Julkaistu 24.8.2025
Haastattelu: toimittaja Juha Roiha
Puhujat: Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä ja Helsingin yliopiston käännöstieteen yliopistonlehtori Päivi Kuusi
Tuotanto: SKTL:n viestintäasiantuntija Maarit Laitinen
Käsikirjoitus: Tuija Kinnunen, Päivi Kuusi, Maarit Laitinen, Leealaura Leskelä, Esa Penttilä, Eliisa Pitkäsalo, Juha Roiha, Lena Segler-Heikkilä ja Kristiina Taivalkoski-Shilov
Tunnusmusiikki: Esa Penttilä
Mitä selkokieli oikein on? Mihin sitä tarvitaan ja miten se eroaa selkeästä yleiskielestä? Entä onko selkomukauttaminen kääntämistä? Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä ja käännöstieteen yliopistonlehtori Päivi Kuusi Helsingin yliopiston kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelmasta keskustelevat selkokielen merkityksestä, käytöstä ja sen suhteesta kääntämiseen ja kääntäjäkoulutukseen.
Miksi selkokielen tarve kasvaa – ja mitä se kertoo saavutettavuudesta nyky-yhteiskunnassa?
[kesto 39 min]
Litterointi:
[tunnusmusiikki]
Juha Roiha: Tervetuloa taas Käännetään rautalangasta -podcastin pariin, nimeni on Juha Roiha. Iloni on todeta, että nyt kerrankin ollaan podcastin nimen mukaisessa asiassa. ”Käännetään rautalangasta” tarkoittaa, että tehdään jokin asia selkeäksi ja selvitetään, mikä se on. Meillä on nyt puheenaiheena selkokieli, jolla on vähän samanlainen ajatus kuin [sillä], mitä ”käännetään rautalangasta” [-sanonnalla tarkoitetaan].
Mitä selkokieli siis on? Mihin sitä käytetään? Miten se eroaa esimerkiksi selkeästä suomesta? Kaikkiin näihin kysymyksiin perehdytään seuraavan runsaan puolen tunnin aikana. Minulla on keskustelijoina mukana Leealaura Leskelä, tervetuloa.
Leealaura Leskelä: Kiitos.
Juha: Olet filosofian tohtori, selkokielen asiantuntija sekä kehittämispäällikkö Selkokeskuksesta, joka kuuluu Kehitysvammaliittoon, eikö niin?
Leealaura: Kyllä.
Juha: Päivi Kuusi, tervetuloa myös.
Päivi Kuusi: Kiitos, ja kiitos kutsusta.
Juha: Olet myös filosofian tohtori, käännöstieteilijä sekä yliopistolehtori Helsingin yliopiston Kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelmassa.
Päivi: Juuri näin.
Juha: Koska selkeästi lähdemme selkokielen jäljille, niin lähdetään peruspalikasta: Koska selkokieli on kehitetty?
Leealaura: Varmaankaan ei voi antaa tarkkaa aikaa, milloin selkokieli ikään kuin keksittiin tai milloin se lähti liikkeelle. Kuitenkin tiedetään, että Ruotsissa vuonna 1968 on julkaistu jo ensimmäinen selkokielinen kirja, joten sitä voi pitää [eräänlaisena] aloituksena.
Suomessa [selkokieli] tuli [käyttöön] 1970-luvun lopulla, 1980-luvun alkupuolella.
[Voitaisiin] sanoa, että [silloin] Suomessa käynnistyi selkokielen kehittäminen täysin nollapisteestä, eli ei ollut tietoa, mitä se voisi olla, ja lähdettiin kehittämään sitä.
Silloiset pioneerit olivat toimittajia ja erityisopettaja, [ja selkokieltä lähdettiin miettimään erityisopetuksen näkökulmasta]. [Mallia] katsottiin [paljon] Ruotsista, eli Ruotsi on ollut Suomelle tärkeä, varsinkin alkuvaiheessa.
Juha: Miten nimi ”selkokieli” [syntyi]? Toisessa kielessä, esimerkiksi englannissa, [selkokieli on] ”easy”, eli “helppo kieli”.
Leealaura: Tätä käsittääkseni ehdotettiin taannoin käytettäväksi. [Ehdottikohan sitä] Kotimaisten kielten keskus ja ajatteli, että tällä [termillä] voitaisiin kuvata ennen kaikkea selkokielistä kirjallisuutta eli selkokirjoja.
On ollut todella hyvä, että meille tuli [käyttöön] sana, jolla on positiivinen kaiku ihmisten korvissa, koska monissa maissa, joissa [käytetään termejä kuten] “lättläst” tai “easy language”, kamppaillaan sen ongelman kanssa, että helppouteen liittyy usein jotain stigmatisoivaa. Suomessa tämä selkokieli-sanan myötä vältettiin.
Juha: “Helppo”[-sanasta tulee vaikutelma], että “olet niin yksinkertainen, että sinulle pitää puhua helppoa kieltä”.
