« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu

Kääntäjäliitot paheksuvat MTV Median kääntäjien ulkoistamista

28.9.2012

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Käännösalan asiantuntijat ja Suomen Journalistiliitto paheksuvat MTV Median päätöstä myydä käännöstoimintansa Broadcast Text Internationalille.

MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko toteaa, etteivät käännökset kuulu MTV:n ydintoimintaan. Käännökset kuitenkin ovat olennainen osa ohjelmia, joiden esittäminen on kiistämättä televisiokanavan perustoimintaa, kääntäjät muistuttavat.

Broadcast Textille siirtymisen myötä kääntäjät ovat huolissaan työehtojensa tulevaisuudesta. Yritys ei ole aikaisemmin ollut halukas noudattamaan alalle laadittua työehtosopimusta, ja se on tähän asti työllistänyt ainoastaan yrittäjiksi ryhtyneitä freelancer-kääntäjiä. MTV:n kääntäjät pelkäävät palkkioidensa laskevan jopa kolmannekseen nykyisestä, sillä Broadcast Text on aiemmin ilmoittanut, että MTV Median palkkiotaso on sille utopistinen.

MTV:n ulkoistamispäätös synkentää käännösalan tulevaisuutta, ja av-kääntäminen on entistä pahemmassa vaarassa vajota läpikulku- ja matalapalkka-alaksi. Käännösalan kestävä kehitys on osuvasti tänään vietettävän kääntäjien päivän teema.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL
Käännösalan asiantuntijat KAJ
Suomen Journalistiliitto

Lisätietoja:
Petri Savolainen, edunvalvontajohtaja, Suomen Journalistiliitto
p. 050 534 24 85

Lauri Mäkelä, SKTL:n hallituksen jäsen, av-kääntäjä
p. 040 832 17 27

 

 


20.4.2024 klo 17:52:53