1. Kuka ja mikä olet?
Olen suomentaja Antero Tiittula.
2. Missä asut?
Asun Helsingin Kumpulassa.
3. Mitkä ovat työkielesi?
Olen kääntänyt kirjoja englannin, espanjan, portugalin ja ruotsin kielistä. Taskussa odottaa lisäksi auttava katalaani.
4. Kuunteletko musiikkia, kun teet töitä? Jos kuuntelet, millaista?
Kuuntelen paljon jazzia ja bluesia mutta laajasti myös muuta rytmimusiikkia. Välillä musiikki auttaa keskittymään, välillä se vie liikaa huomiota, ja silloin on paras nauttia hiljaisuudesta. Siihen auttavat tehokkaat kuulosuojaimet, sillä työhuoneeni on päiväkodin naapurissa.
5. Mikä on inhokkitermisi?
En inhoa erityisesti mitään. Uskon, että kaikki sanat ovat syntyneet kommunikointitarpeesta ja kuvastavat kontekstejaan ja käyttäjiään. Myönnän silti, että lehtikielessä yleistynyt he jotka -rakenne tuntuu yhä vain pahalta.
6. Millaisissa vaatteissa käännät mieluiten?
Sellaisissa, joissa spagaatit ja voltit yms. venymiset ja heittäytymiset onnistuvat vaivatta
7. Minkä muruja löytyy eniten näppiksesi raoista?
Pidän ruokatauot taukoina, joten muruja ei löydy. Näin keväällä saattaa löytyä siitepölyä, jos olen tehnyt töitä ulkona.
8. Mistä käännöksestäsi olet kaikkein ylpein?
Barbara Kingsolverin Demon Copperheadissa osui moni asia nappiin, ja siitä on tullut valtavasti kiittävää palautetta. Saramagon Lissabonin piirityksen kirjurin ohella se on ollut haastavimpia ja samalla palkitsevimpia töitäni.
9. Menetätkö joskus yöunesi käännöstyön takia? Tai tulevatko käännökset uniisi?
En koskaan. Nuorempana tein töitä myös iltaisin, ja silloin saattoivat varsinkin trillerien käänteet vaivata joskus unen rajoilla.
10. Minkä äidinkielenopettajasi / pääkielesi opettajan opetuksen muistat? Mikä on syöpynyt tulikirjaimin sieluusi?
Sieluni ei taida olla syöpyvää materiaalia, mutta parhaat opettajat ovat osanneet lietsoa oppimishalua. Yliopiston portugalin ja espanjan opinnoista muistan erityisen innostavina opettajina Liisa Melo e Abreun ja Begoña Sanrománin.
11. Miksi valitsit itsestäsi juuri tämän valokuvan nähtäväksemme?
Arja Pikkupeuran suomentama Maria Stepanovan Kadoksiin oli niin houkuttava kirja, että sitä piti ryhtyä lukemaan heti tuoreeltaan Stockan kulmalla, performatiivista tai ei.