Leealaura: Niin, tämä on sellainen ajatus, joka helposti tulee. Toki sitäkin voi sanoa, että tässä ei nyt kyse ole siitä, mutta [“helppo kieli”-ilmauksen käyttöä] joutuu ehkä selittämään enemmän, kuin “selkokieltä”.
Juha: Miten selkokieli eroaa selkeästä suomen kielestä? Mitä ominaisuuksia selkokielessä täytyy olla, jotta se on selkokieltä?
Leealaura: Monenlaisia. Ainakin lukijakunta on erilainen: selkeää kieltä käyttää kuka tahansa, kun aihe on vieras ja pitää nopeasti saada tietoa, mutta selkokielellä on tietyt lukijakunnat ja käyttäjät, jotka eivät pysty käyttämään selkeää yleiskieltä. Heillä on siis tiettyjä kielellisiä vaikeuksia, joiden takia selkokielen tarve on olennainen.
Selkokieli eroaa selkeästä kielestä siinä, että se on helpompaa kuin selkeä yleiskieli: sanastossa, kielen ja tekstin rakenteessa mennään askel pidemmälle helppouteen.
Juha: Siihen liittyy joitain sääntöjä, kun käytetään sanaa “selkomukauttaminen”, eli yleiskielestä tehdään selkokieltä. Mitä siinä pitää tehdä?
Leealaura: Oikeastaan ei käytetä sanaa “sääntö”, koska säännöt ovat julmia ja pysyviä.
Juha: Okei.
Leealaura: Suomessa käytetään sanoja “periaatteet” tai “vihjeet”, “ohjeistukset”, “vinkit”.
Jos on teksti, jota lähdetään selkokielistämään, katsotaan tekstikokonaisuutta ja mietitään, millä tavalla siitä tulisi mahdollisimman helposti avautuva lukijalle, jolla on kielellisiä haasteita. Pohditaan sanastoa, eli voiko sanastoa yksinkertaistaa, siihen on omia periaatteita. Mietitään kielen rakenteita, johon on monia periaatteita.
Suomen kielessä on aika mutkikas rakenteiden galleria, josta pyritään valitsemaan helpommat ja välttämään vaikeampia, mikä itsessään ei ole helppoa, mikä on [vuorostaan] ristiriitaista.
Näin se kuitenkin menee, että selkokielen tuottaminen on itse asiassa yllättävän hankalaa monesti.
Juha: Monesti se pitää kirjoittaa [erikseen]. Tiedän tämän hyvin, koska esimerkiksi Yleisradio on tehnyt pitkään jo selkokielisiä uutisia, ja kun on tavannut ihmisiä, jotka muokkaavat uutistekstejä selkokielisiksi, niin välillä he ovat saaneet mennä aikamoisille mutkille.
Leealaura: Sen kyllä allekirjoitan ja ymmärrän hyvin, ei se helppoa ole.
Juha: Jos ajatellaan selkokieltä tai selkoilmaisua yleensä, niin sehän ei ole pelkästään kieli.
Nyt esimerkiksi on ollut maahanmuuttajien kotouttamisessa esillä selkokuvat. Voidaanko [selkokielistämisessä] käyttää esimerkiksi sarjakuvaa, tai miten nämä systeemit voi mennä yhteen?
Leealaura: Niihin kaikkiin on olemassa periaatteita. Itse asiassa Suomessa on annettu ohjeita selkokuvalle ja selkotaitolle, jos on painettu materiaali. Myös selkovideoille on annettu ohjeita.
[Sille,] miten toteuttaa ikään kuin selkokieltä ja kielellisen helppouden yleisperiaatteita hyvin erilaisissa konteksteissa, on annettu Suomessa erilaisia ohjeita. [Se] on todella tärkeätä, koska mitä vähemmän henkilöllä on hallussaan kieltä, tai mitä suurempia hänen lukemisen haasteensa ovat, sitä enemmän hän tarvitsee tukea muualta.
Usein kuva on erinomainen tukija. Se auttaa häntä ymmärtämään vaikka, mistä tässä tekstissä kerrotaan, kun hän katsoo kuvaa. Vaikka tekstissä olisi vaikeita sanoja tai kielenrakenteita, hän pääsee kiinni aiheeseen, ja se auttaa tulkitsemaan sisältöjä.
Juha: Eli kuva on erittäin hyvä apuelementti tässä, mutta siinäkin tullaan siihen, että kuvalla voi olla kulttuurisia merkityksiä. Siinä voi olla esimerkiksi liikaa hälyä, paljon asioita, jotka vievät huomiota pois. Ne pitää mukauttaa siihen, eikä [kuvassa] saa olla liikaa “tavaraa”.
Leealaura: Nämä ovat juuri niitä periaatteita, joita voidaan antaa selkokuvalle, eli siitä otetaan pois sekoittavia ja ajatukset eri asiaan vieviä elementtejä. Pitää tietysti myös miettiä, että kuva on hyvänlaatuinen, siitä näkee, mitä se esittää, perspektiivien rajausta. Tämän tyyppisiä asioita pitää ottaa huomioon.
