Elollisten kääntäjät

Nimeni on Mayumi Furuichi, olen suomi–japani-kääntäjä ja asun Tokion lähellä Japanissa.

Olen lapsesta asti rakastanut pohjoismaisia satuja ja romaaneja ja myös ihaillut niiden kääntäjiä. Vaikka opiskelin yliopistossa Aasian historiaa, aloin opiskella suomea valmistumiseni jälkeen. Päätin opiskella kielen ja halusin oppia kääntämään kirjallisuutta. Rakastan tietenkin yhä historiaa ja nautin historiallisista romaaneista. Nyt keskityn kääntämään suomalaista kirjallisuutta japaniksi.

Ehdotin itse teoksen kääntämistä japanilaiselle kustantajalle, koska luin kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen ja rakastuin siihen. Kustantaja, Kawade Shobo Shinsha, on julkaissut Georg Stellerin kirjoittaman matkapäiväkirjan Reise von Kamtschatka nach Amerika mit dem Commandeur-Capitän Bering japaninnoksen, ja siksi ehdotin Elolliset-romaanin käännösoikeuden ostamista juuri heille.

Luin kirjan pian sen
ilmestymisen jälkeen ja rakastuin siihen.

Tämän teoksen kääntämisessä haastavinta – ja uskon monien muidenkin olevan samaa mieltä – oli luonnontieteisiin liittyvä erikoissanasto. Arvostan kirjailijaa, joka on kirjoittanut näin vaikuttavan kaunokirjallisen teoksen käyttäen tällaista sanastoa.

Kuten aiemmin mainitsin, rakastan historiaa, joten oli kiehtovaa kääntää tämä eeppinen tarina, joka kattaa kolme vuosisataa ihmiskunnan historiaa. Teos on fiktiota, ei tietokirjallisuutta. Hahmojen sisäisten ajatusten kuvaaminen on yksi fiktion erityisistä nautinnoista, ja tämän piirteen kääntäminen oli mieluisa tehtävä.

Suomen kielen kääntämistä japaniksi vaikeuttaa se, että käännöksiä, ja siksi myös verrokkitapauksia on vähän. Kääntäjän täytyy itse ratkaista esimerkiksi se, miten lukuisat sanonnat käännetään. Yhtenä tulee nyt mieleeni sanonta “totinen kuin pottu vellissä”. Mutta on mielenkiintoista pohtia, miten käsitellä vaikeita asioita.

Valitettavasti en tällä kertaa pystynyt tekemään yhteistyötä kirjailijan kanssa tiukan aikatauluni vuoksi. Olen kuitenkin lukenut kirjailijan haastatteluja ja katsonut monia videoita, joilla hän puhuu.

Sain apua venäjän ja ruotsin kääntäjiltä. Minulla on monia ystäviä, jotka tekevät käännöksiä eri kielistä japaniksi. Kielipareista riippumatta on hyödyllistä ja innostavaa keskustella hyvän käännöksen tunnusmerkeistä toisten japanintajien kanssa.

Ehdotan kustantamoille 5–6 teosta vuodessa. Päätös tehdään aina kustantamossa, joten kääntäjä ei periaatteessa voi vaikuttaa siihen, mutta esimerkiksi Elollisten tapauksessa sain kustannustoimittajalta useita tarkentavia kysymyksiä, kuten millainen kustantamo S&S on ja millaiseen asemaan teoksen voi sijoittaa Pohjoismaiden nykykirjallisuudessa. Vastaukseni luultavasti vaikuttivat heidän päätökseensä.

Haluaisin kääntää Tommi Kinnusen romaanin Ei kertonut katuvansa, koska se on upea romaani, joka valottaa Suomen historian varjoisia puolia. Olen Kinnusen suuri fani ja olen jo kääntänyt hänen teoksensa Neljäntienristeys ja Kaarna. Minulla on myös muita suomalaisia suosikkikirjailijoita, esimerkiksi Pajtim Statovci ja Joel Haahtela, ja haluaisin kääntää heidän teoksiaan.

Nimeni on Maximilian Murmann. Käännän suomesta, virosta ja englannista saksaan ja asun Münchenissä.

