”Julkaisen sitä, mistä tykkään”, kiteyttää kirjallisuuden kääntäjä Heikki Karjalainen, joka on suomentanut englanninkielistä ja erityisesti amerikkalaista kirjallisuutta lähes 40 vuotta ja pyörittänyt Moebius-pienkustantamoaan vuodesta 2016.
Karjalainen on suomentanut pitkän kääntäjänuransa aikana teoksia laajalla skaalalla Stephen Kingistä Michael Mooreen ja useille eri kustantamoille. Moebius on julkaissut käännöskirjoja englannista, kiinasta, espanjasta ja venäjästä. Valikoimassa on suomennoksia muun muassa amerikkalaisen kokeilevan kirjallisuuden kärkinimen Robert Cooverin teoksista ja palkitun espanjalaiskirjailijan Juan Jacinto Muñoz-Rengelin tuotannosta. Suurin osa Moebiuksen kirjoista on Karjalaisen omia suomennoksia englannista. Lopullinen kustannuspäätös syntyy Karjalaisen mukaan sen pohjalta, kokeeko hän voivansa seistä kirjan takana – siis onko kirja niin hyvä, että hän haluaisi muidenkin lukevan sen.
Oikealla: Moebius kustantaa muun muassa Itä-Aasiassa suositun Jin Yongin Kotkasoturien taru -sarjaa, joka edustaa kiinalaista historiallista fantasiaa eli wuxia-kirjallisuutta ja jota suomentaa kiinasta Riina Vuokko. Kuvassa sarjan toinen osa Yhdeksän yinin totuus. (Kansi: Jussi Kaakinen)
Parkolla keskiössä kääntäjän ja runoilijan yhteistyö
Toisen helsinkiläisen pienkustantamon, Kustannusliike Parkon, tulokulma käännöskirjallisuuteen on kustantajan tausta huomioiden jossain määrin erilainen. Kustantamoa pyörittää runoilija ja kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko, joka ei itse käännä runoja, vaan toimittaa runot yhteistyössä kääntäjien kanssa. Hänen kustantamossaan sysäys käännösrunokirjojen julkaisupäätöksille tulee usein ulkopuolelta – käytännössä yleensä kääntäjien ehdotusten pohjalta. Kirjan syntyprosessissa puolestaan yhdistyvät kääntäjän käännösosaaminen ja perehtyminen runoilijan lähdekielisiin teksteihin sekä Parkon syvä ymmärrys runoudesta.
”Näen kääntäjän moottorina”, Parkko kuvailee kääntäjän keskeistä roolia käännösrunokirjan synnyssä. ”Itse olen siinä toimittajana. En tunne näitä runoilijoita niin syvästi kuin kääntäjä – kääntäjä on se asiantuntija. Itse voin peilata runotietämystäni.”
Parkko on toimittanut uransa aikana kymmeniä runokirjoja – virosta, kreikasta, sloveenista, englannista, italiasta ja japanista suomennettuja. Hän on kiinnostunut julkaisutoiminnassaan erityisesti moderneista klassikoista ja nykyrunoudesta. Hänen mukaansa suomennettavan runoilijan tulee olla oman kielialueensa edustava runoilija. ”Ehkä nousussa oleva kielen keskeinen tekijä tai joku sellainen, joka on mahdollisesti vähän jo murtautumassa kansainväliseen tunnettuuteen.”
Parkko myös kouluttaa kääntäjiä runojen suomentamisen myötä. ”Usein kun tehdään ensimmäistä käännöstä, siitä tulee pitkä prosessi, jossa kääntäjän kyvyt kohenevat.”
Parkko käy suomennoksia kääntäjän kanssa läpi tarkasti kohta kohdalta, ja yhden teoksen suomennosprosessi voi levittäytyä useammallekin vuodelle – niin kävi esimerkiksi puolalaisen Adam Zagajewskin runokirjan kohdalla. ”Runokirjan toimittaminen alkoi vuonna 2023, ja viimeinen kierros on meneillään”, Parkko havainnollistaa.