[On myös mietittävä,] mitä kuvassa todella esitetään. Jos on ihmisiä kuvassa, on mietittävä, pystyykö lukija samaistumaan näihin henkilöihin, löytääkö hän itsensä kuvasta. Kaikkia ihmisiä emme voi koskaan kuvaan saada, eli siinä täytyy tehdä onnistuneita kompromisseja ja valintoja.
Juha: Entä selkomukautuksen opiskelu? Missä sitä voi opiskella? Päivi.
Päivi: Varsinaista selkomukauttajan koulutustahan meillä ei vielä ole. Ei voi hakea mihinkään oppilaitokseen opiskelemaan selkomukauttajaksi ja valmistua tällä nimikkeellä. Valitettavasti Suomessa on näin toistaiseksi.
Meillähän on Selkokeskus pitkälti vastannut selkomukauttajien koulutuksesta, ja nyttemmin myös yliopistoissa on erilaisia kokeiluja, joissa on pyritty ottamaan selkomukautus osaksi muita koulutuksia.
Esimerkiksi meillä Helsingin yliopiston Kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelmassa on pyritty integroimaan osaksi käännöskursseja selkomukautusharjoituksia.
Tämäntyyppisiä aloitteita on tehty myös muiden yliopistojen kääntäjäkoulutuksessa, mutta se ei ole erillinen koulutus. Olemme ajatelleet, että se voisi olla yksi osa lisää kääntäjän koulutukseen.
Leealaura: Tuohon jatkan – juuri näin on, kun varmasti tarvetta olisi ammatillistumiselle, että henkilöllä olisi riittävästi tietoa ja mahdollisuus harjoitella. [Nimenomaan] Helsingin yliopiston panokset tämän asian edistämiseksi ovat olleet todella merkittäviä.
Meillä on tällä hetkellä Selkokeskuksessa yritys, johon haetaan kiivaasti rahoitusta, että saisimme selkokirjoittajan osaamismerkin ja tähän liittyvän testin rakennettua.
Valitettavasti rahaa ei ole vielä löytynyt, koska tällaisen testin tekeminen on ymmärrettävästi aika haastavaa. Mutta yritämme sitä.
[Merkki] antaisi mahdollisuuden esimerkiksi kääntäjille tulevaisuudessa osoittaa – [siinä tapauksessa, että] he eivät ole käyneet näitä kursseja Helsingin yliopistossa – että he ovat kuitenkin hankkineet tätä tietoa ja pystyvät tuottamaan selkokielisiä tekstejä.
Päivi: Olisi varmasti todella hieno asia, jos [tuo projekti] toteutuisi. Voisin kuvitella, että se olisi myös opiskelijoille hyödyllistä ja motivoivaa, jos olisi tiedossa, että he pystyvät opintojen jälkeen suorittamaan tämän testin ja saamaan virallisen todistuksen siitä, että hallitsevat selkomukauttamista.
Juha: Viittasin äsken Yle radion uutistoimittajaan, joka pääsee tekemään selkokielisiä uutisia. Hän oli aika lailla pihalla aluksi, miten tämä homma menee, kunnes ymmärtääkseni myös Helsingin yliopistosta jonkun muun kautta asiasta neuvottiin.
Miten nopeasti tällaisen selkomukauttamisen voi oppia? Mitä se vaatii? Onko tämä viisivuotinen maisteriohjelma vai puolivuotinen kurssi?
Päivi: Varmasti riippuu siitä, minkälaiset aikaisemmat valmiudet opiskelijoilla on. Olemme kääntäjänkoulutuksessa lähteneet siitä, että kääntäjäopiskelijoilla on jo sellaisia valmiuksia, joita selkomukauttamiseen tarvitaan.
Tämä johtuu siitä, että selkomukauttaminen on pitkälti sitä, että muokataan tekstiä ja suunnataan sitä uudelle lukijakunnalle, joka ei syystä tai toisesta ymmärrä tekstiä, ja mietitään, mitä kaikkea siinä täytyy muuttaa tai millainen kokonaisuus siitä pitää rakentaa, jotta uusi lukijakunta pystyy sen vastaanottamaan.
Tämä on oikeastaan pitkälti sama asia, jota kääntämisessä tehdään ja jota kääntäjäopiskelijat harjoittelevat käännöskursseilla. Hekin harjoittelevat muokkaamaan tekstiä uutta lukijakuntaa ajatellen, eli [selkomukauttaminen] on lähtökohtaisesti heille tuttua.
Jos rakennetaan olemassa olevan osaamisen päälle, omaksuminen on nopeampaa.
Jos on lisäksi yleistä ymmärrystä kielestä, jolloin myös esimerkiksi selkomittarin haltuunotto on nopeampaa, sekin on hyvä lähtökohta.
