan kopioitavalla yhden tulorajan palkkaverokortilla. Jatkossa suurin osa veroasioista hoidetaan verkossa, Verohallinnon OmaVero-palvelussa

Uudistus tarkoittaa käytännössä sitä, että jatkossa verokortti on samanlainen niin yhden työnantajan palveluksessa toimiville kuin freelancereillekin. Tästä ns. henkilöverokortista poistuvat kuukausirajat, ja kaikille palkkatuloa saaville tulee käyttöön vuotuinen yläraja. Jos osan vuotta saa esimerkiksi työttömyyspäivärahaa, etuutta varten tulee hankkia oma verokortti.  

Vuoden 2018 loppuun saakka voi kuitenkin käyttää tällä hetkellä käytössä olevaa freelanceverokorttia, ellei tuloissa ole tapahtunut muutosta. Jos tulot ovat muuttuneet niin paljon, että uusi kortti on tarpeen, marraskuun alun jälkeen Verohallinto antaa hakijoille uudenlaisen henkilöverokortin. Uudet verokortit lähetetään automaattisesti kotiin vuoden 2019 tammikuussa, ja tarvittavat muutokset tehdään OmaVero-palvelussa. 

Lisätietoa verotuksen muutoksista


Yrittäjä: hoitaako tilitoimisto veroasiasi?


Verohallinnossa tapahtuu useita muutoksia marraskuun alusta alkaen. Jos olet liikkeen- tai ammatinharjoittaja, ja olet antanut veroasiasi tilitoimiston hoidettavaksi OmaVerossa, sinun on annettava Suomi.fi-valtuus kirjanpitäjälle ennen tämän vuoden marraskuun alkua. Lokakuun lopun jälkeen liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroasioita ei voi hoitaa Katso-tunnisteella OmaVerossa.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajien puolesta asioivat voivat käyttää OmaVero-palvelussa marraskuusta 2018 lähtien ainoastaan Suomi.fi-valtuutta. Liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi itse kuitenkin jatkossakin kirjautua palveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan.

Lisätietoja veroasioiden hoitoa koskevista muutoksista löytyy verohallinnon sivuilta.