Näyttelijä Ville Haapasalo maallikkotulkkina

Ville Haapasalo. Kuva: Juha Metso

Pro gradu –tutkielma Ville Haapasalo tulkkina. Maallikkotulkin profiili käsittelee kuuluisan suomalaisen näyttelijän selviytymistä tulkkaustehtävistä.

Ville Haapasalo on Venäjällä kuuluisa näyttelijä ja kulttuurialan työntekijä, ja Suomessa hänet tunnetaan paitsi näyttelijänä ja televisio-ohjelmien juontajana myös venäläisen kulttuurin sekä venäläisen arkielämän asiantuntijana. Venäjän kielen ja kulttuurin tuntemuksensa ansiosta etenkin koomikkona tunnetuksi tullut Ville Haapasalo valittiin Sotshin 2014 talviolympialaisten Suomen televisioinnissa käytettävien urheiluselostajien ja urheilijoiden asiantuntijajoukkoon. Näin Ville Haapasalo toimi Suomen Yleisradion toimeksiannosta Sotshin talviolympialaisten 2014 avajais- ja päättäjäisseremonioiden selostajana suomalaisille televisionkatsojille. Hänen selostamiinsa kahteen lähetykseen, joista kumpikin kesti noin kolme tuntia, sisältyi myös avajais- ja päättäjäispuheiden tulkkaamista. Ville Haapasalon työparina molemmissa lähetyksissä toimi urheilutoimittaja Niki Juusela, joka ei osallistunut venäjän tulkkauksiin.

Pro gradu –tutkielmassani Ville Haapasalo tulkkina. Maallikkotulkin profiili on osoitettu, että Haapasalon toiminta venäjänkielisten puheiden aikana täyttää tulkkauksen määritelmän. Tutkielmassa on tuon konkreettisen esimerkkiaineiston pohjalta otettu selvää, millainen on Ville Haapasalon tulkkaustyyli, eli mitä strategioita ja ratkaisuja hän käyttää selvitäkseen tulkkauksesta. Miten hän selviytyy siitä maallikkona, joka ei ole saanut tulkin koulutusta eikä välttämättä tunne tulkkausalalla vallitsevia konventioita. Tutkimus havainnollistaa, kuinka maallikkotulkin ominaispiirteet ilmentyvät Ville Haapasalon tulkkauksessa. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat maallikkotulkkaus ja translatorinen toiminta.

Maallikkotulkkaus ilmiönä

Maallikkotulkilla tarkoitetaan kouluttamatonta kaksikielistä henkilöä. Maallikkotulkkauksesta on siis kyse silloin, kun tulkki ei tulkkaa päätoimisesti vaan toiminta limittyy henkilön muuhun kielelliseen vuorovaikutukseen eikä henkilöllä ole kääntäjän tai tulkin koulutusta.

Maallikkokääntämisen alan pioneerina pidetään Brian Harrisia, joka ensimmäisenä otti käsitteen käyttöön 1970-luvulla. Harris on määritellyt luonnollisen kääntämisen (natural translation, natural interpeting) arkipäivän tilanteissa tapahtuvaksi kääntämiseksi, jota harjoittavat kaksikieliset puhujat, joilla ei ole siihen erityistä koulutusta. Harrisin mukaan luonnollista kääntämistä tulee priorisoida tutkimuksessa, koska se muodostaa käännöstieteen ytimen, ja vasta sen jälkeen tutkijoiden tulisi siirtyä tarkastelemaan ammattikääntäjien ja –tulkkien toimintaa.

Maallikkotulkkaus on ollut ja pysyy tulevaisuudessakin hyvin tyypillisenä toimintana kaksi- tai useampikielisissä tilanteissa. Kääntämistä ja tulkkausta vaativia tilanteita yhä kansainvälistyvässä maailmassa on syntynyt ja tulee syntymään paljon enemmän kuin kääntäjän ja tulkin koulutusta omaava henkilöitä voidaan näihin tilanteisiin tarjota. Kielitaitoinen ihminen saattaa joutua tulkiksi sopivan tilanteen synnyttyä. Näin ollen jokainen, joka osaa kieliä, voi joskus epävirallisessa yhteydessä toimia tulkkina.

Vaikka maallikkotulkkauksen ensisijaisuutta ammattimaiseen toimintaan verrattuna on Harrisinkin jälkeen usein korostettu, sitä koskeva tutkimus on kuitenkin toistaiseksi pysynyt käännöstieteen reuna-alueilla. Maallikkotulkkaus ei ole siis kovin tutkittu aihe.