Jos ajatellaan, että lähdettäisiin nollasta tai lukiopohjalta, niin voi olla, että siihen tarvittaisiin kokonainen koulutuspolku, kandidaatin tai maisterin. Mitä mieltä olet, Leealaura?
Leealaura: Aivan samaa mieltä. [Koulutustarve] näkyy hyvin selvästi Selkokeskuksen koulutuksista, joihin tulee tietenkin kaikkien alojen ihmisiä harjoittelemaan selkokirjoittamista.
Jos on kielialan koulutusta tai tekstiosaamista, on tekstiammattilainen, niin kyllähän siinä lähdetään aivan toisenlaisesta tilanteesta etenemään kuin jos ensimmäistä kertaa miettii yleisesti kysymyksiä, joita kirjoittamisessa tulee vastaan. Tässä mielessä henkilön on helpompi kuvata kohderyhmiä ja heidän erityisiä haasteitaan ja puhua siitä, mikä erottaa selkokirjoittamisen kaikesta muusta kirjoittamisesta, jos on taustaosaamista.
Juha: Puhuitte jo merkistä, joka olisi hyvä. Erillistä tutkintoa ei siis ole selkomukautuksesta. Tarvittaisiinko sellaista, vai riittäisikö osaamismerkki?
Päivi: Kyllä ehdottomasti hyvä olisi, jos tällainen tutkinto saataisiin. Olisi järkevintä rakentaa osaksi olemassa olevia kielialan tutkintoja, mutta tarve tulee kasvamaan ja selkomukauttajia tarvitaan yhä enemmän.
Osaamisesta saadaan syvempää, jos sitä voidaan työstää koulutusohjelmassa, mutten tiedä, miten lähellä olemme tällaista tavoitetta.
Leealaura: Pahoin pelkään, että olemme vielä aika kaukana, mutta ajattelen myös, että erillinen tutkinto ei ole niin tarpeen, mutta jos se saataisiin implementoitua jo olemassa oleviin koulutuksiin, mikä laajentaisi kääntäjien mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Se olisi toivottava ensiaskel.
Päivi: [Tutkinnoissa] voisi olla todellakin vaikka saavutettavan viestinnän kokonaisuus, jossa selkokieli tai selkomukauttaminen olisi yksi osa.
Leealaura: Ainakin näin.
Juha: Mennään tuohon tarkemmin, nimittäin oli jo puhetta siitä, että kääntäjäkoulutuksesta voisi olla hyötyä [selkomukauttamisessa], mutta millä tavalla? Onko tavallaan sama [asia] kääntää suomen kieltä selkokielelle?
Päivi: On hyvä kysymys, onko selkomukauttaminen kääntämistä. Varmaan riippuu siitä, miten laajasti mieltää kääntämisen. Jos näkee kääntämisen hyvin kapeasti ja mekaanisena toimenpiteenä, niin [selkomukauttaminen] ei ole kääntämistä.
Sanoisin, että ainakin kääntäjäpuolella on enemmänkin tuntuma, että yhtymäkohtia on niin paljon, että selkomukauttamista voitaisiin pitää kielensisäisen kääntämisen muotona. Nykyään kansainvälisessä tutkimuksessa käytetäänkin nimitystä “Easy Language Translation”, eli sitä kutsutaan kääntämiseksi lähtökohtaisesti.
Juha: Leealaura?
Leealaura: Juuri tuo, miten kääntäminen määritellään, koska selkokielelle mukauttamisessa on kyse aika radikaalistakin kajoamisesta lähtötekstiin. Lähtöteksti voi muuttua hyvin paljonkin; siitä lähtee asioita pois, siihen tulee asioita mukaan. On ehkä pohdittu, että onko se enää kääntämistä, jos [tekstiä] muokataan näin paljon.
Olen oppinut ja ymmärtänyt, kun [meillä oli yhteistyössä] Helsingin yliopiston kääntäjäohjelman kanssa opetuskokeilu, että kääntäminen voi myös muuttaa tekstiä aika paljon eli ei ole “yksi yhteen” -vastaavuuden ideaali taustalla välttämättä. Tällöin selkokielistämistä tai selkomukauttamista voi hyvin kutsua kääntämiseksi.
Päivi: Paljon on yhteisiä piirteitä. Usein, kun ajatellaan, mitä selkomukauttaja tekee, niin hän yksinkertaistaa, karsii, selvittää, lisää selityksiä ja havainnollistaa asioita. Muutokset ovat hyvin samanlaisia, mitä kääntäjä tekee.
Kääntäjätkin joutuvat lisäämään ja poistamaan, selittämään asioita ja harkitsemaan, miten tehdään tekstistä sellainen, että se avautuu kohdelukijalleen, mutta myös mitkä asiat ovat sellaisia, että ne vaativat selittämistä tai avaamista tai eivät ole ollenkaan relevantteja.
Ehkä maallikkokäsitys kääntäjästä ei tiedosta, miten paljon kääntämisessä muokataan.