Lapsena ja nuorena en lukenut kovinkaan paljon, mutta olin kiinnostunut kielistä ja musiikista. Kuten niin moni muukin, löysin Suomen (metalli)musiikin kautta – ennen kaikkea Children of Bodomin – ja ihastuin maahan heti. Aloin opiskella fennougristiikkaa Münchenissä, ja opiskeluaikana luin kirjan toisensa jälkeen: suomalaista, virolaista ja unkarilaista kirjallisuutta, mutta myös paljon muuta. Lopulta Roberto Bolañon romaanin 2666 saksannos sai minut haluamaan kääntäjäksi. Ajattelin, että tällaista minäkin haluan tehdä.

Vuonna 2009 olin harjoittelussa FILIssä ja etenin sen jälkeen pienin askelin kohti kirjallisuuden kääntämistä. Pitkään aikaan en saanut mahdollisuutta tehdä isompaa käännösprojektia, joten keskityin väitöskirjaan, ja kun väitöskirja oli vihdoin valmis, tilaisuus aukeni: sain vakuutettua saksalaisen kustantamon julkaisemaan virolaisen klassikkoteoksen, jonka olin jo pitkään halunnut kääntää. Siitä lähtien olen kääntänyt kirjoja.

Ehdotin Elollisia itse kustantamolle. Huomasin sen S&S:n katalogissa ja pyysin käsikirjoituksen luettavakseni jo ennen kirjan ilmestymistä. Olin siitä aivan innoissani ja tiesin heti, että kyseessä oli ainutlaatuinen kirja. Tein saman tien näytekäännöksen ja esittelyn ja otin yhteyttä saksalaiseen kustantamo S. Fischeriin. Kustannustoimittaja kiinnostui nopeasti ja osti kirjan saksankieliset oikeudet. Tämä tapahtui juuri ennen Frankfurtin kirjamessuja, ja ajoitus oli hyvä, koska messujen yhteydessä myös muiden maiden kustantamot alkoivat kiinnostua Elolliset-romaanista.

Yhtä aikaa innostavana ja haastavana pidin Elollisten historiallista syvyyttä ja eleganssia. Harvoin olen tehnyt käännöstä varten niin paljon taustatyötä ja perehtynyt asioihin, joista olin aiemmin tuskin kuullutkaan. Ja se, miten kirjailija onnistuu pukemaan kaiken tämän niin kiehtovaan kieleen, kruunasi kokonaisuuden.

Haastavana suomen kielen kääntämisestä minulle tulee spontaanisti mieleen kaksi asiaa. Ensimmäinen ovat luontoon ja maisemaan liittyvät sanat, joille ei oikein löydy suoraa vastinetta saksaksi. Yksi sana, joka tuottaa minulle jatkuvasti vaikeuksia, on mätäs. Erityisen haastavia olivat siten Matias Riikosen Matara ja Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys, joissa suomalaisella luonnolla ja siihen liittyvällä sanastolla on keskeinen rooli.

Toinen, niin ikään sanastoon liittyvä asia ovat ääniä ja erilaisia äännähdyksiä kuvaavat sanat. Suomi on tässä suhteessa hyvin rikas ja vivahteikas kieli – paljon rikkaampi kuin saksa. Tämä tuli minulle viimeksi erityisen selvästi vastaan Eeva-Liisa Mannerin novelleja kääntäessäni.

Teimme Iidan kanssa yhteistyötä jo varhaisessa vaiheessa. Lähetin hänelle matkan varrella kysymyksiä ja lopuksi myös saksankielisen käännöskäsikirjoituksen sekä listan kohdista, jotka olivat minulle vielä epäselviä. Hänen palautteestaan oli valtavasti apua.

Oli hieno kokemus esitellä kirjaa yhdessä Iidan kanssa.

Myöhemmin teimme yhdessä myös useita kirjallisuustilaisuuksia Saksassa ja Itävallassa, ja minä toimin niissä moderaattorina. Oli hieno kokemus esitellä kirjaa yhdessä Iidan kanssa. Kaikki olivat ihastuneita siihen, miten mukaansatempaavasti hän puhui kirjansa aiheista.

