« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu

Turun yliopiston kääntäjäopiskelijat etsivät mentoreita

18.11.2014

Kaipaatko tuoreita näkökulmia omaan työhösi? Haluatko kehittää vuorovaikutustaitojasi jakamalla osaamistasi ja verkostojasi nuorelle osaajalle? Tahdotko tutustua alasi tulevaan osaajaan?

Mentorointi on antoisa väylä myös mentorille kehittää työelämä- ja vuorovaikutustaitoja. Palautteen mukaan nuoren kollegan ajatukset ja näkemykset antavat uusia näkökulmia mentorin omaankin työhön. Monissa työyhteisöissä mentorina toimiminen nähdään myös esimiestaitojen kehittämisenä. Mentorointiohjelmassa mentorit sitoutuvat mentoroimaan yhtä opiskelijaa (aktori) ohjelman keston ajan eli tammikuun puolivälistä marraskuun loppuun ensi vuonna.

Tuona aikana ohjelmaan kuuluu 5-8 kahdenkeskistä tapaamista mentorin ja aktorin välillä sekä 3 seminaaria (to 15.1. Turussa, toukokuussa Helsingissä tai Turussa ja to 19.11. Turussa - seminaarit alkavat klo 17.15 ja kestävät noin 2 tuntia). Ensimmäinen seminaari on mentoriksi kouluttautumista ja verkostoitumista muiden mentorien kanssa.

Seminaarissa jaetaan myös mentorointiopas ja mentori-aktori-parit tapaavat lopuksi ensimmäisen kerran. Mentorointiparit sopivat itse mentorointinsa tavoitteista ja pelisäännöistä (esim. kuinka usein ja mitä kautta yhteydenotot ovat mahdollisia jne.)

Turun yliopisto korvaa mentoreille matkakulut seminaareihin.        

 

Lisätietoja mentoroinnista: http://www.utu.fi/fi/Palvelut/alumneille/mentorointi/Sivut/home.aspx

 

Kysy lisää:

Alumnisuhteiden koordinaattori
Outi Santavuori
p. 02 333 6227
etunimi.sukunimi(a)utu.fi


19.4.2024 klo 02:09:26