Käännöstutkimuksessa on tarkasteltu pitkään, mitkä ovat yleisiä käännösstrategioita: niitä ovat esimerkiksi poistot, lisäykset ja asioiden ilmaiseminen eksplisiittisemmin tai implisiittisemmin. Nämä [strategiat] ovat hyvin tavallisia.
Toki käännöstoimeksiantoja on erilaisia, ja joskus nämä muutokset ovat selkeästi pienempiä kuin selkomukauttamisessa, mutta toimeksiannoista riippuen ne voivat olla aika radikaalejakin.
Juha: Minua kiinnostaa nimenomaan, mitä [tekstiin] lisätään ja minkä taustaisille ihmisille lisääminen on tarpeen. Siinäkin tullaan siihen, että [pitäisikö esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatun selkokielen] olla kulttuurista riippuen erilaista?
[naurua]
Päivi: Tuosta tulee oikeastaan aika monta kysymystä.
Leealaura: Niin tuli. Aloitan tuosta viimeisimmästä, eli miten pystyy kohdentamaan hyvin erilaisille lukijakunnille tekstiä. Tämä on aivan ydintä selkokirjoittamisessa. Tämä on se kaikkein suurin haaste.
Lukijakunnat ovat hyvin erilaisia keskenään, samoin kuin heidän kielelliset tarpeensa. Miten sitten kirjoittaja pystyisi palvelemaan yhdessä tekstissä näitä kaikkia, on jatkuvan kipuilun kysymys.
Jos kansainvälisesti katsotaan, niin monissa maissa on tultu siihen tulokseen, että ei voida ottaa näitä kaikkia ryhmiä huomioon. Useimmiten asia menee niin, että selkokieltä tuotetaan ensisijaisesti sellaisille ryhmille, joilla on kognitiivisia pulmia, eli esimerkiksi kehitysvammaisille henkilöille, ja vasta toissijaisesti vaikkapa kielenoppijoille, jotka voivat hyötyä materiaaleista sattumalta tai jos törmäävät niihin, mutta heitä varten niitä ei tehdä.
Tämä on eri tavalla Suomessa ja monissa Pohjoismaissa, eli pyrimme palvelemaan kaikkia ryhmiä ja löytämään kompromissit, jotka palvelisivat mahdollisimman hyvin eri ryhmiä, vaikka olisi niin, että joku niistä ei saa täydellisesti hänelle sopivaa tekstiä. Tällä tavalla haetaan pienintä yhteistä nimittäjää tekstissä, mikä on todella vaativaa.
Meidän kokemuksemme on sillä tavalla rohkaiseva, että se on myös mahdollista: kompromisseja löytyy, mutta se vaatii kaikkiin näihin ryhmiin tutustumista, eli nämä ryhmät ovat toisella tavalla koko ajan läsnä.
Ainahan lukija on kirjoittajan mielessä, kirjoitti hän mitä tahansa, mutta kun tuotetaan selkotekstiä, lukijakunnan ja erityyppisten lukijakuntien pitää olla hyvin aktiivisina kirjoittajan mielessä, ja hänen pitää jokaisen lauseen kohdalla miettiä, miten jokin ryhmä pystyisi ymmärtämään tämän, ja muokata sitä sen pohjalta.
Päivi: Ihanteellista varmaan olisi, että pystyttäisiin tuottamaan erilliset selkomukautukset eri kohderyhmille, eli vaikka maahan muuttaneille omat selkomukautuksensa ja henkilöille, joilla on kognitiivisia haasteita, oma selkomukautuksensa. Näillä ryhmillä on erilaiset haasteet yleiskielisen tekstin ymmärtämisessä.
Maahan muuttaneiden ryhmään kuuluvilla on kieli itsessään haaste, mutta abstraktien asioiden hahmottaminen ei ole heille vaikeaa. Heille voi tuottaa eri lailla vaikeuksia suomalaiseen yhteiskuntaan tai kulttuuriin liittyvät käsitteet, joita pitäisi erikseen selittää.
Käytännössä harvoin meillä on sellaista tilannetta, että voisimme tuottaa erikseen eri kohderyhmille selkomukautuksia. Hyvä, kun saadaan yksi selkoteksti, jonka pitäisi käydä kaikille.
Leealaura: Vielä tuohon jatkan, että näen tämän myös näin, että olisi ihanteellista, tosin silloin meillä olisi riskinä stereotypioidakin. Tässä on monia puolia, mutta ihanteellinen [tämä tomintatapa] olisi.
Osin niin tapahtuukin, että jos vaikka viranomainen tuottaa maahanmuuttajalle tarkoitettuun palveluun liittyvän tekstin selkokielellä, hän ajattelee ensisijaisesti tätä ryhmää, jolloin selkokielen periaatteita peilataan sen ryhmän tarpeisiin, mikä varmasti toimii ihan hyvin.
