Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto osallistuu Turun kansainvälisille kirjamessuille 2.–4.10.2015

29.9.2015

Liiton osastolla A/44 vierailevilla on mahdollisuus tutustua käännös- ja tulkkausalaan, jutella alan ammattilaisten kanssa ja osallistua kirjamessujen teemojen mukaiseen ohjelmaan. Tänä vuonna teemoina ovat Ruotsi, Saamenmaa ja Kustavi.

Lisäksi kansainvälinen kääntäjienpäivä järjestetään tänä vuonna Suomessa osana kirjamessujen ohjelmaa. Kääntäjienpäivän seminaari pidetään Messukeskuksen Bankettisalissa perjantaina 2.10. kello 10 - 16. Vuoden 2015 teemana on kääntämisen ja tulkkauksen muuttuvat kasvot. Ennakkoilmoittautuneita tapahtumaan on toistasataa.

Kääntämisestä kiinnostuneet messuvieraat ovat tervetulleita kuuntelemaan kääntäjienpäivän puheenvuoroja. Seminaarissa esitellään muun muassa sarjakuvakääntämistä, kääntäjän ja kustannustoimittajan yhteistyötä, Ylen Oscar-lähetyksen tekstittämistä sekä uudistettuja laillisesti pätevien käännösten laatimisohjeita. Koko ohjelma on luettavissa täällä.

”Kääntäjien ja tulkkien työ edellyttää ammattitaitoa, joka yhteiskunnan automatisaatio-  ja robotisaatiokehityksestä huolimatta ei koskaan tule siirtymään ihmiseltä koneelle. Päinvastoin, globaalissa, keskinäisriippuvuuksien sävyttämässä maailmassa kääntäjien ja tulkkien kysyntä voimistuu entisestään. Siksi onkin todella upeaa saada Kansainvälinen kääntäjäpäivä jälleen osaksi Turun Kirjamessujen ohjelmistoa. Kääntäminen on messujemme vahva teema laajemminkin ja on esillä mm. monissa Saamenmaahan liittyvissä sisällöissä,” toteaa Turun Kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmapäällikkö, rouva Jenni Haukio.

Sunnuntaina 4.10. klo 12.30—13.10 kirjamessuilla järjestetään SKTL:n ja Gaudeamuksen Elämme käännetyssä maailmassa –paneeli, jossa kääntäjien nykytilannetta ja kääntämisen tulevaisuutta pohtivat Kersti Juva, Kristiina Abdallah sekä Jyrki Kallio. Keskustelua johtaa SKTL:n Heikki Karjalainen

Kirjamessujen ohjelmaan voit tutustua täällä: http://www.kirjamessut.fi. Uudistuneilla sivuilla voit koota itsellesi messutapahtumista oman tulostettavan listan.

Lisätietoja: