Liiton sääntömääräinen kevätkokous 2015

28.3.2015

Teija Potenze (vas.) ja SKTL:n toiminnanjohtaja Karola Baran.
Liiton puheenjohtaja Kristiina Antinjuntti (oik.) pitämässä tervetuliaispuheen.
Tampereen paikallisosaston puheenjohtaja Sirpa Alkunen.

Kokous pidettiin Tampereen yliopiston tiloissa lauantaina 28.3.2015. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun liiton kevätkokous järjestettiin Tampereella ja toinen peräkkäinen vuosi, kun kevätkokous on pidetty liiton paikallisosaston isännöimänä.

Positiivisessa ja rakentavassa hengessä edenneen kokouksen puheenjohtajana toimi Teija Potenze ja sihteerinä SKTL:n toiminnanjohtaja Karola Baran. Kokoukseen osallistui 23 jäsentä, joista 22 oli äänioikeutettuja. Lisäksi 8 jäsentä oli edustettuna valtakirjalla.

Kevätkokouksessa käsiteltiin liiton vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2014. Tänä vuonna kokouksessa ei poikkeuksellisesti myönnetty ansiomerkkejä. Ansiomerkkejä myönnetään seuraavan kerran 60-vuotisjuhlan yhteydessä lauantaina 11.4.2015.

Ennen varsinaista kokousta Tampereen yliopiston jatko-opiskelija Anne Ketola piti esitelmän aiheesta Kuvitettua tekstiä kääntämässä. Tampereella aiheesta esillä ollut kuvataiteen, kääntämisen ja kuvakirjateorian yhdistävä näyttely Kohtaamisia tulee myös osaksi liiton juhlavuosinäyttelyä Kulttuurikeskus Caisaan marraskuussa 2015.