Hyvänä puolena on, että meillä on Suomessa joustavat periaatteet selkokielelle, eikä ole tiukkoja sääntöjä, jotka sitoisivat tiettyyn ilmaisutapaan tai tiettyyn kielelliseen formaattiin, vaan viranomainen voi tällä tavalla lukijakunnan mukaan sitä säätää.
Tämä ei yleensä ole mahdollista, koska tämä on pieni maa ja täällä on pienet resurssit. Hyvä, jos [viranomaiset] saavat yhden selkokielisen tekstin tuotettua – he eivät välttämättä pysty monien eri versioiden tekemiseen, minkä takia kompromissien haku on usein tarpeen.
Juha: Mitkä ovat [haasteellisimmat] seikat, joita [selkomukauttamistyössä] voi tapahtua tai joissa voi tulla jotain [odottamatonta]?
Päivi: Haluatko aloittaa, Leealaura?
Leealaura: Joo. [nauraa] Ihan kummin päin vain. Usein kyse on siitä, kuinka kokenut kirjoittaja on, eli onko hänellä kokemusta asiasta, jolloin haasteet ovat ehkä toisenlaisia.
Jos on aloitteleva kirjoittaja, joka tutustuu selkokielen periaatteisiin ja harjoittelee, niin hänellä ensinnäkin kohdeyleisöjen tuntemus voi tuottaa vaikeuksia, eli hän ei välttämättä tiedä, kenelle hän kirjoittaa, tai hän ei osaa ikään kuin rakentaa tekstiä tälle ryhmälle toimivaksi.
Tietysti [voi olla vaikeaa ymmärtää], mikä on tämän tekstin ydinviesti, minkä kaiken voi jättää pois ilman, että tekstin ydinviesti katoaa, ja toisaalta, mitä siihen pitää lisätä, kun jätän jotakin pois ja kirjoitan tälle kohdeyleisölle.
Tämä on sellaista, mikä vähitellen ehkä hahmottuu kokemuksen myötä. Haluatko jatkaa tähän?
Päivi: Joo. Kun ajattelen meidän opiskelijoita, jotka ovat tehneet selkomukautusharjoituksia osana käännöskurssejaan, niin heille ehdottomasti vaikein asia on ollut, että oppii hahmottamaan, mikä on riittävän yksinkertaista, selkeää ja helppoa.
Tämä riippuu tietysti myös siitä, kenelle teksti suunnataan. Opiskelijoilla ei välttämättä ole kokemusta viestinnästä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on kognitiivisia vaikeuksia hahmottaa yleiskielistä tekstiä.
Jos ajatellaan, että selkotekstin vastaanottajana on kielenoppija ja maahan muuttanut, niin näiden asioiden hahmottaminen voi olla helpompaa – nähdä, mikä on nimenomaan suomen kielessä vaikea rakenne tai mikä on kulttuurinen tai suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvä seikka, joka pitäisi selittää. Tämä ei ole niinkään vaikeata, vaan [sen hahmottaminen, mikä on selkeyttämisen riittävä taso,] jos lukijan on vaikea ymmärtää yleiskielistä tekstiä.
Leealaura: Voisin vielä jatkaa tuohon semmoisen asian kanssa, joka mielestäni myös meidän kokeilussamme tuli esille: toisinaan tekstin tyyli ja tekstin riittävä ymmärrettävyys ovat vastakkaiset.
Kun haluaa tuottaa jonkin tyylistä tekstiä ja ilmaista asian niin, että sävy on juuri oikeanlainen, [sellainen,] jonka kirjoittajana haluaa siihen valita, mutta [teksti] olisi samaan aikaan riittävän ymmärrettävä kohderyhmille, niin tämän balanssin löytäminen on aika vaikeaa monesti.
Juha: Entä tekoäly? Sitä usein parjataan, mutta tekoäly tuottaa sellaista tekstiä, joka on tavallaan selkeää. Voiko sitä käyttää tässä hyödyksi?
Päivi: Voi varmasti, mutta ainakaan toistaiseksi tulokset eivät ole olleet sellaisia, että tekoäly yksinään selviäisi tekstin selkomukauttamisesta ja teksti toimisi.
Juha: Niin, tekoälyltä puuttuu äly, joka ihmisellä sanoo, että “tämä on yksinkertaista – tämä ei ole yksinkertaista”.
Leealaura: Tekoäly on sillä tavalla vekkuli, että se kehittyy kauheata vauhtia. Luulen, että tässä tullaan näkemään aika mielenkiintoisia aikoja ihan jo tämän vuoden tai muutaman vuoden sisällä aivan varmasti, koska se koko ajan oppii.
Tekoälyllä on ehkä [samoja] hankaluuksia, joita on myös ihmiskirjoittajilla,[ja joita] se oppii selkoteksteistä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tekoälyllä menee sekaisin selkokieli ja selkeä yleiskieli. Se ei hahmota näiden eroa ja tarjoaa selkeää yleiskieltä, joka oikeastaan olisi selkokieltä. Tämä voi olla yksi vaikeus.
