« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu

Tulkkausalan megatrendit

11.8.2023

Lena Segler-Heikkilä käsittelee tässä artikkelissa yhteiskunnallisia megatrendejä suomalaisen tulkkausalan näkökulmasta. Aineistona käytetään viiden Suomessa toimivan tulkkausalan asiantuntijan haastattelusisältöjä. Heidän näkemyksiään tulkkausalan nykyhetken valtasuuntauksista ja tulevaisuuden näkymistä esitellään Sitran tammikuussa julkaiseman vuoden 2023 megatrendiselvityksen ja selvityksessä mainittujen viiden teeman pohjalta. 

 

 

Sitran julkaisema megatrendiselvitys 2023 

 

Megatrendit ovat useista ilmiöistä koostuvia valtasuuntauksia, jotka kuvaavat laajoja muutoskaaria. Ne tuovat esiin meidän ympärillämme tapahtuvia ilmiöitä. Sitran julkaisemasta selvityksessä käsitellään seuraavia valtasuuntauksia:  

 

Luonnon kantokyky murenee. Ihmiset kuormittavat elollista ja elotonta luontoa yli kantokyvyn rajojen. Luonnon monimuotoisuus heikkenee nopeasti, jätteiden määrä kasvaa ja luonnonvaroja kulutetaan liikaa. Lisäksi ilmasto kuumenee. Tämä kuormittaminen vaarantaa ihmisten hyvinvoinnin ja talouden pohjan, joten ekologista jälleenrakentamista tulisi aloittaa mahdollisimman pian. Tämä tarkoittaa toimenpiteitä, jotka parantavat sekä luonnon tilaa että ihmisten hyvinvointia. (Sitra 2023a.) 

 

Hyvinvoinnin haasteet kasvavat. Tähän ilmiöön vaikuttavat monet suuret muutokset ihmisen arjessa. Väestöstä tulee yhä monimuotoisempi ja ihmisiä muuttaa entistä enemmän kasvukeskuksiin. Ekologisella kestävyyskriisillä on suora vaikutus ihmisten terveyteen. Lisäksi työelämän muutokset, pandemian jälkiseuraukset, yleinen epävarmuus tulevaisuudesta liittyen mm. Ukrainan sotaan vaikuttavat ihmisten henkiseen jaksamiseen. Myös väestön ikääntymisellä on vaikutuksia hyvinvointivaltion rahoitukseen, sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyyteen sekä työikäisten määrään. (Sitra 2023b.) 

  

Demokratian kamppailu kovenee. Kriisin sattuessa demokratiat voivat joko heikentyä tai vahvistua. Venäjän hyökkäyksen myötä demokraattiset yhteiskunnat ovat havahtuneet demokratian tärkeyteen ja merkitykseen sekä puolustamisen tarpeeseen. Saman aikaan demokratian periaatteita ja ihanteita kyseenalaistetaan jopa vakiintuneissa demokratioissa. Autoritaarisia toimintatapoja ja malleja yritetään soveltaa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Havaittavissa on myös geopoliittisen valtataistelun paluu sisältäen eri yhteiskuntajärjestelmien välistä voimakasta vastakkainasettelua. Rauhanomainen ja hallittu siirtyminen kohti kestävämpää ja reilumpaa yhdessäeloa ei näytä kovin todennäköiseltä. Samalla koko maailmanjärjestyksen horjuminen sekä luottamuspula maailmanjärjestyksestä vastuuta kantavia tahoja kohtaan lisääntyvät. (Sitra 2023c.) 

 

Kilpailu digivallasta kiihtyy. Sitran mukaan teknologia, data ja viime aikoina nopeasti kehittynyt digitalisaatio ovat tärkeitä osia ihmisten arkea ja kaikkia toimialoja. Teknologian nopean kehityksen ja käyttöönoton myötä syntyy uusia yhteiskunnallisia mahdollisuuksia ja haasteita. Datan kerääminen ja hyödyntäminen mahdollistaa uusia räätälöityjä palveluja organisaatioiden ja yksityiskäyttöön. Samalla nopea teknologian kehitys herättää myös digimaailman pelisääntöihin, teknologian vaatimiin resursseihin sekä teknologian kehityssuuntiin liittyviä kysymyksiä. Tällaisia teemoja ovat muun muassa teknologiajättien ylivalta ja kriittisten resurssien riittävyys. (Sitra 2023d.) 

 

Talouden perusta rakoilee. Tarve uudistaa taloutta lisääntyy globaalin eriarvoisuuden kasvun sekä ekologisen kestävyyskriisin myötä. Nykyinen talousjärjestelmä ei sellaisenaan ole luonnon ja ihmisen kannalta kestävä. Vastuullisuuden merkitys kaikessa toiminnassa korostuu. Vastuullisuus koskee ihmisoikeus- ja ympäristökysymyksiä sekä luonnon tilan ja ihmisen hyvinvoinnin parantamiseen liittyviä teemoja. Talouden roolia ja merkitystä tulisi miettiä uudelleen. (Sitra 2023e.) 

 

 

Tulkkausalan megatrendit 

 

Artikkelia varten haastateltiin Kieliasiantuntijat ry:n toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnikiä, Osuuskunta Viassa työskentelevää talouspäällikkö ja viittomakielen tulkki Outi Huuskoa, Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton toiminnanjohtaja Jenni Kavénia, Tampereen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskista sekä Evantia Oy:llä sekä Intertext-osuuskunnassa työskentelevää kääntäjä, konferenssi- ja kirjoitustulkki Pia von Esseniä. Haastatteluun osallistuneet vastasivat siihen, millä tavalla Sitran julkaisemassa selvityksessä mainitut megatrendit näkyvät tulkkausalalla. Vastauksista kävi ilmi, että megatrendien vaikutuksia pystytään hahmottamaan tulkkausalan näkökulmasta sekä uhkina että mahdollisuuksina. Tästä syystä lukujen otsikoissa on Sitran käyttämien uhkaa korostavien teemojen sijasta käytetty neutraaleja ilmaisuja. Haastattelujen aikana todettiin myös usean tulkkausalan nykyilmiön liittyvän kahteen tai useampaan megatrendiin ja tulkkausalan megatrendien huomattiin myös kytkeytyvän toisiinsa.  

 

 

Luonnon kantokyky ja tulkkausala 

 

Luonnon kantokykyä kommentoitiin haastatteluissa laajasti. Keskeisiksi teemoiksi nousivat ilmastopakolaisuuden ja yleisemmin maahanmuuton vaikutukset tulkkausalalle sekä tulkkausalan luonnonvarojen kulutus ja hiilijalanjälki.  

 

Varautuminen kriisitilanteisiin 

 

Luonnon kantokykykysymykseen liittyy Hanna Gorschelnikin mukaan muun muassa ilmastopakolaisuus, jolla voi olla vaikutuksia tulkkausalaan. Ihmiset tulevat muuttamaan niille alueille, joissa elämän edellytykset ovat paremmat. Tämä tarkoittaa sitä, että kieli- ja tulkkaustarpeet tulevat Suomessa muuttumaan. Myös Kaisa Koskinen mainitsee haastattelussa ilmastopakolaisuuden mahdollisia vaikutuksia tulkkausalaan. Hän miettii, voiko kielten tarvetta ylipäänsä ennakoida. ”Mistä suunnasta ihmiset lähtevät pakenemaan ja mihin he päätyvät? Mitä kieliä silloin tarvitaan? Koskaan ei voi tietää, minkä kielen tulkkaustaitoa tullaan nopealla aikataululla tarvitsemaan”, hän toteaa. Koskinen ehdottaa tämän haasteen ratkaisuksi lyhytkoulutuksia ihmisille, jotka kriisitilanteissa tulkkaavat pelkän kielitaidon perusteella. Koskisen ajatuksia tästä aiheesta on esitelty tarkemmin luvussa Demokratia. Myös Pia von Essenin mukaan varautuminen äkillisiin hätätilanteisiin, joissa tarvitaan tietyn kielen tulkkausta nopealla aikataululla, voi olla erittäin vaikeaa. Yhtenä vaihtoehtona hän näkee aktiivista seuraamista, millä alueella ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti ja herättelemään kyseisten maiden kielien osaajia. Von Esseniä mietityttää kuitenkin, kuka lähtisi tällaista toimintaa rahoittamaan. 

