Turun yliopistossa tuore ylioppilas viskattiin oitis syvään päätyyn, kun piti lukiolatinan pohjalta opetella avaamaan Ciceron maineikasta Pro Caelio -puhetta. Lehtori kehotti olemaan välittämättä ”oppineen näköisistä merkinnöistä” sivun alalaidassa… Niihin keskiaikaisiin käsikirjoituksiin tutustuin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin.
Latina on ns. kuollut kieli, jota kukaan ei enää puhu äidinkielenään, joten sitä opiskellaan yliopistossa yksinomaan tekstien pohjalta. Antiikin ajan tekstejä on säilynyt meille keskiajalla kopioiduissa käsikirjoituksissa, joista on koottu nykyaikaisia editioita – niitä yliopiston kirjaston hyllyssä olevia. Saman teoksen teksti voi eri käsikirjoituksissa vaihdella paljonkin, ja editio on aina pyrkimys päästä mahdollisimman lähelle alkuperäistä tekstiä. Edition kirjoitustavoista (usein on kyse yhden sanan yhdestä kirjaimesta) poikkeavat muiden käsikirjoitusten versiot on esitelty sivun alalaidassa.
Sittemmin olen lukenut ja tenttinyt Rooman kirjallisuuden tekstejä vinon pinon Cicerosta Catoon ja Horatiuksesta Liviukseen. Opintoihin kuului myös interpretaatiotyö, jossa piti analysoida jokin tekstinpätkä sisällöllisesti, kielellisesti ja historiallisesti – hyvä pohja antiikin kirjallisuuden suomentajan työlle.
Avaan hiukan interpretaatiotyön henkeen otteita Plinius vanhemman (23 – 79 jaa.) Naturalis historiasta.
Esimerkki 1:
Sed quis non iure miretur arborem umbrae gratia tantum ex alieno petitam orbe?
Vaan kukapa ei syystäkin ihmettelisi, että eräs puu on haettu vieraasta maankolkasta yksinomaan sen varjon vuoksi?
Näin kertoo Plinius plataanin tuomisesta Eurooppaan.
sed: vaan, mutta. Kuriositeettina: espanjan ”false friend” sed (’jano’) pohjautuu latinan sitis-sanan akkusatiivimuotoon sitem, jonka loppu-m tipahti puhekielessä pois jo varhain.
quis: kuka? Latinassa on monia qu-alkuisia pronomineja, joiden perillisiä näkyy myös tytärkielissä. Roomalaiset suosivat erilaisia kiertoilmauksia, kuten retorisia kysymyksiä, joita viljeli esimerkiksi Cicero oikeuspuheissaan (Quis id nesciat…? ‘Kukapa ei tietäisi…?’). Suomennoksessa päädytään joskus toteavaan ilmaukseen (”Kaikkihan tietävät…”).
non: ei. Kieltosana, joka on periytynyt myös tytärkieliin.
iure: ius-substantiivin (’oikeus’) yksikön ablatiivimuoto.
iure: ablatiivimuotoinen adverbi (’oikeutetusti’). Samaan tapaan taipuu esimerkiksi tempus (‘aika’), abl. tempore. Latinan –us-päätteiset sanat ovat useimmin maskuliinisukuisia, mutta niissä on myös neutri- ja feminiinisukuisia (esim. puiden nimet). Näiden –us-päätteisten neutrisukuisten sanojen taivutusvartalossa on –r, joten monikkomuodot ovat iura, tempora (esimerkiksi huudahduksessa o tempora, o mores!)
miretur: ihmettelisi. Mirari-verbin (‘ihmetellä’) yksikön preesensin 3. persoonan muoto. Kuten tutuissa yo-arvosanoissakin (laudatur ‘kiitetään’), kyseessä on passiivimuoto, mutta verbi on nk. deponenttiverbi eli taipuu passiivin tavoin, vaikka on merkitykseltään aktiivinen. Se pieni ero: verbin indikatiivimuoto on laudaturin ja approbaturin tapaan miratur, mutta miretur on konjunktiivimuoto, jolloin sävy on arveleva, ei-ihan-varma. Latinasta puuttuu varsinainen konditionaali, joten konjunktiivi suomennetaan usein konditionaalilla. Legendaarisesta Edwin Linkomiehen Latinan kieliopista jäi mieleen esimerkkilause ja etenkin täsmennys suluissa: Themistocles noctu ambulabat quod somnum capere non posset – Themistokles käveli yöllä, koska ei (oman ilmoituksensa mukaan) saanut unta.