Kaksoisvoitto ”Parkon talliin” käännöspalkintojen saralla
Kustannusliike Parkon teoksista peräti kaksi nappasivat tänä vuonna arvostetut käännösalan palkinnot. Hannimari Heino ja Juhani Ihanus saivat tietokirjasuomennokselle myönnettävän J. A. Hollo palkinnon Fredrik Hertzbergin teoksen Kieleni ei ole sanoissa – Gunnar Björlingin elämä ja teokset suomennoksesta. Teos avaa Gunnar Björlingin kautta näkymän suomenruotsalaisen modernismin keskeisiin hahmoihin ja 1900-luvun alkupuolen kirjalliseen maailmaan. Palkinto on suuruudeltaan 12 000 euroa ja sen myöntävät Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen arvostelijain liitto ja Suomen tietokirjailijat ry.
”Björling on hyvin tunnustettu, mutta Suomessa vähän tunnettu runoilija – suomenruotsalaisen kirjallisuuden merkittävimpiä nimiä”, Parkko kuvailee palkittua teosta ja toteaa, että elämäkerta tuo lukijan lähemmäs Björlingin runoutta. Kustantaja kehuu kääntäjien hyvää kieltä teoksessa, jonka kaikki runot ovat uusia käännöksiä. Teos sisältää myös paljon kirjeitä, joissa ilmaisultaan omaleimaisen Björlingin vapaa kieli ei ole mitenkään erityisen helppoa.
Erinomaisesta kaunokirjallisesta suomennoksesta myönnettävä Mikael Agricola -palkinto myönnettiin niin ikään tänä vuonna Kustannusliike Parkon kustantamalle teokselle – Marja-Leena Mikkolan venäjästä suomentamalle Osip Mandelstamin runokokoelmalle Pidä puheeni tallessa aina. Uudistettu laitos sisältää uuden esipuheen ja aiempaa enemmän runoja. ”Mandelstam on aika vaikea runoilija”, Parkko luonnehtii ja rinnastaa lyyrikon Ahmatovan, Majakovskin ja Pasternakin kaltaisiin venäläisen runouden suuriin nimiin.
12 000 euron suuruisen Agricola-palkinnon myöntävät vuosittain Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja Suomen Kirjasäätiö.
Käännöskirjat vievät matkoille eri aikoihin ja uusiin paikkoihin – huokeaan hintaan
Heikki Karjalainen toteaa kirjallisuuden lukemisessa olevan paljolti kyse eskapismista. Yhtenä esimerkkinä sen tiimoilta pienkustantaja mainitsee Kotkasoturien taru -sarjan, jonka on kirjoittanut Itä-Aasian suosituimpiin lukeutuva kirjailija Jin Yong ja jota on suomentanut Moebiukselle Riina Vuokko. Kirjat edustavat kiinalaista historiallista fantasiaa eli wuxia-kirjallisuutta, jossa sankaritarinat yhdistyvät itämaisiin taistelulajeihin ja filosofiaan. ”Siinä on eksotiikkaa oikein kunnolla”, Karjalainen vinkkaa.
Elämyksellisyyttä silmällä pitäen käännöskirjojen ostaminen ei ole Karjalaisen mielestä suuren suuri panostus. ”Niin halvalla kuin kolmella kympillä ei pääse koskaan matkustamaan vieraaseen maahan”, hän huomauttaa. ”Historian lehtien havinan voi kuulla, kun menee [matkakohteeseen] paikan päälle, mutta se ei ehkä ruoki mielikuvitusta samalla tavalla kuin vetävää tarinaa lukiessa.”
Äidinkielen laiminlyönti voi johtaa ”kirjallisen papiston” syntyyn
Kieli ja kirjallisuus tunnetusti kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten kielten ja eri kulttuuripiirien vaikutteiden kanssa.