 

Kuurot ja huonokuuloiset maahanmuuttajat 

 

Ilmastopakolaisuuskeskustelun yhteydessä Gorschelnik mainitsee maahanmuuton, johon liittyy myös kuurojen ja huonokuuloisten mahdollinen muutto Suomeen ja elämä Suomessa. Viittomakielisten asema ei ole maailmanlaajuisesti edelleenkään hyvä. Gorschelnik miettii, miten tulisi toimia Suomeen muuttaneiden kuurojen ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä ole koskaan oppineet mitään viittomakieltä. Hän pohtii, millä tavalla he kommunikoivat, minkälainen koulutustausta ja lukutaitotaso heillä on ja millä tavalla heidän taustansa vaikuttavat nykytilanteeseen. Jos kuuro lapsi syntyy kuuleville vanhemmille, heillä ei ole kielellistä kosketusta lapseen, jos yhteiskunta ei tarjoa sitä. Suomalainen viittomakieli saattaa näille Suomeen muuttaneille ihmisille olla ensimmäinen kieli elämässä. Myös Outi Huuskoa huolestuttaa niiden maahanmuuttajien kommunikaatio, joilla ei ole omaa viittomakieltä. Huuskon mukaan tarvitaan lisää kuuroja tulkkeja ja natiiveja kielenkäyttäjiä kuuroja maahanmuuttajia varten. Huuskon mielestä muunkielisten kuurojen ihmisten muutto Suomeen voi parantaa kaikkien viittomakielisten asemaa Suomessa, koska tilanne pakottaa ihmisiä käyttämään omaa kielellistä repertuaariaan. 

 

Koulutus ja yleissivistys 

 

Gorschelnik näkee ongelmia koulutuksen ja yleissivistyksen puolella. Hänen mielestään suomalaisen väestön kollektiivinen uskomusjärjestelmä ja maailmankuva Euroopan ulkopuolisista maista ovat liian suppeita. Median ja koulun kautta suomalaisille tarjotaan Gorschelnikin mielestä melko rajoittunutta maailmankuvaa, josta seuraa muun muassa suomalaisten erittäin vähäinen tietämys Aasian ja Afrikan maista. Mantereita käsitellään isoina yksikköinä, vaikka kummassakin on paljon erilaisia valtioita ja kulttuureita, ja yhteiskunnallisesti niputetaan suuria ihmisryhmiä yhteen. Tämä on Gorschelnikin mukaan painolasti ja hidaste sille, miten yhteiskunta sopeutuu kaikenlaiseen maahanmuuttoon ja tulkkauksen tarpeeseen. Jenni Kavén painottaa, että olisi todella tärkeää, että Suomessa olisi tarjolla monipuolisesti eri kielten opetusta jo alemmilla luokka-asteilla, lukioissa sekä korkeakoulutasolla, jonka myötä Suomeen saadaan koulutettua helpommin myös ammattikääntäjiä, jotka pystyvät kääntämään näiltä kielialueilta peräisin olevaa kirjallisuutta. Tieto lisää myös ymmärrystä asioista.  

 

Tulkkausalan hiilijalanjälki 

 

Jenni Kavén toteaa etätulkkauksen kuluttavan luonnonvaroja sähkön muodossa. Tähän yhtyy myös Huusko, jonka mukaan ajatellaan helposti, että tulkkausala ei ole kovinkaan haitallinen luonnolle. Tälle olettamukselle ei ole kuitenkaan tieteellistä perustaa, koska tulkkausalan hiilijalanjälkeä ei ole tutkittu. ”Sähkönkulutuksen lisäksi myös tulkkien liikkuminen ja miten palvelua on järjestetty tuottaa varmasti hiilijalanjälkeä”, Huusko pohtii. Pia von Essenin mukaan etätulkkaus on kehittynyt vahvasti ja hän näkee positiivisena sen, että paljon turhaa matkustamista on jäänyt pois. Kuten Kavén ja Huusko myös von Essen ottaa kantaa etätulkkauksen sähkönkulutukseen. Hän toteaa, että etätulkkauksessa puhutaan vain harvoin sähkönkulutuksesta eikä varsinkaan laitteista, joiden valmistamiseen on käytetty erilaisia raaka-aineita. Viimeisten kolmen vuoden aikana niin yksittäiset tulkit kuin tulkkausfirmat ovat investoineet erittäin paljon uusiin koneisiin, mikrofoneihin, kuulokkeisiin sekä uudenlaiseen valaistukseen. ”Helposti nähdään, että digitaalisuus ratkaisee kaiken luontoa ajatellen, mutta asiasta pitäisi muistaa katsoa toinenkin puoli ja näyttää siitä myös kunnolliset laskelmat”, von Essen toteaa. 

 

 

Hyvinvointi ja tulkkausala 

 

Kaikilla haastateltavilla oli paljon hyvinvointiin liittyviä ajatuksia suhteessa tulkkausalaan. Monessa haastattelussa todettiin tulkkauksen ja siihen kytkeytyvän hyvinvoinnin liittyvän Suomen taloustilanteeseen. Haastatteluissa mainittiin hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisen alasajon vaikutuksia tulkkausalaan, terveysteknologian roolia suhteessa tulkkaukseen, kielellisen hyvinvoinnin merkitystä, väestön ikääntymisen merkitystä tulkkausalalle sekä julkishallinnon tietämys- ja osaamistason nostamisen tarvetta tulkkausalan osalta. Keskustelujen aikana puhuttiin myös Kelan kilpailutusten ongelmallisuudesta. 

 

 

Hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisen alasajon vaikutus viittomakielen tulkkauspalveluihin 

 

Huusko korostaa, että tulkkausalalla ei haeta pelkästään hedonistista hyvinvointia. Hyvinvointia ei nähdä ainoastaan terveysasiana vaan kokonaisvaltaisena hyvinvointina. Huuskon mukaan hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon liittyvää keskustelua oli eduskuntavaalien alla havaittavissa. Huusko pelkää mahdollisen alasajon vaikuttavan vammaisten ja tulkkausten palveluihin. Puheet kielivät siitä, että asenteet ovat muuttumassa. Huuskon mielestä on suuri ongelma, että valtaväestö tietää niin vähän tulkkauspalveluista – ne ovat monelle täysi abstraktio. Ihmisten on Huuskon mukaan arkielämässä vaikea ymmärtää, mihin tulkkauspalvelua tarvitaan, ennen kuin tämän tarpeen itse kokee. Tavallinen kansalainen ei ymmärrä, miten suuri merkitys tulkkauspalvelulla on sitä tarvitsevan ihmisen jokapäiväiseen elämään. Hänen mukaansa sekoitetaan helposti myös puhuttujen kielten ja viittomakielen tulkkauspalvelua keskenään. Palveluita koetaan luksuspalveluina, mikä on väärä kuva. Jos tietyistä palveluista tulee maksullisia, pian tulkkauspalvelu ei olekaan enää subjektiivinen oikeus vammaispalvelulaissa, Huusko pohtii. 