Kyllä, me kääntäjät olimme yhteydessä toisiimme myös FILIn Kääntöpiirin kautta. Siellä keskusteltiin ennen kaikkea sisällöllisistä mutta myös kielellisistä kysymyksistä. Se on aina erittäin hyödyllistä. Oman käännökseni kanssa aikataulu oli kuitenkin melko tiukka, joten olin jo työn loppuvaiheessa siinä vaiheessa, kun varsinainen keskustelu kollegoiden kesken alkoi.

Ei, minulla ei ollut mentoria juuri tämän käännöstyön aikana. Mutta minulla oli aiemmin muissa projekteissa mentori, ja tällä hetkellä toimin itse mentorina kollegalle.

Yli puolet kääntämistäni kirjoista olen ehdottanut kustantajille itse. Erityisesti virolaisen kirjallisuuden kohdalla se on lähes välttämätöntä, koska Virossa ei ole samalla tavalla agentuureja, jotka huolehtisivat kirjojen välittämisestä ulkomaille. Suomessa teen sen sijaan yleensä yhteistyötä agentuurien kanssa. Viime vuosina tämä osa työstäni on kuitenkin hieman vähentynyt, koska jotkut kääntämistäni kirjailijoista ovat jo onnistuneet vakiinnuttamaan asemansa saksankielisellä kirjallisuuskentällä.

Jo vuosien ajan olen yrittänyt tarjota Mati Untin virolaista romaania Sügisball (1979) eli Syystanssi saksalaisille kustantajille – toistaiseksi ilman tulosta. En kuitenkaan aio luovuttaa. Minusta se on yksi parhaista, ellei jopa paras, koskaan kirjoitettu virolainen romaani. Romaani kertoo modernista elämästä Tallinnan lähiössä. Aihe on edelleen hämmästyttävän ajankohtainen, ja Unt käsittelee sitä hyvin synkällä mutta samalla humoristisella tavalla. Teos käännettiin saksaksi jo 1980-luvulla, mutta venäjän kautta. Suora käännös virosta saksaan on siis edelleen tekemättä.

Olen Janina Orlov ja ruotsinnan suomalaista kirjallisuutta.

Tutustuin Elollisiin kriitikko Pia Ingströmin Hufvudstadsbladetiin kirjoittamasta arvostelustaja ajattelin heti, että tämän kirjan haluan lukea. Seuraavana päivänä ruotsalainen kustannustoimittaja, joka nähtävästi on myös ajatustenlukija, soitti ja pyysi lausuntoa kirjasta. Pyysin häntä lähettämään paperiversion, sillä näytöltä lukeminen ei ole mielekästä. Mukaansa tempaava ja kauniisti kirjoitettu teksti vei kuitenkin mukanaan, enkä jaksanut odottaa postilähetystä vaan luin kirjan loppuun siltä istumalta. Kustantajalle lähti viesti: ”Pakko kääntää. Loistava ja omalaatuinen romaani.”

Helmikuussa 2024 tapasin Iidan lounaalla ravintola Kosmoksessa ruotsalaisten ja suomalaisten kustantajien seurassa, ja parin päivän päästä ryhdyin työhön, joka oli mielekästä ja vaativaa. Ulkona satoi lunta, ja romaanissa Pietari Suuren kaksi tutkimusalusta lähti matkaan kohti pohjoista etsiessään meritietä Amerikkaan. Itse käänsin ja iloitsin siitä, että kerrankin oli aikaa; julkaisupäivä olisi vasta maaliskuussa 2026, ja käännöksen deadline marraskuussa 2025. Tästä syystä ruotsinnos ilmestyi monia muita käännöksiä myöhemmin, mikä harmitti minua jonkin verran, sillä kirja ei ehtisi Göteborgin kirjamessuille. Muualla maailmassa kirja otettiin jo avosylin ja innolla vastaan.