Mitkä ovat yleisemmät erot ammattitulkkien ja maallikkotulkkien suoritusten välillä? Ammattitulkkeja sitovat moninaiset tulkkauksen ammattisäännöstöt. Ammattitulkit ovat sitoutuneita noudattamaan niissä kirjattuja sääntöjä ja konventioita ja toimimaan niiden mukaisesti. Maallikkotulkit eivät ole vastaavasti sitoutuneita mihinkään säännöstöön, puhumattakaan siitä, että välttämättä edes tietäisivät säännöstöjen ja konventioiden olemassaolosta ja velvoitteista tai suosituksista toimia tietyllä tavalla. Itse asiassa tulkkauksen ammattisäännöstöjen mukaisesti toimiminen ja sääntöjen sekä konventioiden noudattamatta jättäminen erottavatkin ammattitulkit maallikkotulkeista.

Tiukka professionaalinen vaatimus tulkkaukselle on se, että tulkkaus toteutetaan aina suorana esityksenä, ensimmäisessä persoonassa, mitään sisältöä lisäämättä, poistamatta tai muuntelematta. Koulutettu tulkki ei koskaan tulkkaa kolmannessa persoonassa. Tämä on yleisin tulkkauksen konventio.

Haapasalo maallikkotulkkina

Мääritelmän mukaisesti tulkkaus on viestin sisällön suullinen ja samanaikainen käännös yhdestä kielestä toiseen. Käsiteltävässä tapauksessa voidaan puhua tulkkauksesta siinä havaittavissa olevien tulkkauksen piirteiden vuoksi. Nämä ovat toiminnan suullisuus, samanaikaisuus alkuperäisten puheiden kanssa ja kielen vaihto.

Haapasalolla ei ole kääntäjän koulutusta, joten tutkielmassa annetun määritelmän mukaisesti hän on toimijana maallikkotulkki. Hänen ammattitoimintaansa liittyvät tulkkaustehtät limittyvät muuhun kielelliseen toimintaan, käsiteltävässä tapauksessa selostajan työtehtäviin.

Translatorinen toiminta

Toinen tieteellinen termi, jolla tutkielmassa operoidaan tapauksen analyysissä, on translatorisuus ja translatorinen toiminta. Tutkielmassa osoitetaan, että Ville Haapasalo on kokenut translatorinen toimija. Translatorinen toiminta käsitteenä on peräisin Justa Holz-Mänttärin väitöskirjasta, joka mullisti aikansa käännösteoriaa ja on edelleenkin ajankohtainen.

Määritelmän mukaisesti translatorinen toiminta on kaikkea sellaista toimintaa, jonka tavoitteena on suullinen tai kirjallinen ”liike” yhdellä kielellä ilmaistusta sisällöstä jollakin tavalla vastaavaan toisella kielellä ilmaistuun.

Translatorisella toiminnalla käsitellään siis kaikkea toimintaa, jossa toteutuu kielten vaihto. Translatorinen toiminta käsittää niin ammattikääntämisen ja –tulkkauksen kuin maallikkokääntämisen ja –tulkkauksen. Se voi olla myös muutakin toimintaa, johon kääntäminen tai tulkkaus vain limittyvät. Henkilöille voi eri yhteyksissä syntyä erilaisia translatorisia rooleja, jos heidän kielelliset resurssinsa mahdollistavat sen.

Translatorinen toimija on siis henkilö, joka joutuu tai pääsee toimimaan kaksi- tai monikielisessä ympäristössä. Translatorisia toimijoita ovat mm. kaksi- tai monikielisissä tilanteissa toimivat muut kuin kääntämisen ja tulkkauksen ammattilaiset, kuten esimerkiksi toimittajat, juontajat ja selostajat. Esimerkiksi selostaja voi pitää yhdellä kielellä ilmaistua sisältöä oman, toisella kielellä tapahtuvaan selostuksensa tukena.

Haapasalo translatorisena toimijana

Haapasalolla monen vuoden kokemus translatorisena toimijana, joka ammattitoimintaansa liittyen on joutunut kääntämään kielestä toiseen sekä itselleen että muille.