Toinen on, että tekoälyllä ei ole riittävästi ymmärrystä kohderyhmistä, eli siihen menee oma aikansa, että se saa riittävästi harjoitusta ja oppii.
Niin kauan, kun ollaan tällaisessa tilanteessa, niin jotta selkotekstien laatu ei romahtaisi tekoälyn tulemisen aikana, meidän on ehdottomasti pidettävä ihmisammattilaiset tarkistamassa ja määrittämässä, mikä on riittävän laadukasta selkokielistä tekstiä.
Päivi: Itse ajattelisin niin, että tekoäly voi parhaimmillaan olla ammattilaisen tukena selkomukauttamisessa, kuten kääntämisessäkin.
Mutta kun selkomukauttaja tai kääntäjä käyttää tekoälyä selkomukauttamisen tukena ja apuna, meillä ei ole tutkittua tietoa siitä, nopeuttaako ja parantaako se itse asiassa prosessia, vai ollaanko vielä siinä tilanteessa, että asiantuntijalla menee itse asiassa yhtä paljon tai enemmän aikaa siihen, että hän tarkistaa tekoälyn tuottaman mukautuksen kuin siihen, että hän tuottaisi sen itse alusta alkaen.
Leealaura: Viitteitä itse asiassa on, että menee ainakin sama aika. Tässä on sitten vielä sellainen kysymys, että kun tekoäly antaa jonkin version tekstistä selkokielellä, niin ihmisellä on tapana jäädä “jumiin” siihen versioon, eli hän ei ajattele enää uusiksi koko sisältöä, vaan hän alkaa ikään kuin editoida tekstiä. Tämä voi näkyä heikompana laatuna selkomateriaaleissa. Mutta kuten sanoit, ei ole vielä tutkimustietoa tästä, vaan tämä on havainto kentältä.
Päivi: Voisi kuvitella, että nimenomaan tekstikokonaisuuden radikaaleja muokkauksia ja asioiden tai kokonaisuuksien siirtämistä vaikkapa tekstin loppupuolelta alkupuolelle on vaikeampi tehdä, kun pohjana on tekoälyn tuottama ikään kuin raakamukautus, jota lähdetään hiomaan mielellään mahdollisimman nopeasti. Sehän on tekoälyn taustalla, että halutaan tuottaa nopeammin ja tehokkaammin selkomukautuksia.
Juha: Viittasit jo, Päivi, siihen, että selkokielen tarve tulee kasvamaan. Miten niin se tulee kasvamaan? Miksi se on niin tärkeä nyky-yhteiskunnassa?
Päivi: Selkokielen tarve on kasvanut, tiedämme tämän julkaistuista tarvearvioista, että se on koko ajan tärkeämpää Suomessa. Tähän on useita syitä, joista lisääntynyt maahanmuutto on tietysti yksi syy. Leealaura, haluatko kertoa tarkemmin tarvearvioista?
Leealaura: Voin ainakin sen verran, että maahanmuuton kasvu on yksi tärkeä syy, ja toisaalta vanhusten määrä on kasvanut. Meillä on enemmän ikäihmisiä yhteiskunnassa, jolloin on myös esimerkiksi muistisairauksia, jotka lisäävät selkokielen tarvetta. Sitten tietysti puhutaan nuorten lukutaidon tilanteesta, joka on heikentynyt monista syistä.
Yhtenä ajatuksena on pidetty, että kaikkein heikoimmat lukijat mahdollisesti hyötyisivät selkokielestä, jos he saisivat harjaantua lukijoina selkokielen avulla ja siirtyä siitä yleiskieliseen kirjallisuuteen. Selkokielellä voi toisinaan olla pyrkimys toimia siltana selkokielen puolelta yleiskielen suuntaan.
Juha: Onko tilanteita, joissa selkokieltä ei pitäisi, voisi tai saisi käyttää?
Päivi: Varmasti on sellaisiakin tilanteita, koska selkokielihän ei lähtökohtaisesti ole paras mahdollinen väline, jos halutaan välittää hyvin abstrakteja, monimutkaisia asioita, tai jos halutaan maalailla tai leikitellä kielellä. Näihin [tilanteisiin] se ei sovellu.
Selkokielelle on paikkansa, mutta se on rajoitettu kielimuoto, ja emme varmaankaan halua kieltä kaikissa käyttöyhteyksissä rajoittaa sillä tavalla, että kaikenlainen leikittely, maalailu ja abstrakti pohdinta olisi mahdotonta.
Leealaura: Ehdottomasti. Toinen [periaate] on, että selkokieltä ei pidä käyttää, jos henkilö ei itse halua sitä käyttää. Tällainen mekaaninen ajatus, että “kuulut johonkin ryhmään, joten annanpa sinulle selkokielen avuksi”, ei toimi eikä siinä ole mitään järkeä, vaan se herättää vastustusta ja stigmaa, joka selkokieleen aina liittyy.