arborem: puuta. Arbor-substantiivin (‘puu’) yksikön akkusatiivimuoto. Latinassa ei ole artikkelia, joten suomennosta täsmentämään on joskus paikallaan lisätä esim. eräs-sana. Latinan accusativus cum infinitivo -lauseenvastikkeessa (ACI) substantiivi mahdollisine adjektiiveineen tai pronomineineen on akkusatiivimuodossa ja verbi infinitiivissä eli perusmuodossa. ACI on usein hyvä myös suomentaa lauseenvastikkeella. Roomalainen asiateksti on usein elliptistä, jopa luettelevaa, ja olla-verbi (‘esse’) voi jäädä pois. Klassikkoesimerkki ACI:n käytöstä on Cato vanhemman toistuva toteamus senaatissa: Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. (‘Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava.’).
delendam: adjektiivin tapaan taipuvan passiivimerkityksisen verbaaliadjektiivin, gerundiivin, feminiinin yksikön akkusatiivimuoto. Rakenne on luonteva etenkin kuvailevassa asiatekstissä, kuten annettaessa ohjeita, ja se suomennetaan usein jonkin tekemisenä. Olla-verbin yhteydessä se tarkoittaa, että jotain pitää tehdä. Insinööri-arkkitehti Vitruvius käyttää sitä paljon (esim. opera danda est ‘on huolehdittava…’). Latinassa on yleistä käyttää pelkkää neutrisukuista monikon adjektiivia, pronominia tai gerundiivia ilman pääsanaa, jolloin suomentajan on yleensä keksittävä jokin asiayhteyteen sopiva substantiivi. Tällaiset gerundiivimuodot näkyvät yhä monissa sivistyssanoissa: agenda (‘tehtävät [asiat]’), legenda (‘luettavat [asiat]’), propaganda (‘levitettävät [asiat]’).
umbrae: varjon. Umbra-substantiivin (‘varjo’) yksikön genetiivimuoto. Sanaan pohjautuu moni nykykielten sana, kuten englannin umbrella (‘pikkuvarjo’).
gratia: vuoksi, takia. Latinan gratia-substantiivi tarkoittaa mm. sulokkuutta, ablatiivimuodossa (gratiā: pitkä -a) pääsanan genetiivimuodon kanssa siitä tulee adverbi (‘vuoksi’). Sana voi metonyymisesti tarkoittaa myös kiitoksia: gratiam habere (‘kiittää’, ‘tuntea kiitollisuutta’). Sana on näissä merkityksissä siirtynyt moneen nykykieleenkin (lyhenne e.g. exempli gratia, ‘esimerkiksi’), samoin kuin monikon ablatiivimuoto grati(i)s, ajatuksena ‘pelkät kiitokset’ eli ‘ilmaiseksi’.
tantum: vain, pelkästään. Kuten suomessakin, latinan adverbit voidaan muodostaa useilla eri tavoilla, edellä substantiivin ablatiivimuodossa, tässä tantus-adjektiivin neutrin nominatiivissa.
ex: prepositio -sta, pääsana ablatiivissa. Elää nykyään mm. ilmauksessa ex libris, ‘(jonkun) kirjastosta’, oik. ‘kirjoista’.
alieno: alienus-adjektiivin (‘muu’, ‘vieras’) yksikön maskuliinin ablatiivimuoto. Samaa al-alkuista juurta on mm. adverbi alibi (‘muualla’).
petitam: petere-verbin (mm. ‘hakea’, ‘tavoitella’) partisiipin perfektin yksikön feminiinin akkusatiivimuoto, pääsanana arborem.
orbe: orbis-substantiivin (‘kehä’, ‘piiri’, ‘maanpiiri’) yksikön ablatiivimuoto. Tähän sopii suomennokseksi ‘maankolkasta’, latinan varsinainen maata tarkoittava sana on terra. Paavin datiivimuotoisessa Urbi et orbi -toivotuksessa toivotetaan hyvää pääsiäistä kaupungille (Urbs) eli Roomalle ja koko maailmalle.
ex alieno … orbe: vieraasta maankolkasta.
