Lasten ja muiden haavoittuvassa tilanteessa olevien kuulemisten tulkkauksesta rikosprosessissa

Aika: 26.4.2019 klo 15:00 - 18:00
Paikka: Komedia-sali, os. Meritullinkatu 33 A, 2. kerros (sisäänkäynti pihalta, pääsy 2. kerrokseen maisemahissillä)

Lapsen kuuleminen on taitolaji, ja jokaisen, joka on sen kanssa tekemisissä, tulisi olla tietoinen tästä. Esitutkintalain mukaan lapsia kuulevan poliisin tulee olla erikoistunut lasten kuulemiseen, ja lisäksi lasten kuuleminen rikosprosessissa on tarkkaan ohjeistettu. Rikosprosessissa lasten kuulemisessa toimiville tulkeille ei kuitenkaan ole Suomessa ollut juuri tarjolla koulutusta.

 

Koulutustilaisuudessa on tarkoitus käydä läpi keskeisimpiä asioita lasten todistelusta rikosprosesseissa. Pääfokus on lapsissa, mutta myös muiden haavoittuvassa tilanteessa olevien, esimerkiksi seksuaalirikos- tai lähisuhdeväkivaltarikosuhrien, kuulemiseen liittyviä haasteita sivutaan.

 

Kouluttajana oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman.

 

Aika ja paikka: 26.4.2019 klo 15-18, Komedia-sali, os. Meritullinkatu 33 A, 2. kerros (sisäänkäynti pihalta, pääsy 2. kerrokseen maisemahissillä).

 

Kohderyhmä, hinta ja ilmoittautuminen:

 

Koulutuksessa etusija on rekisteröidyillä oikeustulkeilla ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on avoin myös sellaisille rekisteröidyille oikeustulkeille, jotka eivät kuulu liittoon. Muutoin koulutus on rajattu vain jäsenille. Muut kuin rekisteröidyt oikeustulkit pääsevät mukaan koulutukseen ilmoittautumisjärjestyksessä, mikäli paikkoja on. Paikkoja on 24.

 

Koulutuksen hinta:

SKTL:n jäsen ja rekisteröity oikeustulkki: Maksuton.

SKTL:n jäsen, ei rekisteröity oikeustulkki: 24,20 € + alv 24 % = 30 euroa 

Rekisteröity oikeustulkki, ei SKTL:n jäsen: 48,39 euroa + alv 24 % = 60 euroa laskutetaan.

 

Rekisteröidylle oikeustulkille, joka on liiton jäsen, tilaisuus on maksuton. Huomaa kuitenkin, että jos ilmoittaudut, etkä saavu paikalle, sinulta peritään osallistumismaksu 30 euroa. Koulutuksen saaminen maksutta edellyttää, että SKTL:n jäsenrekisteriin on päivitetty tieto siitä, että olet rekisteröity oikeustulkki.

 

Kohderyhmän rajauksessa, etusijajärjestelyissä ja hinnoittelussa on tällä kertaa otettu huomioon rekisteröidyille oikeustulkeille kouluttautumisesta ja rekisteriin merkitsemisestä aiheutuneet kustannukset sekä se, että rekisterissä pysyminen edellyttää täydennyskoulutusta.

 

Sitovat ilmoittautumiset tästä viimeistään 23.4.2019. Sovellamme SKTL:n yleisiä peruutusehtoja tähän koulutukseen.

 

Tulkkijaoston toimikunta