Suomalainen runous umpioutuu, jos ei saada vaikutteita muunkielisestä runoudesta.
”Suomalainen runous umpioituu, jos ei saada vaikutteita muunkielisestä runoudesta”, toteaa Tommi Parkko, joka perusti kustantamonsa vuonna 2018 käytännössä siksi, että muut kustantamot eivät juuri käännösrunoutta julkaisseet. ”Ajattelen käännöksistä niin, että ne tulevat vaikuttamaan suomenkieliseen runouteen – en tiedä, koska ja kehen”, hän kuvailee.
Toisaalta kustantamoilla on tärkeä rooli suomen kielen vaalimisen kannalta. Heikki Karjalainen, joka on toiminut luottamustehtävissä muun muassa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitossa ja tekijänoikeusjärjestö Sanastossa, pitää käännöskirjallisuuden laatua äärimmäisen tärkeänä ihmisten kielitajun ja kielellisen repertuaarin kannalta.
”Jos kirja suomennetaan, se pitää suomentaa kunnolla”, Karjalainen linjaa. ”Jos ei ole rikasta ja oikeaa kieltä, kielellinen horisontti kapenee, eivätkä ihmiset pysty enää kirjoittamaan ja ymmärtämään monimutkaisia kokonaisuuksia”, varoittaa konkarikääntäjä, jonka Moebiukselle suomentama Vladimir Nabokovin Väärin päin oli vuonna 2022 ehdokkaana edellä mainitun vuosittain myönnettävän Mikael Agricola -käännöspalkinnon saajaksi.
Karjalaisen mukaan kirjallisten taitojen heikentyminen voi pahimmillaan johtaa yhteiskunnan kahtiajakoon. ”Muodostuu kirjallinen papisto: ne jotka osaavat lukea ja kirjoittaa [hyvin] ja joilla on sen myötä toisenlainen yhteiskunnallinen asema kuin muilla.”
Jos ei ole rikasta ja oikeaa kieltä, kielellinen horisontti kapenee, eivätkä ihmiset pysty enää kirjoittamaan ja ymmärtämään monimutkaisia kokonaisuuksia.
Kielitaito tuo vapautta samaan tapaan kuin ajokortti ja auto
Laadukas käännös edellyttää paitsi kohdekielen suvereenia hallintaa, myös erinomaista lähdekielen taitoa sekä kääntämistaitoa. Uusien suomentajasukupolvien kasvattamista silmällä pitäen Heikki Karjalainen peräänkuuluttaa vieraiden kielten opiskelun aloittamista mahdollisimman varhain – pikkukoululaisilla kielen oppiminen kun sujuu vähätöisemmin kuin myöhempinä kouluvuosina. Kielitaidon eteen kannattaa kuitenkin nähdä vaivaa myös myöhemmin elämässä. ”Kielten opiskelu on kuin saisi ajokortin ja auton: kun osaa jotain toista kieltä, pääsee mielettömän paljon nopeammin eri paikkoihin”, hän kannustaa kielivalintoja tekeviä lapsia ja nuoria sekä näiden vanhempia.
Lähdekielten laaja kirjo on tarpeen myös runokäännöskentällä. Parkon mukaan runot ovat nimittäin usein ”poikkeuksellisen huonoja”, jos suomentajaksi ei saada alkukielen osaajaa ja englantia käytetään suomennostyössä välikielenä. ”Alkukielestä kääntäminen on tärkeää”, Parkko teroittaa. ”Kielet ovat omalaatuisia.”
Ostakaa kirjoja!
Valtavirran ulkopuolisen kirjallisuuden julkaiseminen näyttäytyy jokseenkin sissihenkisenä tarpomisena vähemmän kuljetuilla poluilla. Sekä Parkon että Karjalaisen kommenteista käy selvästi ilmi, ettei pienkustantamo ole kultakaivos. ”Kulttuuritahtoa tai hulluutta. En tiedä, kumpaa omani on enemmän”, Karjalainen kuvaa motivaatiotaan kokeilevamman kirjallisuuden kustantamiseen.
