« takaisin | Tulosta |
Sivun sijainti: Etusivu » Liitto » Apurahat » Kopiosto-apurahat » Kopiosto-valtakirja | |
Kopiosto-valtakirjaKopiosto‐korvauksilla rahoitetut apurahat ja Kopiosto-valtakirja
Miksi järjestömme pyytää sinulta Kopiosto-valtakirjaa? Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto – Finlands översättar- och tolkförbund ry on tekijänoikeusjärjestö Kopioston jäsen. Järjestömme apurahat rahoitetaan Kopioston meille tilittämillä kopiointikorvauksilla. Siksi on tärkeää, että annat meille Kopiosto-valtakirjan. Kopiostossa kääntäjiä edustaa SKTL. Valtakirjalla tekijät ja kustantajat antavat Kopiostolle oikeuden myöntää puolestaan lupia teostensa kopiointiin ja kerätä näistä luvista tekijänoikeuskorvauksia. Kopioston toiminta perustuu näihin valtuutuksiin. Kopiosto maksaa keräämänsä kopiointikorvaukset jäsenjärjestöilleen. Järjestöt jakavat edustamansa alan teosten kopioinnista saamansa korvaukset edelleen apurahoina tai palkintoina tai käyttävät niitä korvaustenkäyttösääntöjen sallimiin muihin, alaa edistäviin tarkoituksiin. Kääntäjän valtakirja Anna Kopiosto-valtakirja meille Kopioston valtuutuspalvelussa.Huomio! Kopiosto-valtakirjaan tehtiin tänä keväänä päivitys, jossa siihen lisättiin kaksi uutta oikeusluokkaa. Jos olet antanut Kopiosto-valtakirjan SKTL:lle ennen 13.4.2023, sinun tulee käydä hyväksymässä valtakirjaasi tehty päivitys Kopioston valtuutuspalvelussa, jotta aiemmin antamasi valtakirja tulee ajan tasalle. Kerran annettu valtakirja säilyy voimassa pysyvästi. Valtuutus ei lakkaa automaattisesti, esimerkiksi erotessasi järjestöstä, jollet itse erikseen peru tai muuta sitä. Voit käydä tarkistamassa valtuutustesi tilanteen Kopioston valtuutuspalvelussa. Valtakirjan voit toimittaa milloin vain, myös apurahojen hakuaikojen ulkopuolella. Kääntäjät antavat SKTL:lle valtakirjan kääntäjän ominaisuudessa. Jos teet monen tyyppisiä teoksia (esimerkiksi käännät ja kirjoitat kaunokirjallisuutta sekä kirjoitat tietokirjoja), valtakirja kannattaa antaa erikseen jokaiselle teostesi alaa edustavalle jäsenjärjestölle. Voit antaa valtakirjan usealle Kopioston jäsenjärjestölle, mutta vain kerran tietyssä ominaisuudessa, esim. SKTL:lle kääntäjän ominaisuudessa.
Kopiosto toimii luovan työn asialla Kopioston tehtävänä on huolehtia, että luovan alan tekijöiden teoksia käytetään luvallisesti ja että oikeudenhaltijat saavat teostensa käytöstä korvauksia. Kopiosto myy lupia tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen osittaiseen kopiointiin ja digitaaliseen käyttöön sekä audiovisuaalisten teosten erilaisiin käyttötapoihin. Lupien myöntäminen on mahdollista, koska laaja joukko suomalaisia tekijöitä ja kustantajia on valtuuttanut jäsenjärjestönsä kautta Kopioston sopimaan puolestaan kopiointiluvista ja myöntämään niitä. Kopioston luvat koskevat teosten jälkikäyttöä. Sitä on esimerkiksi kirjoissa, lehdissä tai internetissä julkaistujen tekstien ja kuvien kopioiminen, tulostaminen tai tallentaminen. Kopioston lupia käyttävät muun muassa oppilaitokset, yritykset ja julkishallinto. Teosten käyttäjien, kuten opettajien, olisi vaikeaa, usein mahdotontakin selvittää tarvitsemiensa teosten oikeudenhaltijoita. Myös teosten tekijöiden olisi yhtä lailla hankalaa myöntää itse käyttöoikeuksia sadoille tai tuhansille käyttäjille. Tällaista teosten käyttöä varten on Kopiosto. Se toimii linkkinä teosten käyttäjien ja oikeudenomistajien välillä ja huolehtii lupien myöntämisestä ja teosten käytön valvomisesta.
Kopiosto-valtakirjan annat kätevästi Kopioston uudessa sähköisessä valtuutuspalvelussa osoitteessa kopiostoextra.fi/valtuudet.
|
|
5.10.2024 klo 00:58:29 |