KOPIOSTO-apurahat haettavina

1.9.2014

Hakuaika: 1.9.2014 – 15.10.2014 klo 23:59

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hallitus julistaa haettavaksi valokopioinnista maksettujen tekijänoikeuskorvausten perusteella Kopiosto-apurahat kääntäjille.

Apurahapäätökset tekee liiton hallitus hakemukset käsittelevän erillisen työryhmän ehdotuksen perusteella. Apurahan myöntäminen on harkinnanvaraista. Apuraha voi olla suuruudeltaan enintään 1 000 euroa.

Apurahan myöntäminen edellyttää Kopiosto-valvontavaltakirjan antamista liitolle kääntäjän ominaisuudessa. Valtakirjalomakkeet löytyvät Kopioston sivuilta www.kopiosto.fi ->Palvelut oikeudenomistajille -> Kopiosto-valtakirja.

Apurahaa voivat hakea kaikki, jotka ovat kääntäneet tekijänoikeuslaissa tarkoitettua suojattua aineistoa, ts. 

– kirjallisuutta (sekä kaunokirjallisuutta että varsinkin tieto- ja oppikirjallisuutta),

– artikkeleita sanoma- tai aikakauslehdille tai

– julkaistua asiatekstiä.

Hakemuksessa on oltava mukana yksilöity selvitys siitä, mitä ja minkä verran hakija on viimeisen 3 vuoden aikana kääntänyt. Erityisesti lehdistölle tai julkaistuja asiatekstejä kääntäviä pyydetään selvittämään, minkä tyyppisiä ja kuinka laajoja tekstejä he ovat kääntäneet, missä käännökset on julkaistu jne.

Kolmen viime vuoden aikana saadut apurahat (sekä Kopiosto-stipendit että muut) otetaan huomioon jaosta päätettäessä. Kopiosto-apurahaa ei myönnetä hakijalle, joka on hakuvuoden tai kahden sitä edeltäneen vuoden aikana saanut Kopiosto-apurahaa vähintään 1 000 euroa, eikä liioin hakijalle, jolla on parhaillaan tai on ollut hakuvuotena taikka sitä edeltäneenä vuotena tai jolle on seuraavaksi vuodeksi myönnetty vähintään 1-vuotinen taiteilija-apuraha tai määrältään siihen verrattava muu suuri apuraha (esim. kirjastoapuraha).

Kopiosto-apurahaa myönnetään hanke- tai konferenssiapurahoina. Hakemuksessa on ilmoitettava, kumpaa apurahaa haetaan.

Hankeapurahaa voi hakea tiettyyn käyttökohteeseen, esim. perusteltua opintomatkaa varten, ammattikirjallisuuden, työvälineiden tai työhuoneen hankintaan tai muuhun kääntäjän ammattitaitoa edistävään tarkoitukseen.

Hakijan on selostettava hakemuksessa hankkeensa mahdollisimman tarkasti ja liitettävä mukaan yksilöity kustannusarvio sen toteuttamisesta.

Konferenssiapurahaa myönnetään myös hakijoille, jotka eivät tuota valokopioitavaa materiaalia (av-kääntäjät, tulkit sekä opettajat ja tutkijat). Näiden osalta otetaan huomioon kolmen viime vuoden aikana saadut apurahat (sekä Kopiosto-stipendit että muut) jaosta päätettäessä. Apurahaa ei myönnetä Kopiosto-kriteerejä täyttämättömälle hakijalle, joka on hakuvuoden tai kahden sitä edeltäneen vuoden aikana saanut konferenssiapurahaa vähintään 1 000 euroa, eikä liioin hakijalle, jolla on parhaillaan tai on ollut hakuvuotena taikka sitä edeltäneenä vuotena tai jolle on seuraavaksi vuodeksi myönnetty vähintään 1-vuotinen taiteilija-apuraha tai määrältään siihen verrattava muu suuri apuraha.)

Valokopiointimateriaalia tuottavat kääntäjät voivat saada vuosittain korkeintaan yhden apurahan konferenssimatkaan, vaikka olisivat saaneet hakuvuonna tai sitä edeltävänä vuonna 1000 euron tai suuremman Kopiosto-apurahan. Myöskään hakuvuonna tai sitä edeltävänä vuonna saatu vuosiapuraha tai muu suuri apuraha ei ole este konferenssiapurahan saamiselle.Kopiosto-apurahan käytöstä on saajan annettava liiton hallitukselle luotettava selvitys, johon on liitettävä alkuperäiset kuitit tai niiden kahdella allekirjoituksella oikeaksi todistetut jäljennökset. Selvitys on toimitettava 1 (yhden) vuoden sisällä apurahan myöntämisestä. Selvityksen laiminlyöjälle ei myönnetä Kopiosto-apurahaa 6 (kuuteen) vuoteen. 

Apurahaa ei myönnetä virkistystarkoituksiin eikä sosiaalisin perustein. Hakijana olevan jäsenen jäsenmaksun tulee olla maksettu tai jäsenmaksuvapautuksen voimassa. Apurahaa ei myönnetä takautuvasti jo valmistuneeseen hankkeeseen. 

Kopiosto-hakemuksen voi tästä syksystä alkaen toimittaa sähköisellä lomakkeella liiton kotisivujen kautta. Lomakkeen voi täyttää osoitteessa: http://www.sktl.fi/liitto/apurahat/kopiosto-apurahat/hakulomake/ ja lähettää samojen sivujen kautta sähköisesti. Hakemuksen voi edelleen myös toimittaa liitolle kirjallisesti, jolloin lomakkeen tulostettavan pdf-version voi tulostaa liiton kotisivuilta. Suosittelemme sähköisen lomakkeen käyttöä. Hakemus on molemmassa tapauksessa täytettävä tarkasti – puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Hakemusta ei voi täydentää jälkikäteen ja hakija vastaa itse hakemuksessa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.

Hakuaika alkaa maanantaina 1.9.2014 ja päättyy keskiviikkona 15.10.2014 klo 23:59. Postitse lähetettyjen hakemusten viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään – poikkeuksena ulkomailta lähetetyt hakemukset, joiden toivomme olevan perillä viimeiseen hakupäivään mennessä. 

Sähköinen hakulomake

Kirjalliset hakemukset toimitetaan osoitteeseen: 

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry., "Kopiosto", Meritullinkatu 33 A 32, 00170 Helsinki, FINLAND. 

Huom! Emme lunasta kirjattuja kirjeitä.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hallitus