 

Kaikkien Suomessa asuvien työntekijöiden osaamisen hyödyntäminen 

 

Huuskon mielestä hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää myös sitä, että käytetään kaikkien ihmisten potentiaalia, jotka tässä maassa asuvat ja työskentelevät. Tilanne voi myös johtaa siihen, että kaikkien työpanosta arvostetaan. Menneisyyden painolasti vaikuttaa edelleen viittomakielisten ihmisten työllisyyteen. Suuri työvoiman tarve saattaa olla viittomakielisten kansalaisten työllistymisen näkökulmasta positiivinen asia.  

 

Terveysteknologian rooli viittomakielen tulkkauksessa 

 

Hyvinvointitematiikkaan liittyy Huuskon mukaan myös terveysteknologia. Hän kertoo erään hyvinvointialueen palvelusta, jossa viittomakielen tulkki oli kotihoidon etäyhteyskäynnillä automaattisesti mukana. Se, että tulkkaus on automaattisesti osa peruspalvelua, on Huuskon mielestä oikea suunta. Mallin laaja käyttöönotto edellyttäisi monialaista yhteistyötä. On eri asia, onko viittomakielen tulkki hoitotilanteessa jo osana ”hoitotuotetta” kuin se, että kuuro asiakas tilaa tulkin, joka sitten osallistuu tapaamiseen ”ylimääräisenä” osapuolena. Huusko on sekä itse huomannut että kollegoiltaan kuullut viittomakielisten asiakkaiden pitävän siitä, että tulkki on esimerkiksi lääkäri- tai hammaslääkärikäynnin aikana mukana ainoastaan etäyhteydellä. Huuskon mukaan tämä on emansipoiva asia, joka on ollut Ruotsissa käytössä jo pitkään, koska se lisää asiakkaan tunnetta omatoimisuudesta. Viittomakielen tulkkauspalvelussa Huusko pitää itsemääräämisoikeuden yksiselitteisyydestä tulkkaustilanteessa. Tulkkauksessa pyritään siihen, että ihmiset kohtaavat keskenään ja ottavat itse vastuun tilanteesta. Tämä mahdollistuu tulkkauksen kautta. Tulkin ollessa samassa huoneessa hän on asiakkaalle aina muistutus siitä, että hän on tulkin palvelun varassa.  

 

Tulkki- ja kääntäjäyrittäjien tulotaso ja hyvinvointi

 

Kavénin mukaan Suomen kääntäjien ja tulkkien liitossa (SKTL) on pohdittu, miten yrittäjien eläkelakiuudistus vaikuttaa tulkkaus- ja käännösalalla toimivien yrittäjien hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa (L1272/2006). Jos itsensä työllistäjän menot kasvavat, tulotason tulisi kasvaa niiden mukana. Kavén pohtii, tulevatko kaikki tulkkausalan yrittäjät aina esimerkiksi ajatelleeksi itselleen työterveyshuollon hankkimista. Toinen häntä huolestuttava asia on tulkkien henkinen kuormitus ja sen vaikutus hyvinvointiin. Myös digitalisaation ja yleisen yhteiskunnallisen tahdin kiihtyessä tulkkien työnohjauksen tarve nousee usein esiin. 

 

Kielelliset oikeudet ja kielellinen hyvinvointi  

 

Myös kielellisestä hyvinvoinnista on alalla keskusteltu, toteaa Kavén. On puhuttu siitä, missä määrin Suomessa asuvien kielelliset oikeudet ja perusoikeudet toteutuvat, jos esimerkiksi tulkkauksen laadussa on puutteita, miten kielitarpeita katetaan yhteiskunnassa ja miten tähän liittyvät toimenpiteet vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin. Tämä ilmiö koskee Kavénin mukaan sekä tulkkeja että niitä, jotka tulkkausta tarvitsevat. Jos perustarpeet ja demokratia eivät toteudu, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Kavén on tyytyväinen siihen, että kielilaki ja laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa säätelevät näitä oikeuksia (L423/2003 ja L769/2013). Hän on kuitenkin huolestunut siitä, että osa puolueista haluaa kaventaa niitä ja että julkisuudessa on tuotu esiin ajatuksia tulkkauspalveluihin pääsyn rajoittamisesta. Kavén pohtii, miten tämä vaikuttaisi tulkkien työllistymiseen tai toimeksiantoihin ja mitä seurauksia ehdotusten läpimeno tarkoittaisi tulkkausalalle. Asenneilmasto on Kavénin mukaan synkentynyt. Aina ei ymmärretä, että kielellisten oikeuksien toteutuminen on kokonaisuus ja tulkkaus on monesti tiivis ja erottamaton osa kommunikaatiota, jota ei voi erottaa kokonaisuudesta. Tulkkausta ei käytetä vain viranomaisen palveluita käyttävän henkilön asian vuoksi, vaan myös siksi, että viranomainen voisi hoitaa sille annetun tehtävän. Jos ihmisten hyvinvoinnin haasteet kasvavat, kuten yksi Sitran megatrendeistä osoittaa, ja he joutuvat enenevässä määrin asioimaan terveydenhuollossa, on tärkeä saada myös ammattitulkit paikalle tilanteisiin, joissa heitä tarvitaan. Kavén muistuttaa siitä, että kieli ja kommunikaatio mahdollistavat hyvinvoinnin yhteiskunnassa. 

 

Väestön ikääntyminen  

 

Gorschelnik ja von Essen näkevät väestön ikääntymisen ilmiön tulkkauksen kannalta olennaisena. Von Essen toteaa ikäihmisten kuulon heikkenemisen olevan ilmiö, johon pitäisi reagoida voimakkaammin. Ihmiset, jotka eivät enää kuule kunnolla, eivät enää halua osallistua varsinkaan isoihin tapahtumiin. Hän toteaa kirjoitustulkkauspalvelun voivan tarjota tässä paljon uusia mahdollisuuksia, koska sen avulla voitaisiin tarjota ikäihmisille parempaa mieltä ja hyvinvointia, mikä vuorostaan voi pitää ihmisiä myös paremmassa fyysisessä kunnossa ja siten jopa vähentää kustannuksia terveydenhuollon ja hoivan puolella. Kirjoitustulkkauksen potentiaalia, oli se sitten puheentunnistuksella tai ihmistulkilla tuotettua, ei ole von Essenin mukaan hyödynnetty vielä riittävästi hyvinvointia ja osallisuutta edistävänä keinona. Kirjoitustulkkaus antaisi ikäihmisille paljon tukea esimerkiksi kokouksissa, tilaisuuksissa tai lääkärikäynneillä. Ikäihmisillä olisi paljon levollisempi olo, kun he pystyisivät tukeutumaan kirjoitettuun tekstiin. ”Tämä palvelu ei ole vielä kysyntälähtöistä, koska sellaista ei edes osata toivoa, vaan tarjontaa pitäisi aktiivisesti lisätä”, hän toteaa. 

