Tule meille harjoittelijaksi!

30.1.2021

Kieliasiantuntijat ry ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto etsivät yhteistä korkeakouluharjoittelijaa neljäksi kuukaudeksi toteuttamaan Kansainvälisen kääntäjienpäivän seminaaria.

Harjoittelu soveltuu hyvin esimerkiksi kielten, kääntämisen, tulkkauksen tai viestinnän maisterivaiheen opiskelijalle.

Harjoittelu jakautuu Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL:n ja Kieliasiantuntijat ry.n kesken ja työntekopaikka on keväällä (2 kk) Kieliasiantuntijoiden toimistossa, syksyllä (2 kk) SKTL:n toimitiloissa.

Harjoittelu jakaantuu keväälle 2021 ja alkusyksylle 2021. Harjoittelun ensimmäinen osa (8 viikkoa) sijoittuu niin, että se alkaa aikaisintaan 12.4. ja päättyy viimeistään 18.6. Harjoittelun toinen osa (8 viikkoa) alkaa aikaisintaan 9.8. Ajankohdista sovitaan tarkemmin harjoittelijan kanssa.

TEHTÄVÄT

Ensisijaisesti harjoittelija osallistuu Kansainvälisen kääntäjienpäivän suunnitteluun ja järjestämiseen.
Hän osallistuu myös järjestöjen opiskelijatoiminnan päivitys- ja kehittämisprojekteihin ja järjestöjen muihin toimisto- ja viestintätehtäviin.

HARJOITTELIJALTAMME ODOTAMME

  • Kieli-, käännös- tai tulkkausalan tai viestinnän alan opintoja
  • Innostusta hyvän työelämän kehittämiseen ja järjestötoimintaan
  • Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja

Arvostamme kokemusta ainejärjestötyöstä ja tapahtumien järjestämisestä. Oma-aloitteisuus ja aktiivinen ote ovat välttämättömiä työssä.

HARJOITTELIJALLE TARJOAMME

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä tutustumaan vaikuttamistyöhön sekä kieli- ja käännösalan työelämän rakenteisiin. Harjoittelun kautta pääset laajentamaan omia verkostojasi koko Suomen laajuisesti. Tuo rohkeasti oma aktiivisuus ja innostuneisuus esille!

Harjoittelu on kokoaikainen (37,5 h/ vko). Tehtävä pitää sisällään jonkin verran matkustamista (riippuen koronatilanteesta) ja iltatöitä. Harjoittelu on palkallinen, ja palkka on 1260 €/kk.

Kieliasiantuntijoiden toimisto sijaitsee Helsingin keskustassa (Mikonkatu 8 A) hyvien kulkuyhteyksien päässä. Mukavassa työyhteisössämme on neljä järjestöä ja kymmenen työntekijää. SKTL:n toimisto sijaitsee Etu-Töölössä (Hietaniemenkatu 2). SKTL:n palveluksessa on neljä työntekijää ja toimistoyhteisössä kaksi muuta kulttuurialan järjestöä.

Jos koronatilanne jatkuu yhä, harjoittelu voidaan suorittaa etänä.

 

HAE NÄIN

Lähetä hakemuksesi viimeistään 14.2.2021.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo sähköisesti sekä Kieliasiantuntijat ry:n toiminnanjohtajalle hanna.gorschelnik@kieliasiantuntijat.fi että SKTL:n toiminnanjohtajalle kristiina.antinjuntti@sktl.fi

Haastattelut järjestetään 2.3.2021 (joko etänä tai Helsingissä tilanteen salliessa) tai erikseen sovittavana ajankohtana. Harjoittelija valitaan mahdollisimman pian haastattelujen jälkeen.

 

Lisätietoja:

Kieliasiantuntijat ry
toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik, puh. 050 5762553
hanna.gorschelnik@kieliasiantuntijat.fi

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto
toiminnanjohtaja Kristiina Antinjuntti
puh. 0400 504 234 (tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin)
kristiina.antinjuntti@sktl.fi