Opiskellessaan ja myöhemmin ammattia harjoittaessaan Ville Haapasalo on jatkuvasti ollut translatorisen toiminnan keskiössä. Hän on joutunut mielessään ”kääntämään” hänelle kohdistettuja viestejä reagoidakseen niihin ja toimiakseen niiden mukaisesti. Vieraskielisessä ympäristössä hänen ammattinsa on vaatinut sitä. Myös suomalaisten tv-ohjelmien kuvauksissa, joita tehtiin Venäjällä, Haapasalon oli toimittava epävirallisena tulkkina ja kääntäjänä venäjää taitamattomille kuvausryhmän jäsenille. Tämä kaikki teki hänestä translatorisen toimijan. Vaikka Haapasalolla ei ole kääntäjän tai tulkin koulutusta, ja hänellä on ollut toinen ammatti ja professio, hänen tulkkauksensa ja kääntämisensä ovat limittyneet hänen ammattitoimintaansa, mikä onkin tehnyt hänestä kokeneen translatorisen toimijan.

Sellaisella kokemuksella on merkittävä rooli monikielisen viestinnän tehtävien suorittamisessa, ja käsiteltävää tapausta voidaan pitää osana sitä toimintaa. Tällä kokemuksella voidaan selittää myös ne Haapasalon käyttämät ratkaisut ja valinnat, jotka ovat toimineet hyvin ja ylipäätään mahdollistaneet tehtävän suorittamisen.

Mediatulkkauksen haasteita

Tutkielmassa käsiteltävä Ville Haapasalon tulkkaus on mediatulkkausta, jolla on erikoisluonteensa johdosta omat haasteensa. Tulkin tehtävää hoitava juontaja tai selostaja joutuu haastavaan tilanteeseen, jossa häneen kohdistuvat vaatimukset tehtävien suhteen ovat ristiriidassa keskenään. Hän joutuu ikään kuin aina määrittämään itselleen kummassa roolissa – tulkin vai toimittajan – hän esiintyy ja mitkä ovat hänen tavoitteensa ja tapansa toimia. Välttämättömyys eri ammattiroolien samanaikaiseen hoitamiseen johtaa niiden sekoittumiseen.

Tulkin ja selostajan roolien päällekkäisyys, mediassa tapahtuvasta toiminnasta johtuva julkisuus ja toiminnan maallikkous voivat itsessään olla riskejä viestinnän onnistumiselle. Mediatulkkauksen aiheuttamat paineet eivät kuitenkaan näkyneet Haapasalon suorituksessa. Haapasalon tulkkaus oli julkisesta luonteestaan huolimatta rentoa eikä hän vaikuttanut jännittävän.

Millainen tyyli on ominaista Haapasalon tulkkaukselle?

Ville Haapasalon suoritus ei vastannut ammattimaisen tulkkauksen kriteereitä, mikä ilmeni muun muassa kolmannen persoonan toistuvassa käytössä, tulkin omissa kommenteissa ja sisällön välittymisen muodollisena epätarkkuutena. Tietoisesti tai tiedostamatta Ville Haapasalo ei siis pyrkinyt tarkkaan tulkkaukseen ensimmäisessä persoonassa. Voidaan olettaa, ettei hän ole tietoinen näistä mainituista tulkkauksen konventioista tai hänen tehtävänään ei ollutkaan toimia varsinaisena tulkkina.

Haapasalo on käyttänyt runsaasti yleistystä ja yläkäsitteitä. Hän on myös paljolti onnistuneesti osannut valita olennaista informaatiota karsien pois viestin sisällön kannalta ylimääräistä eli redundanttia informaatiota. Haapasalo ei siis pyrkinyt sanasanaiseen tulkkaamiseen, mikä pidetään kokeneen ammattitulkin ominaisuutena. Hän ei myös koskaan tulkannut alkupuheen puhujien lausumia puhutteluja, vaan aloitti tulkkauksen varsinaisesta puheen sisällöstä.

Toinen olennainen piirre, joka kertoo Ville Haapasalon ammattitulkkauksen konventioiden hallitsemattomuudesta, on hänen tulkkauksensa puhekielisyys ja sellaisten sanojen käyttö kuin eli, tossa ja niin kuin. Myös jatkuva vaihto tulkkauksen ja referoinnin toisella kielellä esitettyjen epäsuorien esitysten välillä kertoo Haapasalon amatöörimäisyydestä mediatulkkina ja tietämättömyydestä alan konventioista.

Ville Haapasalon suorituksen ehdottoman hyviä puolia oli muun muassa se, että hän ei epäröinyt hetkeäkään, hänellä ei ollut yhtään lois- eli mieteääntä. Pitkällä esiintymiskokemuksella näyttelijänä myös suuren yleisön edessä on iso merkitys. Toisaalta sujuvuus vie myös kuulijakunnan huomion pois Haapasalon tulkkauksen puutteista, mikä tässä tilanteessa on hyvä asia, mutta esimerkiksi asioimistulkkauksen tilanteessa olisi harhaanjohtavaa viestintää.