 

Gorschelnikin mukaan ikääntyvien kantasuomalaisten lisäksi myös ikääntyvien maahanmuuttajien määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Myös ne ihmiset, jotka eivät ole missään vaiheessa oppineet riittävän paljon suomea, tulevat tarvitsemaan kielipalveluita. Etenkin niiden muistisairaiden ihmisten, jotka ovat aikuisiällä oppineet suomea, suomen kieli saattaa kadota ja tilalle tulee oma äidinkieli. Silloin ihminen, joka ei ole aikaisemmin tarvinnut tulkkausta, tarvitseekin sitä yhtäkkiä. Gorschelnikin mukaan tämä synnyttää haasteita myös tulkkausalalle ja tulkeille. Miten tulkataan muistisairasta henkilöä, joka mahdollisesti on menettämässä puhekykynsä? Gorschelnik mainitsee tässä yhteydessä myös, että puhevammaisten tulkkaus on hyvin pitkälle vielä kielen sisäistä. Kieleltä toiselle tulkkauksen sekä kirjoitustulkkauksen tarve tulevat hänen mukaansa jatkossa lisääntymään. Jollakin tavalla pitäisi Gorschelnikin mielestä pystyä ennakoimaan väestön ikääntymistä myös vieraskielisten ihmisten osalta, ja joillakin puhevammaisten tulkeilla pitäisi olla valmiuksia operoida kielten välillä. Tämä voisi mahdollistua tulkkiparin voimin. Gorschelnikin mukaan julkishallinnossa ei olla ymmärretty reletulkkauksen merkitystä ja tärkeyttä. Tämän hetken tulkkauksen kilpailutuksissa kielletään reletulkkaus. ”Reletulkkausta ajatellaan ylimääräisenä kustannuksena tai niin, että menetetään viestissä jotain”, Gorschelnik toteaa. Reletulkkaus ratkaisisi Suomessa kuitenkin monessa harvinaisessa kielessä tulkin saatavuusongelmaa hankkimalla esimerkiksi tulkin ulkomailta, joka toimisi tulkkina Suomessa. Reletulkkauksen käyttö on konferenssitulkkauksessa normaalikäytäntö. Se on yksi esimerkki hyvästä tulkkausvaihtoehdosta, jota tulevaisuudessa tullaan enenemissä määrin käyttämään. 

 

Huuskolla on viittomakielen tulkkauksen osalta samansuuntaisia ajatuksia. Hän ottaa kantaa muuttuneisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Viittomakielen tulkkauspalvelua on järjestetty vuodesta 1979. Huusko toteaa, että 20 vuotta sitten kuuroilla, tavallisissa vanhainkodeissa asuvilla asukkailla tulkkauspalveluja ei ollut vielä käytettävissä. Siihen verrattuna nyt eläköityvä ja vanhainkotiin muuttava sukupolvi on ollut tottunut käyttämään tulkkauspalvelua jo pitkään. Kuurot asiakkaat olettavat myös vanhainkodissa tai palvelutalossa saavansa viittomakielisiä tulkattuja palveluja. Kielen haasteet ei natiiville viittomakielen tulkille ovat aika kovat, ja siitä syystä tarvitaan Huuskon mielestä entistä enemmän kuuroja tulkkeja. ”Tarvitaan se yhteistyö takaisin, joka meillä on aikoinaan ollut, kun oli kuuroja viittomakielen tulkkeja enemmän, eli palaamme juurille”, Huusko toteaa. Silloin kuurojen tulkkien työkenttänsä oli kapea, mutta nykyään se nähdään huomattavasti laajempana. 

 

Julkishallinnon tulkkausalan tietämys- ja osaamistaso sekä kilpailutusjärjestelmän ongelmallisuus 

 

Hyvinvointiteeman yhteydessä Gorschelnik kommentoi julkishallinnon tietämys- ja osaamistason nostamisen tarvetta tulkkauksen osalta. Julkishallinto tarvitsisi tulkkausalaan liittyviä koulutuksia yleisellä tasolla. Gorschelnikin mukaan tämä koskee kaikkia julkishallinnon kilpailutuksia. Gorschelnik ottaa kuitenkin erityisesti kantaa Kelan tulkkausten kilpailutuksiin. Kelan hankinnan kohteena on tulkkauspalvelun tuottaminen puhevammaisille ja kuulovammaisille henkilöille. Tulkkaus voidaan toteuttaa lähitulkkauksena tai etätulkkauksena. Kela aloittaa tulkkauspalvelun hankintakierrokset joka neljäs vuosi keväällä, jolloin julkaistaan tarjouspyyntömateriaali. Hankintapäätökset valmistuvat yleensä syksyllä, jolloin Kela ilmoittaa tarjouskilpailun tuloksista siihen osallistuneille. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun hankinnoista vastaa Kelan lakiyksikön vammaisetuusryhmä. (Kela 2023.)  

 

Kilpailutusten osalta on tapahtunut Gorschelnikin mukaan suuria virheitä. Hän toteaa koko prosessin ja päätösten perustuvan olettamuksiin, toiveisiin ja vaatimuksiin, jotka kuvastavat sen, että julkishallinnon toimijat eivät aina tunne tulkkausalaa. Suurena ongelmana Gorschelnik näkee Kelan kilpailutusprosessin. Yksi kilpailutuksien ongelma on Gorschelnikin mukaan se, että julkishallinnon organisaatioissa kilpailutuksia laativat henkilöt saattavat vaihtua kilpailutuskierrosten välillä. Tämä on toki normaalia, mutta Kelan työntekijälle kertynyt tieto tulkkausalasta ei siirry välttämättä eteenpäin. Tulkkausalan kilpailutukset päätyvät markkinaoikeuteen, mikä on Gorschelnikin mielestä turhauttavaa kilpailuttavan organisaation työntekijän näkökulmasta, koska kerta toisensa jälkeen joudutaan korjaamaan tarjousta. Tavallista on myös, että tarjouspyyntö julkaistaan ja sitten se vedetään takaisin viikon sisään ja sitä korjataan, julkaistaan ja vedetään takaisin jne. Kelan kilpailutuksessa tulkeille asetetut työkokemusvaatimukset ovat sellaiset, että ne hankaloittavat vastavalmistuneiden pääsyä työmarkkinoille. Joissakin kilpailutuksissa referenssivaatimukset ovat niin korkeat, että vain isot toimistot pärjäävät niissä, toteaa Gorschelnik. Hän kertoo tulkkausmarkkinoiden keskittyvän tällä hetkellä muutaman toimiston käsiin. Julkishallinnon kilpailutukset vaikuttavat paljon alaan sikäli, että sekä tulkkauspalvelu että siihen liittyvä teknologia halutaan ostaa samalta yritykseltä. Jos yrityksellä ei ole resursseja tuottaa teknologisia palveluita ja ratkaisuja, sellainen yritys ei voi osallistua tarjouskilpailuihin tai vain päätarjoajan alihankkijana. Gorschelnikin mukaan tulkeille asetetaan kovia osaamisvaatimuksia, jotka eivät kuitenkaan näy niissä kompensaatioissa, joita heille maksetaan. Kun henkilö valmistuu tulkiksi ja päättää perustaa yrityksen sekä lähteä julkishallinnon kilpailutuksiin mukaan, hänen pitää samalla olla myös teknologiaosaaja tai ymmärtää, kuka teknologian hänelle tuottaa. ”Tosi noheva tulkki tekisi kaksoistutkinnon”, Gorschelnik toteaa. 

