Tulkkausta eri menetelmillä

Konsekutiivitulkkaus 

Konsekutiivi- eli peräkkäistulkkauksessa puhuja ja tulkki puhuvat vuorotellen. Ensin tulkattava puhuja puhuu 1–5 minuuttia. Sen jälkeen tulkki tulkkaa sanotun tekemiensä muistiinpanojen perusteella. Konsekutiivitulkkausta käytettäessä aikaa on varattava kaksinkertaisesti verrattuna yksikielisen viestintätilanteen kestoon. Konsekutiivitulkkaus sopii siksi tilanteisiin, joissa käytössä on kaksi kieltä ja runsaasti aikaa.
 
Konsekutiivitulkkauksessa ei tarvita erillisiä tulkkauslaitteita, mutta mikrofonit ja äänentoistolaitteet voivat usein olla tarpeen, jotta taataan puheenvuorojen hyvä kuuluvuus niin tulkille kuin tilaisuuden osallistujillekin. Tarvittavien tulkkien määrä riippuu tilaisuuden kestosta: yksi tulkki voi tulkata yhtäjaksoisesti yleensä enintään tunnin.
 

Simultaanitulkkaus

Simultaani- eli samanaikaistulkkaus tarkoittaa sitä, että puhuja ja tulkki puhuvat samaan aikaan. Tulkki ryhtyy tulkkaamaan lähes heti puhujan aloitettua puheensa ja kuuntelee puheen etenemistä samalla kun tulkkaa juuri sanottua. Simultaanitulkkauksessa käytetään äänieristettyjä tulkkauskoppeja ja erityisiä simultaanitulkkauslaitteita, joiden avulla tulkattava puhe välitetään tulkkikopissa istuvan tulkin kuulokkeisiin ja tulkin puhe taas mikrofonin välityksellä kuuntelijoiden kuulokkeisiin.
 
Kussakin kopissa on aina vähintään kaksi tulkkia, jotka tulkkaavat vuorotellen, ja kopissa työskennellessään tulkit voivat tukea toisiaan tulkkauksessa ja käyttää apuvälineitä, kuten esityksiin liittyvää tausta-aineistoa. Simultaanitulkkauslaitteissa on kullekin kielelle oma kanava, joten tilaisuudessa voidaan käyttää samanaikaisesti useita tulkkauskieliä. Simultaanitulkkausta käytettäessä aika voidaan hyödyntää tehokkaasti varsinaisen asian käsittelyyn, kun tulkkaus tapahtuu samanaikaisesti. Simultaanitulkkaus ei myöskään häiritse niitä, jotka sitä eivät tarvitse, ja sen ansiosta jokainen voi vapaasti puhua omaa äidinkieltään.

Kuiskaustulkkaus

Kuiskaustulkkauksessa tulkki tavallisesti istuu kuulijoidensa vieressä, kuuntelee tulkattavaa puhetta yleensä ilman kuulokkeita ja tulkkaa kuiskaten tai hiljaisella äänellä puhuen enintään kahdelle kuulijalle kerrallaan. Kuiskaustulkkausta käytetään yleensä silloin, kun enintään kahdelle vieraskieliselle osallistujalle halutaan tulkata se, mitä muuten yksikielisessä kokouksessa tai neuvottelussa tapahtuu.
 
Kuiskaustulkkaus on raskasta, sillä kuuluvuus on usein heikko ja kuiskaaminen rasittaa tulkin ääntä. Kuiskaustulkkaus saattaa myös häiritä niitä, jotka eivät kuuntele tulkkausta. Tulkin kannalta kuiskaustulkkaus on siis tavallista raskaampaa simultaanitulkkausta, joten yli tunnin kestävissä toimeksiannoissa tulkkeja pitäisi olla aina vähintään kaksi. Kuulijoiden kannalta kuiskaustulkkauksen laatu ei kuitenkaan vastaa simultaanitulkkausta.
 
Kuiskaustulkkauksessa voidaan käyttää myös kannettavia kuiskaustulkkauslaitteita, joihin kuuluu mikrofoni ja ladattavia kuulokkeita. Niitä käytettäessä tulkki puhuu hiljaisella äänellä mikrofoniin, jonka kautta tulkkaus on enimmillään 20 kuulijan käytössä. Nämä laitteet eivät kuitenkaan voi korvata varsinaisia simultaanitulkkauslaitteita ja äänieristettyä tulkkauskoppia.
 
Ammattitaitoiset tulkit neuvovat mielellään tulkkausmenetelmän valinnassa.