Tulkkausstrategioista Haapasalon suoritukselle ovat siis hyvin tyypillisiä puheen tiivistäminen ja redundantin informaation poisjättäminen. Näihin piirteisiin rakentuu Haapasalon henkilökohtainen tulkkaustyyli.

Johtopäätökset

Ilmeisesti selostajan ja tulkin roolien päällekkäisyys johti siihen, että Haapasalon suoritus tulkkina ei monilta osin vastannut tulkkiin kohdistuvia odotuksia ja vaatimuksia. Ottaen huomioon tapauksessa suurimpina haasteina olleet selostajan ja tulkin roolien päällekkäisyys sekä esityksen julkisuus voidaan sanoa Haapasalon ansioksi, että hänen viestintänsä ylipäätään onnistui. Haapasalon tulkkauksen tärkein tavoite toteutui siis onnistuneesti. Se on merkitysten välittämistä kohdeyleisön tarpeet ja odotukset huomioon ottaen. Viestinnässään Haapasalo näytti kokevan pääasialliseksi tehtäväkseen juuri selostamisen, johon tulkkaus sisältyi vain sen osana.

Mahdollisissa tulevissa käännös- ja tulkkaustehtävissä Haapasalolle voidaan antaa vinkkinä muun muassa, että tulkkauksessa ei ole kyse referoinnista, vaan pikemmin suorasta kerronnasta minä-muodossa ja pyrkimyksestä kattavaan ja mahdollisimman tarkkaan sisällön välittämiseen lähdekielestä kohdekieleen sellaisena kuin alkuperäinen puhuja on asian esittänyt. Tulkkauskonventioihin kuuluu aina tulkkaaminen ensimmäisessä persoonassa deiktisiä elementtejä muuttamatta. Esimerkiksi tämä on minun taloni ei ole yhtä kuin tuo on hänen talonsa. Ammattitulkin tulee välttää täytesanoja, kuten esimerkiksi eli ja niin kuin, sekä muita täytesanoina käytettäviä partikkeleita ja puhekielisyyden ilmauksia. Tämä kaikki säästää aikaa ja mielen kapasiteettia, mikä palvelee tulkkauksen tarkkuutta ja luotettavuutta sekä yleistä viestinnällistä toimivuutta. Toimiminen näiden vinkkien mukaisesti lisäisi siis onnistuneen viestinnän mahdollisuuksia.

Toisaalta tämäkin tapaus on osoittanut, että samanaikainen toimiminen muussakin kuin tulkin roolissa, tässä tapauksessa selostajan roolissa, voi estää ammattimaisen ja konventioiden mukaisen tulkkauksen täyttämisen ja puhtaasti tulkkauksen tehtävien suorittamisen. On oletettavaa, että Haapasalon tulevatkin tulkkaustehtävät ovat sellaisia, että hänellä on vähintään kaksi samanaikaista roolia suoritettavanaan.

Teksti: Pavel Zhuravljov

Kirjoittaja on vastavalmistunut filosofian maisteri Helsingin yliopistosta.

Zhuravljovin venäjänkielin​en pro gradu –tutkielma löytyy täältä.

Kirjallisuutta:

Holz-Mänttäri, Justa 1985. Mitä varten teoria translatorisesta toiminnasta? Mitä varten alan koulutus? Kääntäjä-aikakauslehti, 3.

Kolehmainen, Leena & Koskinen, Kaisa & Riionheimo, Helka 2015. Arjen näkymätön kääntäminen. Translatorisen toiminnan jatkumot. Virittäjä-aikakauslehti, 3. 372–400.

Pilke, Nina & Kolehmainen, Leena & Penttilä Esa 2015. Luonnollinen kääntäminen, kielenvälitys vai ad hc -tulkkaus. Virittäjä-aikakauslehti, 3. 318-341.

Straniero-Sergio, Francesco 2003. Norms and quality in media interpreting: The case of Formula One Press-conferences.

Sunnari, Marianna 2003. Miten kokeneiden ja aloittelevien simultaanitulkkien suoritukset eroavat toisistaan. Sorvali, Irma (toim.), Kääntämisentutkimuksen päivät Oulussa 11.12.2002. Oulu: Oulun Yliopistopaino.

Tenhonen-Lightfoot, Erja 2013. Johdatus tulkkaukseen -luentosarja. Helsingin yliopisto.