 

Von Essen on asiasta samaa mieltä. Hän kertoo, että suurin osa kilpailutusasioista koskee julkisten hankintojen kilpailutuksia laajasti ja yleisesti. Niihin sisältyy mm. myös puhuttujen kielten asioimis- ja oikeustulkkausta kunnissa ja laitoksissa eikä ainoastaan Kelan kilpailutuksia. Hänen mukaansa ei ole kestävää, että tulkkauspalveluita hankitaan mahdollisimman pienellä hinnalla, koska hinnalla kilpailu on aina vaaraksi laadulle. Von Essen näkee Kelan kilpailutuksissa ongelmana sen, että tulkit ovat sekavassa tilanteessa, koska he ovat käytännössä suhteessa sekä työnantajaan että Kelaan ja molemmilta tahoilta tulee määräyksiä. Puhuttujen kielten tulkkauksen tilanne ei ole von Essenin mukaan myöskään hyvä, koska julkinen taho kilpailuttaa tulkkausalan yrityksiä, ei yksittäisiä eikä nimettyjä tulkkeja, eivätkä kaikki yritykset tarjoa tulkeille kovin hyviä työehtoja. ”Tämän jälkeen julkinen taho ostaa tulkkauspalvelun joiltakin yrityksiltä, jotka voivat sen jälkeen tehdä ihan mitä vain ja käyttää ihan ketä vain”, von Essen toteaa. 

 

Puhuttujen kielten asioimistulkkauksen kilpailutuksissa näkyy haasteita esimerkiksi sote-puolella. Koska tulkin ammattia, tai sitä, ketkä saavat toimia julkishallinnon palveluissa tulkkeina, ei ole suojattu lailla, voi käydä niin, että lääkärin vastaanotolla tulkkina toimiva henkilö ei olekaan ammattilainen tai hänet on kenties hälytetty paikalle hyvin lyhyellä varoitusajalla, eikä tällä ole ollut aikaa perehtyä tulkattavaan asiaan, vaikka alan ammattisäännöstö niin ohjeistaa. Tällöin ei ole ihmekään, jos virheitä syntyy. Virheet saattavat pidemmän päälle tulla kalliiksi. Siksi ammattilaisia tulisi aina käyttää, kun heitä vain on saatavilla. 

 

Huuskon mielestä tulkkauspalveluita voidaan tulevaisuudessa tarjota entistä tehokkaammin. Tällä hetkellä hukataan kankealla järjestelmällä hyvin paljon rahaa ja resursseja. Järjestelmä toimii vanhanaikaisesti ja asiakkailta menee paljon aikaa hukkaan. Digitalisaatiolla olisi paljon tehtävää ja se edistäisi ja lisäisi ihmisten osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa siihen, minkälaista palvelua saa. Tulkkauspalvelu ei saastuta eikä sitä tarvitse ympäristösyystä ajaa alas. ”Tulkkausala ei tuo mitään pahaa tähän yhteiskuntaan, vaan päinvastoin hyvää ja hyvinvointia sekä ihmisten mahdollisuutta osallistua”, toteaa Huusko. 

 

Tulkkausalan kehittäminen 

 

Huusko kommentoi Kelan nykyisen kilpailutusjärjestelmän ongelmallisuutta tulkkausalan kehittämisen ja kehittymisen näkökulmasta. ”Tulkkausala on pitkälti julkisen hankkijan ostamaa palvelua ja kukaan ei velvoita kehittämään tätä alaa”, Huusko pohtii. Lainsäädäntö velvoittaa Kelaa järjestämään ja ostamaan tulkkausalan palveluita, jos Kela niitä ei itse järjestä. Huuskon mukaan kannattaisi tarkastella lakia ja katsoa, onko julkinen hankkija vastuussa tulkkauspalvelun kehittämisestä. Tämän artikkelin kirjoittaja tarkisti asian. Laissa vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta ei mainita mitään julkishallinnon velvollisuudesta kehittää tulkkauspalveluita (L133/2010). Huuskon mukaan tuottajat eivät kehitä tulkkauspalveluita, koska heiltä kysytään aina samoja sisältöjä. ”Tuottajat olisivat varmasti valmiita tuottamaan jotain uutta ja innovatiivista”, hän toteaa. Koulutuksen sisältöjen muuttaminenkaan ei Huuskon mukaan auta tähän ongelmaan, koska se, joka palvelun ostaa, ei muuta omaa ajatustaan siitä, mitä palvelun sisällön pitää olla. Joitakin systeemisiä muutoksia olisi Huuskon mukaan syytä tehdä. ”Yhdelle ostajalle on annettu kaikki valta. Se ei motivoi eikä innosta tekemään mitään kehittämistyötä, kun tietää, että tulkkausalan kehittämistä voi pohdiskella ihan niin paljon kuin haluaa samalla tietäen, ettei se ei johda tällä hetkellä mihinkään”, Huusko kertoo. ”Sen tahon yläpuolelle pääseminen vaatii sen, että istuu eduskunnassa. Lakien muuttaminen ja lakien tulkinnan muuttaminen on osoittautunut melko mahdottomaksi.” Huuskon mukaan viranomainen ei kuitenkaan hae valtaa, vaan toteuttaa lain kautta tulleita määräyksiä. Viranomainen kokee tekevänsä, kuten laki määrää ja järjestää tulkkauspalvelua. Kilpailutusprosessissa on jäänyt huomioimatta, että syntyy voimakas valta-asetelma, jolle ei ole olemassa mitään tasapainottavaa punnusta. Tehtäväanto pitäisi kuitenkin pystyä miettimään uusiksi ja tarkemmin. ”Kehittämistä pitäisi tapahtua sisältäpäin eikä taholta, jolla ei ole substanssiosaamista asiasta”, Huusko pohtii. 

 

Sote-alan ulkomaalaisten työntekijöiden suomen kielen taito 

 

Gorschelnik mainitsee haastattelussa sote-alan uuden työvoiman tarvetta ulkomailta. Hän pohtii, miten kielitaidottomuusongelma etenkin työskentelyn alkuvaiheessa voitaisiin ratkaista. Suomen kielen opiskeluun liittyy hänen mukaansa kaksi ongelmia: Suomen kielen opiskelu C-tasolle eli edistyneelle tasolle on hankalaa, sillä kursseja on vähän tarjolla. Sote-alan ammattilaiset, joilla on suomen kielessä vielä harjoittelemista, tarvitsevat lisää suomen kielen opintojaksoja ja olisi hienoa, jos heille voitaisiin tarjota edistyneen tason suomen kielen jatkokoulutusta. Silloin koulutus voisi olla tietylle kohderyhmälle kohdennettua ja ulkomailta Suomeen muuttanut alan henkilökunta pystyisi harjoittelemaan alan ja arjen kieltä. Kurssivajeen lisäksi suomalaiset eivät itse tue juurikaan suomen kielen oppijoita. Kun huomataan toisen suomen kielen taidon olevan heikkoa, vaihdetaan helposti englantiin. Sellaisessa tilanteessa halutaan helpottaa kommunikointia, mutta samalla evätään oppijalta mahdollisuus harjoitella kielen käyttöä. Toisin sanoen suomea äidinkielenään puhuvien kielitietoisuusosaamista pitäisi parantaa.  

 

 

Demokratia ja tulkkausala 

 

Haastatteluissa keskusteltiin paljon demokratiasta suhteessa tulkkausalaan. Tulkkausalan todettiin olevan demokratiaa edistävä ala ja samalla toivottiin viranomaisten syvällisempää ymmärrystä tulkkausalasta sekä tulkkausten laadun varmistamisesta. Toinen tärkeä puheenaihe oli reagointi nopeasti muuttuviin yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja tarpeisiin suhteessa tulkkaukseen. Lisäksi keskusteltiin kielten opetuksen ja oppimisen riittävyydestä ja sen vaikutuksista tulkkausalaan. Keskustelua syntyi myös yhteiskunnan asenteista ja polarisoitumisesta sekä niiden seurauksista tulkkauspalveluihin. 

