« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Tapahtumakalenteri

Kääntäjän ääni goes Otavan kirjakauppa: TÄÄHÄN ON JOTAIN KIINAA!

Aika: 11.10.2018 klo 17:00
Paikka: Otavan kirjakauppa (Uudenmaankatu 10, Helsinki)

Kääntäjän ääni goes Otavan kirjakauppa:

TÄÄHÄN ON JOTAIN KIINAA!


Tervetuloa torstaina 11. lokakuuta klo 17 Otavan kirjakauppaan kuuntelemaan keskustelua siitä, mitä vaatii saada kiinalaiset kirjoitusmerkit ja kulttuuri suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Syksyn ensimmäisessä Kääntäjän ääni -illassa lavalle nousevat kiinan suomentaja Riina Vuokko sekä suomentaja-kirjailija J. Pekka Mäkelä.

Sekä valtionpalkinnon että Jari Hellemann -palkinnon loistavasta työstään saanut Riina Vuokko on suomentanut muun muassa Nobelilla vuonna 2012 palkittua kiinalaiskirjailijaa Mo Yania ja lokakuussa hänen suomentamanaan ilmestyy Kiinan Tolkieniksi tituleeratun Jin Yongin romaanitrilogian Kotkasoturien taru ensimmäinen osa.

J. Pekka Mäkelä taas on hiljan julkaissut jo suitsutusta saaneen romaanin Hunan (Like), jonka pohjana hän on käyttänyt Kiinassa lähetystyöntekijänä 1930-luvulla olleen isotätinsä päiväkirjamerkintöjä. J. Pekka on myös ansiokkaan uran tehnyt suomentaja. 

Käsittelyssä on tällä kertaa kolme kiinnostavaa teosta:

  • Mo Yan: Punainen durra, Otava, 2016, suomentanut Riina Vuokko
  • J. Pekka Mäkelä: Hunan, Like, 2018
  • Jin Yong: Kotkasoturien taru, Moebius, 2018, suomentanut Riina Vuokko

Haastattelijana toimii kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto. Myös yleisöstä esitetyt kysymykset ovat tervetulleita.

Tilaisuuden ajan Otavan kirjakauppa myöntää kirjoistaan 50 % alennuksen.

Tarjolla virvoittavaa juomaa!

 


Tilaisuuden järjestävät

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja Otavan kirjakauppa 

Järjestäjät kiittävät Otavan kirjasäätiötä tilaisuudelle saamastaan tuesta.

 


16.4.2024 klo 22:27:50