Esimerkki 2:
Dein nebula sole discussa pulverem madentibus villis adhaerescere atque ita ladanum depecti.
Sumun sitten hälvettyä auringossa tomu tarttuu kosteaan turkkiin, josta ’ladanum’ voidaan siten irrottaa kammalla.
Plinius kertoo, miten Kyproksen saarella kerättiin vuohien turkkiin kistuskasvista tarttunutta labdanumpihkaa, jota käytetään nykyäänkin mm. hajusteena.
dein (= deinde): sitten.
nebula: nebula-substantiivin (‘sumu’) yksikön ablatiivimuoto (pitkä a: nebulā).
sole: sol-substantiivin (‘aurinko’) yksikön ablatiivimuoto.
discussa: discutere-verbin (‘hajottaa’) adjektiivin tapaan taipuvan partisiipin perfektin (‘hajotettu’, ‘hälvennetty’) feminiinin yksikön ablatiivimuoto (discussā). Toisin kuin nykykielissä, latinan discutere ei tarkoita keskustelua tms., vaan konkreettista pilkkomista, hajottamista ym.
nebula sole discussa: oik. auringon hälvennettyä sumun. Latinassa yleinen ablativus absolutus -lauseenvastike (nebula … discussa) sopii tiiviiseen asiatekstiin. Suomennoksessa se toimii esimerkiksi temporaalisena lauseenvastikkeena. Plinius on mieltynyt latinan ablatiivin moninaisiin käyttötapoihin, ja tässä sitä on em. rakenteen lisäksi käytetty agenttina eli ilmaisemaan tekijää (‘kenen toimesta’), aurinkoa.
pulverem: pulvis-substantiivin (‘tomu’) yksikön akkusatiivimuoto. Sana on suomenkin pulveri-sanan taustalla.
madentibus: madere-verbin (‘olla kostea’) adjektiivin tapaan taipuvan partisiipin preesensin monikon datiivimuoto. Roomalaiset käyttivät madere-verbiä myös vahvasta humalatilasta. Latinan partisiipin preesensmuodon jäänteitä on lukuisissa sivistyssanoissa, presidentistä alkaen (praesidens ‘edessä istuva’; latentti < latens ‘piilossa oleva’). Latinan 3. taivutusluokan monikon datiivin –bus-pääte näkyy yhä bussi-sanassa (omnibus ‘kaikille’).
villis: villus-substantiivin (‘karva’, ‘turkki’) monikon datiivimuoto, ed. sanan pääsana.
adhaerescere: verbin (‘tarttua’) perusmuoto.
pulverem … adhaerescere: tässäkin on käytetty em. ACI-rakennetta. Oikeastaan se vaatisi jonkin ‘kerrotaan’-tyyppisen verbin, mutta tiiviissä ja kuvailevassa asiatekstissä se jää usein pois. Suomennoksessa voi painottaa joko tätä rakennetta ja lisätä jonkin verbin tai käyttää suorempaa ilmausta, kuten tässä.
atque: ja.
ita: siten, niin.
ladanum: labdanumpihka. Roomalaiset kirjailijat lainasivat paljon sanoja kreikasta, jossa vastaava sana on ladanon.
depecti: depectere-verbin (‘kammata pois’) passiivin infinitiivi, perusmuoto. Latinan verbeillä on sekä aktiivi- että passiivimuotoinen infinitiivi. Etuliitteenä oleva de-prepositio viittaa jonkin poistamiseen.
Tämä tiheällä kammalla läpikäyminen toivottavasti avaa hieman sitä, millaista on suomentaa tekstiä latinasta. Ensi kerralla voisi tarkastella esimerkiksi sitä, miksi latinankielinen teksti näyttää nykyaikaisessa painetussa kirjassa juuri siltä kuin näyttää – ja miten tähän asuun on päädytty.