 

 

Tulkkausala demokratiaa edistävänä alana 

 

Von Essenin mukaan tulkkausala on demokratiaa edistävä ala. ”Mitä enemmän ihmiset saadaan näkemään toinen toistensa todellisuuksia ja kokemuksia, sitä enemmän saadaan ymmärrystä ja edistetään demokratiaa”, hän pohtii. Hänen mielestään on demokratiaa, että saamme viestit kulkemaan joka puolelle. Tulkkausta ei saisi ajatella ostettavana hyödykkeenä itsessään, vaan sitä pitäisi pikemminkin ajatella ihmisten tarpeiden kautta niin, että kaikki ihmiset pääsevät osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Olennaista ei ole demokratian kannalta se, mikä on tulkkauksen hinta, vaan se, saavatko ihmiset tarvitsemansa palvelut. Jos viestintä toimisi heti alusta asti, asiat menisivät kerrasta oikein sen sijaan, että osapuolille jää jotain epäselväksi, koska tieto ei ole kulkenut. Silloin joudutaan selvittämään asiaa uudestaan ja kysymään paljon. Tämä voi viedä entistä enemmän niin viranomaisten kuin yksilöiden aikaa eli kerrannaiskustannuksia voi syntyä paljon. Von Essen korostaa, että tärkeintä on viestin kulkemisen mahdollistaminen. Tulkkaus on tulkkausta riippumatta modaliteeteista ja tulkkauksen alalajeista. Tulkkausalan ammattilaisten pitäisi von Essenin mielestä nähdä tämä tavoite voimakkaammin kaikkien yhteisenä asiana. 

 

Viittomakielen tulkkien ammatti sosiaalisena ja yhteiskunnallisena pääomana 

 

Huuskon mukaan tulkkien ammatti pitäisi tunnistaa sosiaalisena ja yhteiskunnallisena pääomana. Hän mainitsee tässä yhteydessä Viittomakielialan Osuuskunta Vian työntekijöitä, jotka lähtevät 40–50-vuotiaina opiskelemaan jotain uutta laajentaakseen ymmärrystä tästä yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tämän myötä voi syntyä mielenkiintoisia kombinaatioita ja myös sellaista palvelutarjontaa, jota viittomakielisillä kansalaisilla tällä hetkellä ei ole. ”Yhteiskunnallisen pääoman potti kasvaa eri suunnasta kuin mitä oli ajateltu. Viittomakielen tulkin kehitys ei ole ylöspäin, vaan se laajenee ensin ja sitten se syvenee. Nyt siihen on tullut mukaan uusi elementti. Ihmiset, joilla on hyvin pitkä tulkin koulutus ja vahva viittomakielen taito, alkavat tehdä jotain muuta. Tämä lisää viittomakielisten palveluvalikkoa”, Huusko toteaa. Hän näkee, että viittomakielestä on tulossa normaali mille tahansa elämän alalle. Viittomakielisten elinpiiri on laajentunut vuosikymmenten saatossa. Kehitys on Huuskon mukaan kuitenkin hidasta, koska viittomakielisten yhteisö on niin pieni. Viittomakielinen alue laajenee ja elää kuitenkin koko ajan. Ihmisoikeuksia haastetaan tällä hetkellä ja erilaisuutta koetaan voimana. Huusko toteaa samalla viranomaisten kuvan viittomakielisistä ihmisistä toimijoina olevan vielä hyvin kapea. Hän pohtii, miten otetaan Suomen demokratiassa ja uudessa talousjärjestyksessä huomioon erilaiset ihmiset, ihmisryhmät ja heidän potentiaalinsa.  

 

Huusko pohtii viittomakielen opiskelijoiden yhteiskunnallisen tietämystason kohentamisen tarvetta. Tulkkausalan asiantuntijoilla pitäisi Huuskon mielestä olla syvää tuntemusta yhteiskunnan rakenteista ja siitä, minkälaiset pelisäännöt suomalaisessa yhteiskunnassa tällä hetkellä on. Hänen mukaansa yhteiskunnallisia asioita käsitellään peruskoulussa ja lukiossa sekä myös korkea-asteen opintojen aikana liian vähän ja liian kapeasti. Silloin jää hahmottamatta, mitä muut tekevät tässä yhteiskunnassa ja miten muiden toimet vaikuttavat tulkin työhön. Huuskolla ei ole tiedossa mitään foorumia, jossa voisi käsitellä systeemisiin muutoksiin liittyviä viittomakielialaan liittyviä kysymyksiä. 

 

Viittomakielisten kansalaisten edunvalvonta Suomessa 

 

Huusko ottaa haastattelussa kantaa viittomakielisten edunvalvontaan. Hän toivoo, että Suomi olisi myös jatkossa hyvinvointiyhteiskunta ja että Suomessa haluttaisiin pitää hyvästä kiinni. Hän mainitsee haastattelussa erilaisia uusia yhteiskunnallisia tapoja, joilla voitaisiin vaikuttaa viittomakielisten asemaan. Suomen demokratiajärjestelmä on Huuskon mielestä erittäin karsiva siinä mielessä, että viittomakieliset ihmiset eivät pääse politiikassa eteenpäin. Hän näkee yhtenä syynä kommunikaatio-ongelman. Huuskon mielestä uusia vaikuttamisen muotoja voi tulevaisuudessa kuitenkin tulla. Esimerkiksi Instagramissa on hyvin aktiivisia viittomakielisiä vaikuttajia. ”Voi olla, että näitä kanavia pitkin pääsisi tähän yhteiskuntaan vaikuttajaksi mukaan”, Huusko pohtii. Hänestä tuntuu, että on nousemassa uusi kuurotietoinen sukupolvi. Huusko on samalla huolissaan järjestötyön ja edunvalvontajärjestöjen voiman hiipumisesta. Hänen mukaansa tulkkauspalvelut ovat edunvalvonnan tulos, mutta myös tulos tiettyjen avainhenkilöiden sitkeästä työstä. Edunvalvonta vaatii aina edunvalvontatyötä tekevän organisaation taakseen. Enemmistön oikeuksia ei tarvitse koskaan vaatia, ne tuleva automaattisesti, mutta vähemmistöjen oikeuksia pitäisi pystyä valvomaan. Huusko pohtii, tapahtuuko tämä uuden vaikuttajasukupolven kautta, jolla on sekä digitaitoa että myös parempi suomen kielen taito kuin edellisellä sukupolvella. 

 

Odottamattomat tulkkaustarpeet 

 