Monta käännöstä oli julkaistu ja moni kääntäjä oli jo löytänyt ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin, kun vasta tein omaa käännöstäni, ja käytössä olisi ollut ”tietopankki”, johon turvautua tarpeen vaatiessa. Kielet ovat kuitenkin keskenään erilaisia, ja arvelin, että suurin osa kysymyksistä koskisi tekstin tieteellistä sanastoa, joten täytyy myöntää, etten ole vieläkään lukenut muita käännöksiä kuin omani.

Jokainen kääntäjä on yksilö ja hänellä on oma ajatusmaailmansa, ja minä taas olen altis vaikutukselle. Siksi pelkään, että käännökseni, joka sekin on itsenäinen luomus omassa oikeellisuudessaan, tahriintuu ja vaikuttaa epävarmalta. Koska niin ei saa käydä, en ollut yhteydessä muihin Elollisten kääntäjiin. Kävin sen sijaan läpi luonnontieteellistä sanastoa biologian opettaja ja kirjailija Annika Lutherin kanssa. Hän oli suureksi avuksi. Kirjailijaan olin yhteydessä pari kertaa. Työtapani taisi miellyttää molempia – Iida antoi minulle työrauhan ja vastasi ripeästi kysymyksiini.

Jokainen kääntäjä on yksilö ja hänellä on oma ajatusmaailmansa.

Alku on aina vaikea. Nyt alkuvaikeudet haihtuivat romaanin merisumun lailla, ja kaunis kieli vei minut mennessään. Kuten aina, luin käännöstäni ääneen, ja tekstin rytmi tahditti käännöstä, ja nautin joka tavusta.

Lopuksi voin vain todeta, että kääntäjälle, ainakin minulle, jotkut tekstit tulevat läheisemmiksi kuin toiset. Niistä on vaikeaa erota työpäivän loputtua, ja yhtä vaikeaa ne on ”herättää henkiin” seuraavana päivänä. Sellainen teksti tulee lähelle, siihen ei malta olla koskematta, kun kulkee tietokoneen ohi, ja sitä ikävöi, kun se on valmis. Sellainen on Iida Turpeisen Elolliset.

Olen Piret Pääsuke, Tallinnassa asuva virolainen germanisti. Jo pian valmistuttuani aloin kääntää kirjoja saksasta, mutta työurani tein Viron yleisradiossa kulttuuritoimittajana.

Suomesta kääntäminen sai alkunsa juuri radiotöiden ohella. Melko paljon tuli käännettyä lehtikirjoituksia ja artikkeleita lähetyksien valmisteluja varten. Kirjoja käänsin aluksi vain saksasta, mutta sittemmin aloin toimittaa suomalaisen kirjallisuuden vironnoksia ja tajusin pian, että tahtoisin myös itse kääntää kirjoja suomesta – ja näin se sitten meni! Nyt olen ollut muutaman vuoden eläkkeellä ja kääntämisestä on tullut mieluinen ”kokoaikatyö”.

Viime vuosina kiinnostukseni on kohdistunut enemmän Suomen kirjallisuuteen, onhan se meille virolaisille läheisempi ja ymmärrettävämpi kuin saksankielinen kirjallisuus. Olennainen seikka on sekin, että suomesta on helpompi kääntää, sillä suomi ja viro ovat sukulaiskieliä. Deklinaatiot, konjugaatiot ja lauserakenne ovat hyvin samankaltaisia. Saksasta kääntäminen tulee usein aloittaa aivan lauseen lopusta ja liikkua sitten mutkikkaasta sivulauseiden sokkelosta ulos kutakuinkin selkeää viron kieltä käyttäen ja kirjailijan ajatusta kadottamatta.

Luin Elollisten arvostelun, sain käsiini tutustumiskappaleen ja luin sen kahdessa päivässä. Sanoin heti tutulle kustantajalle, että teos tulee kääntää! Siitä parin viikon päästä kuulin, että oikeudet oli ostanut kustantamo, johon olin aikaisemmin kääntänyt vain yhden kirjan saksasta. Rohkaisin mieleni ja kirjoitin heille, että käännän myös suomesta ja haluaisin kovasti kääntää Elolliset, ja lopulta se onnistui!

Elollisten kääntäminen ei ollut haaste,
vaan suuri ilo.