Selkokieltä pitää tarjota yhteiskunnassa, mutta sen käytön pitää olla aina ihmisen oma valinta ja hänen yksi mahdollinen valittavissa oleva asia. Häntä voidaan myös suunnata kohti yleiskieltä, eli sanoa, että “käytä tätä nyt, mutta on yleiskielisiä materiaaleja, ja vähitellen voit siirtyä yleiskielen puolellekin”.
Juha: Leealaura ja Päivi, joskus olen kuullut esitettävän sellaista, että kaiken viranomaisviestinnän pitäisi olla selkokielistä. Äskeisen perusteella ette suhtaudu tähän kovin myötämielisesti, koska siitä puuttuu vastaanottajan oma tarve tai oma näkemys tarpeesta.
Leealaura: Joo, ja sitten on tämä [syy], jonka Päivi sanoikin, että viranomaisella toisinaan on aika mutkikkaitakin asioita selitettävänä, eikä viranomaisten kannata käyttää kaikessa selkokieltä, jos vastaanottajalla ei ole selkokielen tarvetta.
Juha: Päivi?
Päivi: Kaiken viranomaisviestinnän olisi varmaankin hyvä olla selkeää kieltä, mutta ei välttämättä selkokieltä.
Juha: Lopuksi vielä: Puhutaanko suomalaisesta ilmiöstä? Mainittiin jo, että selkokieli on “easy language”, mutta onko maailmanlaajuinen ilmiö, että pyritään selkokieleen? Onko tämä pohjoismaisen yhteiskunnan, hyvinvointivaltioiden keksintö?
Leealaura: On tämä varmaan maailmanlaajuinen, tai ainakin kansainvälinen, ilmiö, eli ei ole vain Suomessa tai Pohjoismaissa. Pohjoismaat ovat sillä tavalla erityisiä, varsinkin Ruotsi, että sieltä se on lähtenyt liikkeelle.
On kansainvälinen [ilmiö], ja näyttää siltä, että on myös erilaisia selkokieliä ja ajatuksia siitä, mitä selkokieli on. Niistä keskustellaan kansainvälisessä yhteistyössä, pohditaan, että “okei, teidän maassanne on tällainen järjestely ja meillä taas tällainen”, ja mitkä taustalla olevat syyt on siihen, että asia nähdään eri tavalla. Yhteinen pohja löytyy kansainvälisesti, mutta toteutuma voi olla vähän erilainen.
Päivi: Selkokieli on kansainvälinen ilmiö, mutta se ei tarkoita, että se olisi kaikissa maailman kielissä olemassa. Kyllä tämä toki liittyy paljon myös siihen, miten yhteiskunnassa ylipäätään huomioidaan heikommassa asemassa olevat.
Täytyy muistaa, kun esimerkiksi Kela vaikkapa käyttää selkokielisiä tekstejä maahan muuttaneille suunnattujen käännöstensä pohjana, että kaikissa näissä kielissä ei välttämättä ole selkokieltä. Se ei siis ole välttämättä luonteva ratkaisu kaikissa kohdekielissä, tai kääntäjälle helppo, kun selkokieltä ei ole samalla tavalla työstetty ja määritelty heidän äidinkielessään.
Juha: Niin, ja jotenkin tulee mieleen tästä, että selkokieli on tavallaan demokraattisen yhteiskunnan peruste. Diktatuuria ei voisi vähempää kiinnostaa, ymmärtääkö [ihmiset], mitä viranomainen viestii, pystyykö lukemaan kaunokirjallisuutta, pystyykö tekemään sitä, tätä tai tuota.
Demokratiassa varsinkin viranomaisviestinnän, lakien, yhteiskunnallisten tapahtumien, uutisten tuominen jokaisen tietouteen nimenomaan vahvistaa demokratiaa, ja siinä suhteessa se on pohjoismainen ilmiö, [demokratioiden ilmiö].
Leealaura: Joo, kuten sanoin, kyllähän se näin on, että Pohjoismaista [selkokieli] on lähtenyt liikkeelle. Se liittyy jollain tavalla pohjoismaiseen hyvinvointivaltioajatukseen, ja että yhteiskunta tulee puolimatkaan vastaan. Jos henkilöllä on kielellisiä vaikeuksia, pyritään tarjoamaan palvelua selkokielellä ja tällä tavalla auttamaan olemaan täysvaltainen kansalainen yhteiskunnassa.
Juha: Päivi?
Päivi: Joo, se on juuri näin, että selkokieli on osallisuuden mahdollistaja, osallisuuden keino. Kun vaikkapa juuri maahan muuttaneille tuotetaan käännöksiä ja selkomukautuksia, ne ovat molemmat keinoja osallistaa heitä, molemmat samalla lailla vastaanottajaorientoituneita. Koko idea on siinä, että otetaan nämä ihmiset mukaan ja mahdollistetaan heille pääsy tietoon, johon muillakin on pääsy.
Juha: Kiitoksia Päivi ja Leealaura. Demokratian nimissä pitäkäämme selkokielen valoa palamassa.
[loppumusiikki]