Gorschelnik mainitsee haastattelussa suomalaisen nyky-yhteiskunnan nopeat muutokset odottamattomien maailmanlaajuisten muutosten, sotien ja levottomuuksien aiheuttamina. Venäjän hyökätessä Ukrainaan Suomesta löytyi vain kourallinen ukraina–suomi-tulkkeja. Gorschelnik näkee, että tällaisia muutoksia pitäisi pystyä koulutuksen puolella ennakoimaan. Hänen mukaansa varsinkin yliopistoissa kääntämisen ja tulkkauksen opetuksen ongelmana on se, että koulutus on melko suppea, koska se on puristettu kaksivuotiseen maisterikoulutukseen. Hänen mielestään tulkkauskoulutuksessa ei juuri ehdi syventää osaamistaan. Gorschelnik pohtii, pitäisikö voimallisemmin miettiä, miten akuuteissa tilanteissa suurten ihmismäärien tullessa Suomeen voitaisiin toimia joustavammin, ketterämmin ja nopeammin. Samantyyppisiä ajatuksia on myös Koskisella. Hän haluaisi, että Suomen kriisitulkkausvalmiutta kehitettäisiin tulkkauksen osalta ja hän kysyy samalla, voiko kielten tarvetta ylipäänsä ennakoida. Koskaan ei voi tietää, minkä kielen tulkkaustaitoa tullaan nopealla aikataululla tarvitsemaan. Yhtä vähän voidaan varmuuden vuoksi kouluttaa päteviä tulkkeja kaikkiin maailman kieliin. Koskisen mukaan voitaisiin kuitenkin vastata siihen, että tulkkauksen perustoiminta saataisiin turvatuksi. Samalla tulisi akuuttitilanteessa turvata myös tulkkina toimivan henkilön selustaa. Hän kertoo, että 2016–2017 eli pian 2015 pakolaisaallon jälkeen ministeriölle lähetettiin hankehakemus, jonka tavoitteena oli laatia kriisitulkkauksen ABC. Koulutuspaketin sisällöksi suunniteltiin muutaman päivän kestävä kokonaisuus, jonka aikana käsiteltäisiin opittavat perusasiat tilanteessa, jossa henkilö palkataan akuutissa hätätilanteessa pelkän kielitaidon perusteella tulkiksi. Hankkeessa olisi kehitetty malli, joka olisi sisältänyt muun muassa suomen kielen osaamistason kartoituksen sekä tulkin etiikkaan, rooliin ja tehtäviin liittyvän peruskoulutuspaketin. Tulkkaustoiminnalle hätätilanteissa olisi täten saatu runko. ”Hankeidea ei saanut rahoitusta ja perusteluna oli, että pakolaiskriisi on jo ohi”, Koskinen kertoo. Perustelu tuntui Koskisen mielestä erittäin huolettomalta hallinnon ajattelutavalta. Hän toteaa, että Itävallassa on kehitetty vastaaviin tilanteisiin erittäin hieno malli, jota olisi voitu hyödyntää suomalaisena versiona tässä kehittämistyössä. Hallinnon omien tarpeiden kriisivalmius voisi olla Koskisen mukaan tulkkauksen osalta Suomessa paljon paremmalla tasolla.  

 

Myös Kavénilla on ajatuksia siitä, miten nopeasti muuttuviin yhteiskunnallisiin tilanteisiin voitaisiin reagoida. Hänen mukaansa lukemalla uutisia ja seuraamalla maailmantilannetta voidaan kenties hieman ennakoida tulevia tulkkaustarpeita. Jotta tulkkeja pystyttäisiin kouluttamaan myös nopealla aikataululla, tarvittaisiin resursseja. Nykyisellä koulutusmallilla ei pystytä kriisin syttyessä kovinkaan nopeasti reagoimaan akuuttitilanteessa tarvittavaan osaamiseen. Kuten Gorschelnik ja Koskinen hänkin pohtii, olisiko nopea alkukurssi ratkaisu ongelmaan. Norjan mallissa pystyy tekemään kaksikielisyyskokeen välittömästi ja osallistumaan vaadittavalle kurssille. Kavénin mukaan tällainen alkukurssi olisi tyhjää parempi, vaikka se ei henkilöstä vielä tulkkia tekisikään. Kavén ehdottaa kriisirahoitusta ministeriöltä, joka olisi varattuna tällaiseen nopeaan, tarvittaessa käynnistettävään, jo valmiiksi suunniteltuun koulutukseen. Lisäksi hän pohtii, pystyisikö tämäntyyppiselle toiminnalle hakemaan erillisrahoitusta. ”Peruskoulutuspaketti olisi parempi kuin ei mitään”, toteaa myös von Essen. Hän kyseenalaistaa kuitenkin sen konkreettista toimivuutta ennakoivana toimenpiteenä ja pohtii, mikä saisi ihmisiä, joiden kieliyhdistelmällä ei tällä hetkellä ole tarvetta ja jotka eivät toimi tulkkeina, osallistumaan tällaiseen koulutukseen kriisiajan ulkopuolella ja mistä nämä ihmiset ylipäänsä löytyisivät. 

 

Kielten opetus ja tulkkauskoulutus 

 

Kriisivalmiuskeskustelun yhteydessä Kavénia mietityttää harvinaisten kielten kouluttajien riittävyys. Ukrainan pakolaisaaltotilanteessa oli avuksi se, että venäjän tulkkeja oli paljon, koska Ukrainasta pakeni myös venäjää äidinkielenään puhuvia. Kriisinkestävyyden kannalta olisi erittäin kätevää, jos Suomessa olisi kattava rekisteri alalla toimivista tulkeista ja heidän kielistään. ”Asioimistulkkeja ei tällä hetkellä ole rekisteröity viranomaisen toimesta mitenkään. Rekisteristä heidät olisi helpompi löytää.” Kavén pohtii tulkkausalan koulutusta kysymällä, millä tavalla tulkkeja voisi kouluttaa, jotta Suomessa olisi tulkkauksen osalta sellaista perusvalmiutta, jota kriisin sattuessa voitaisiin hyödyntää. Hänen mukaansa kriisiviestintä- ja varautumissuunnitelmiin, kuntien ja kaupunkien viestintästrategioihin pitäisi kirjoittaa auki, mitä monikielisellä viestinnällä tarkoitetaan: ”Miten toimimme omassa kotikunnassamme, jos kuntaan yhtäkkiä saapuu suuri määrä ihmisiä, joiden kielitarpeisiin ei ole varauduttu? Miten heidät otetaan vastaan, minkälainen toimintaprosessi se kussakin kunnassa olisi? Osa vastuusta on toki maahanmuuttoviranomaisilla.”  

 

Kavénia huolestuttaa myös se, että kouluissa opetetaan eri kieliä vähenevässä määrin. Kielivalikoiman suppeus saattaa vaikuttaa negatiivisesti tulkkausalaan, jos eri kielten osaajien määrä vähenee. Kielipohjan kapeneminen on Kavénin mukaan lyhytjänteisen päätöksenteon tulosta. ”Kääntäjät ja tulkit tekevät työtä demokratian puolesta. Kieli ja selkeä viestintä rakentavat myös luottamusta”, hän toteaa. Tähän yhtyy myös Gorschelnik, jonka mukaan suomalaisten kielitaito on murenemassa, kielivaranto on kapenemassa ja yhä suurempi osa väestöstä osaa vain englantia vieraana kielenä. Kun pitäisi tukeutua kielten ammattilaisiin, heitä ei kouluteta riittävästi. 

 