Kuten sanoin, ihastuin kirjaan heti. Olen jo nuorena pitänyt romaaneista, joiden hahmot perustuvat oikeasti eläneisiin ihmisiin, ja löytöretkistä kertovista tarinoista. Stelleristä ja merilehmästä en tiennyt mitään, joten siksikin tarina oli hyvin kiinnostava. Lisäksi minua innosti se, miten Iida on kirjoittanut myöhemmistä ajanjaksoista ja siitä, kuinka ihmiset ovat kautta vuosisatojen uskoneet olevansa luonnon hallitsijoita ja että luonto on tehty heille käytettäväksi, ja miten heille vähitellen alkaa valjeta, että luontoa täytyy suojella – ja kaikki se on niin viisaasti punottu luurangon ympärille! Elollisten kääntäminen ei ollut haaste, vaan suuri ilo.

Suomessa on runsas kansanperinne, josta kirjailijat lainaavat aineksia. Vaikka kielemme ovat sukulaisia, perinnesanoille voi olla vaikea löytää tarkkoja vastineita. Esimerkiksi sanan metsänpeitto kanssa olen ollut pulassa. Vaikka virolaiset pitävät itseään luonnonkansana, ei meillä ole metsän peittoon joutumisen mielikuvituksellista perinnettä! Myös runollisten sanojen ja ilmaisujen kääntäminen on innostava haaste, ja sitä minulla on pian edessäni, kun alan kääntää Emmi Itärannan lumoavaa romaania Lumenlaulaja.

Kysyin Iidalta 4–5 kysymystä, joihin hän vastasi perinpohjaisesti, mistä olen kiitollinen! Pohdimme pitkään yhdessä, kuinka kääntää kirjan nimi. Elolliset voisi viroksi olla elusad – elävät, mikä ei sopinut sukupuuttoon kuoleville merilehmille – tai sen voi kääntää sanalla elusolendid – elävät olennot. Ehdotin kuitenkin otsikoksi Surelikud – kuolevaiset. Se on runollinen ilmaus, joka tuntui sisällöltään sopivalta, ja Iidakin hyväksyi sen nopeasti.

Käännösten nimeäminen voi joskus olla vaikeaa. Esimerkiksi Elollisten englanninkielinen otsikko The Beasts of the Sea on englanninnos Stellerin latinaksi ilmestyneen kirjan De bestiis marinis nimestä. Se on tieteellinen tutkimus merilehmistä, mutta Iidan romaani on hyvin paljon laajempi, ei ainoastaan kuvaus merilehmien kohtalosta. Ironisesti voi kyllä ajatella, että pedot englanninnoksen otsikossa ovat ihmisiä.

Suomen kirjallisuuden kääntäjien verkkoyhteisössä, Kääntöpiirissä, syntyi laaja Elollisten kääntäjien ryhmä, mutta käännökseni oli silloin jo melkein valmis – vironkielinen käännöshän ilmestyi maailmanlaajuisesti ensimmäisenä. Välitin kollegoille Iidalta saamani vastaukset olettaen, että toisetkin pohtivat samoja kysymyksiä.

Teen toisinaan kustantamoille ehdotuksia, ja arviolta kolmasosa kääntämistäni kirjoista on toteutunut ehdotuksestani, uudemmista esimerkkeinä Meri Valkaman Sinun, Margot, Jari Järvelän Rakastan Eva Braunia ja Linnea Kuuluvaisen Metsän peitto.

Tulevaisuudessa haluaisin kääntää Tiina Raevaaran Ikuisen elämän lyhyt historia. Se on viisasta pohdintaa siitä, kuinka jotkut ovat jo ammoisista ajoista lähtien pyrkineet ”optimoimaan” itseään, pysymään ikuisesti nuorina ja ideaalitapauksessa elämään ikuisesti, ja heistä, jotka ovat hyödyntäneet ja hyödyntävät yhä näitä pyrkimyksiä mitä hullunkurisempien uusien teknologioiden avulla. Mutta ihminen ei ole kuolematon vaan osa luontoa, ja sitä tulisi nykyaikana enemmän korostaa.

Hanna Pippuri Toimituskunnan jäsen