Parkko nimittää omaa kustantamoaan ”missiokustantamoksi”. Hän on laskenut, että 500 kirjan myynnillä kattaa kirjasta koituvat kulut – ja jos myynti jää alle tämän, hän paikkaa tappiot opetuspalkkioistaan ja apurahoilla.
Toisaalta käännösrunokirjoilla on Parkon mukaan kyllä ostajakuntansa. ”Jos on hyvä ajankohta ja tulee hyvä kritiikki Helsingin Sanomissa, kyllä niitä menee. Mutta jotkut kirjat ovat sen verran kummallisia ja outoja, että ne myyvät vain 200 kappaletta. Miten voisi turvata sen, että muitakin kuin nobelisteja voisi julkaista?”
Yhtenä vastauksena omaan kysymykseensä Parkko esittää sen mahdollisuuden, että potentiaalisten suomennettavien teosten lähdemaissa olisi hyvä olla tarjolla helposti haettavia tukia. Tukihakemusrumbassa ei kuitenkaan ole hänen mukaansa mitään mieltä, jos se tehdään kohtuuttoman vaikeaksi ja kalliiksi. ”Ei niin, että hakemus pitää tehdä kyseisen maan kielellä eikä englanti kelpaa. Jos hakemuksen tekeminen [käännöksineen] maksaa tonnin verran ja tuki on 500 euroa, siinä ei ole mitään järkeä.”
Pienkustantamojen suurena haasteena kirjamyynnin kannalta Karjalainen pitää sitä, että näkyvyys on isoihin toimijoihin verrattuna vähäistä esimerkiksi kirjakaupoissa. Kirjastoihin pienkustantamojen kirjoja tavataan tilata valitettavan vähäisiä määriä – esimerkiksi vain yksi kappale per teos. ”Vieno pyyntö: ostakaa kirjoja”, Karjalainen summaa omalta osaltaan toiveensa kirjallisuuden ystäville. ”Jos ei osteta, ei kohta ole kustantajaakaan eikä enää uusia kirjoja.”
Maksuttomilla kirjamessuilla Tampereella tähtiesiintyjiä Juha Hurmeesta Litku Klemettiin
Kirjamessuille ja muihin tapahtumiin osallistuminen on pienkustantamoille tärkeää, jotta suuri yleisö tulee tietoiseksi niiden ja myös erikoisemman suomennoskirjallisuuden olemassaolosta. Antikvaariaatti Valli & Selinin yrittäjä Juha Vallin ja hänen työryhmänsä 23.–24.5. järjestämät Tampereen antikvaariset kirjamessut vastaavat osaltaan tähän tarpeeseen. Pääsymaksuttomat kirjamessut järjestetään toista vuotta peräkkäin.
”Laaja kattaus”, Valli luonnehtii Hakametsän jäähalliin sijoittuvaa ohjelmaa. ”Kirjallisuuden ystävien kannattaa tulla nauttimaan upeista esiintyjistä ja metsästämään antikvariaattien harvinaisuuksia ja nauttimaan pienkustantajien ja isojenkin tarjonnasta.”
Kirjamessuilla on myös kirjakahvila, jonka munkit Valli rankkaa Mansen parhaimmistoon. Ohjelmapuolelta hän vinkkaa Juha Hurmeen ja Anneli Kannon haastattelut sekä mielenkiintoisia laululyriikoita kirjoittavan artistin Litku Klemetin.
Moebius, Kustannusliike Parkko, Antikvaariaatti Valli & Selin sekä monilukuinen joukko muita kustantamoja ja antikvariaatteja ovat esillä Tampereen antikvaarisilla kirjamessuilla Hakametsän jäähallissa 23.–24.5. Messuille on vapaa pääsy.
