« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu

Vetoomus: artikla 12 poistettava DSM-direktiivistä

11.10.2017

Joukko eurooppalaisia kirjallisuusjärjestöjä vetoaa yhdessä DSM-direktiiviehdotuksen artiklan 12 poistamiseksi.

Euroopan unionissa vireillä olevan Copyright in the Digital Single Market -direktiiviehdotuksen artikla 12 koskee kustantajien korvausoikeutta, jonka nojalla kustantajat voisivat vaatia jatkossa osaa teoksen jälkikäytön korvauksista.

Vetoomuksen allekirjoittaneet järjestöt ovat ottaneet artiklaan tiukemman kannan. ”Kannanotto, jonka EWC, FEP ja CEATL tekivät aikaisemmin, oli hyvä alku sille, että lainauskorvaus ainakin halutaan pitää poissa artiklan muotoilusta. Se ei kuitenkaan riitä, sillä kukaan ei tiedä, mitä mainituilla oikkeuksilla ja rajoituksilla todella artiklassa tarkoitetaan. Lisäksi on vaikea arvioida, minkälaisia kirjallisuuden käyttömuotoja tulevaisuudessa syntyy ja miten nyt käsittelyssä oleva, termeiltään hyvin epäselvä artikla 12 vaikuttaisi niihin”, kirjailijoiden ja kääntäjien tekijänoikeusjärjestö Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaa korostaa.

Pohjoismainen vetoomus kasvoi Euroopan laajuiseksi

Pohjoismaisena yhteistyönä alkunsa saaneen kirjallisuuden tekijöiden vetoomuksen artiklan 12 poistamiseksi ovat allekirjoittaneet kirjallisuuden tekijöitä edustavat järjestöt jo yhdeksästä maasta, mukaan lukien Suomi, Ruotsi, Norja, Viro, Islanti, Latvia, Tšekki, Malta sekä Färsaaret. 

Suomesta vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Sanaston lisäksi Finlands Svenska Författareförening, Grafia ry, Kuvittajat ry, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat ry.

Lue Sanaston tiedote kokonaisuudessaan täällä.


20.4.2024 klo 00:37:30