Koskinen näkee nyky-yhteiskunnan kielitilanteessa myös positiivisia merkkejä. Hänen mielestään vähemmistökielten, kuten esim. saamen ja viittomakielen, asema on merkittävästi kohentunut. ”Nykyään arvostetaan sitä, että kielet säilyvät ja että niitä käytetään”, hän toteaa. Tässä kehityksessä on hänen mukaansa pikemminkin positiivinen kuin negatiivinen käyrä. Koskinen näkee toivoa nuoressa sukupolvessa, joka luo tasa-arvokeskusteluun uutta intoa. Hän mainitsee esimerkkinä karjalan kielen elvytyshankeen, jossa päätoimijoina ovat noin 25-vuotiaat nuoret. On paljon nuoria ihmisiä, jotka ovat käyneet monikulttuurisissa päiväkodeissa ja kouluissa. He ovat päivittäin kohdanneet monikulttuurisuutta arjessaan. Nämä kokemukset tulevat Koskisen mukaan muokkaamaan tämän sukupolven yhteiskunnallisia ajattelu- ja toimintatapoja radikaalisti. Myös Gorschelnik näkee demokratian ja tulkkauksen suhteessa hyviä puolia. Hän näkee myönteisenä sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa inkluusion, monimuotoisuuden ja kielellisen saavutettavuuden huomioiminen ovat nousseet tärkeiksi aiheiksi. Viimeisten kolmen vuoden aikana nämä teemat ovat hänen mukaansa olleet nousussa ja trendejä. Ilmiö näkyy esimerkiksi kirjoitus- ja kuvailutulkkauksen, tekstitysten ja viittomakielen tulkkauksen lisääntyneenä hyödyntämisenä erilaisten julkishallinnon palveluiden tuottamisessa ja lisäksi myös siinä, miten tulkkauksen eri muodot leviävät viranomaistoiminnasta kulttuurin ja vapaa-ajan elämän alueille sekä työelämään. Jo ennen koronapandemiaa nähtiin Ylen uutisissa viittomakieltä, mutta vasta koronan myötä Valtioneuvoston kanslia otti tiedotustilaisuuksiin viittomakielen tulkkauksen. Sitä ennen viittomakieltä ei hyödynnetty systemaattisesti. Gorschelnik näkee, että viittomakielen käyttö tulee varmasti leviämään ja mallia voidaan ottaa Kanadasta, Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta, joissa viittomakieli näkyy paljon enemmän julkisissa tilaisuuksissa kuin Suomessa.  

 

Kavén on huolissaan konferenssitulkkikoulutuksen nykytilanteesta. Tällä hetkellä konferenssitulkkauksen koulutusta tarjotaan Suomessa vain vähän. Konferenssitulkkeja tullaan tarvitsemaan Kavénin mielestä jatkossakin lisää. Esimerkiksi EU:ssa on eläköitymisen myötä lisätarvetta suomen ja myös ruotsin kielen konferenssitulkeille. Koskisen mukaan konferenssitulkkauksen koulutus ei ole Suomesta hävinnyt, vaikka se lakkautettiin Turussa. Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistossa on tarjottu konferenssitulkkauksen kursseja. Itä-Suomen yliopistossa konferenssitulkkauksen koulutuksella on ongelmia opiskelijapulan takia. Tampereen yliopistossa tilanne on Koskisen mukaan hyvä. Tampereen yliopisto on hankkinut uudet tulkkauslaitteet, mikä on Koskisen mielestä selvä tulevaisuussignaali yliopiston suunnalta. Heillä on simultaani-, oikeus- ja asioimistulkkauspalikat ja kohtuulliset opiskelijamäärät. Eniten on venäjän lukijoita, mutta myös saksan ja englannin lukijoita on hyvin. Työskentely tiedekunnan sisällä mahdollistaa opiskelijoille paljon käytännön harjoittelua. Pelkästään EU:hun suuntaavaa konferenssitulkkausta Tampereellakaan ei kuitenkaan järjestetä. Erikoistumiskoulutusta Tampereen, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen välisenä yhteistyönä tulisi harkita. ”Vaikka tämä ei onnistuisikaan, Tampereelta valmistuu joka vuosi kourallinen konferenssitulkkeja. Pääosin he ovat englannin taitajia. Ruotsia ei Tampereen yliopistossa tarjota kielivaihtoehtona. EU:ssa saksa ja ranska ovat nousussa”, Koskinen kertoo. Gorschelnikin mukaan tulkeille tarvittaisiin myös harjoittelumahdollisuuksia. Kansainväliset organisaatiot tarvitsevat kokeneita tulkkeja, ja harjoitteluiden kautta he voisivat kerryttää konferenssitulkkauksen osaamistaan. 

 

Polarisoituva yhteiskunta 

 

Koskisen mukaan nykyinen polarisoitunut aikakausi tuottaa keskusteluun tulkkauksen tarpeellisuudesta valmiiksi hitsattuja positioita. Jos henkilö on jo päättänyt etukäteen vastustaa kaikkea, mikä maahanmuuttoon liittyy, hän ei voi yhtäkkiä sanoa tukevansa sitä, että tulkkausta järjestetään. ”Kun talous on heikommissa kantimissa, myös mielipiteet jyrkkenevät ja on enemmän polarisaatiota”, toteaa myös Gorschelnik. Mitä vähemmän ei suomea toimintakielenä käyttävät ihmiset kykenevät osallistumaan Suomen yhteiskunnan toimintaan tai hoitamaan itselleen tärkeitä asioita, sitä huonompi se on yhteiskunnan sisäiselle yhtenäisyydelle. Jos ei oteta kaikkia vanhoja ja uusia suomalaisia tämän yhteiskunnan osallisiksi, ne ihmiset, joilla on Suomessa jokin muu kulttuurinen yhteisö olemassa, tulevat valitsemaan ainoastaan sen ja he pysyvät silloin omassa kuplassaan. Gorschelnik toteaa, ettei tämä ole yhtenäisyyden mukaista ja kuplautuminen voi olla sisäiselle turvallisuudelle hyvin haitallista. Mitä saavutettavampi yhteiskunta on ja mitä saavutettavammin palveluita voi käyttää, voi osallistua ja toimia, sitä enemmän edistetään yhteiskunnan toimivuutta, hän pohtii. Gorschelnik on sitä mieltä, ettei Suomi voi olla demokraattinen yksille, mutta ei toisille. Demokratian pohjaan liittyy vahvasti yhteinen mahdollisuus kommunikoida. ”Fakta on, etteivät kaikki osaa suomea. Silti on löydettävä yhteisiä kommunikaatiovälineitä ja tulkkaus on siinä apuna”, hän sanoo.  

 

Von Essen ottaa demokratiakeskustelun yhteydessä kantaa kirjoitustulkkauksen rooliin. Puheentunnistustekniikalla tai kirjoitustulkkauksella voitaisiin von Essenin mukaan tukea moninaisuuden huomioimista ja inkluusiota, sillä kirjoitettu teksti auttaa kuulovammaisten lisäksi ihmisiä, joilla on kielitaito-ongelmia. Mitä enemmän on asiaa kirjoitettuna nähtävillä, sitä enemmän se vahvistaa myös niiden ihmisten osallistumista, jotka ymmärtävät suomea eri tasoilla. ”Tätä ei ole kirjoitustulkkauksen osalta hyödynnetty”, pohtii von Essen. Lisäksi hän korostaa, että kirjoitustulkkausta voitaisiin hyödyntää myös muilla kielillä. Kaikkien ulkomaalaistaustaisten ihmisten englantikaan ei ole sujuvaa, joten myös englanninkielisestä kirjoitustulkkauksesta voisi olla eritaustaisten ihmisten yhteisissä tilaisuuksissa ymmärtämisen kannalta suuri merkitys. Kirjoitustulkkaus voisi edistää tiedonkulkua, jolloin ihmiset olisivat osallisempia ja sitoutuneempia. ”Mitä enemmän ihmiset jäävät yksin ja omiin kielisiiloihinsa, sitä enemmän se horjuttaa demokratiaa”, von Essen toteaa. 

 

Asiakkaiden luottamus 

 

Kavén mainitsee demokratiateeman yhteydessä asiakkaiden luottamuksen voittamisen merkityksen. Kaikki viranomaisten asiakkaat eivät Kavénin mukaan luota viranomaisiin tai tulkkeihin. Joillakin on saattanut olla huonoja kokemuksia viranomaisen tai tulkin toiminnasta toisessa maassa, ja siitä syystä tulkin tulisikin ennen tulkkauksen alkua kertoa olevansa puolueeton ja toimivansa tulkin eettisten ohjeiden mukaisesti. Kavén pohtii myös, tulisiko viranomaisten avata asiakkailleen tulkin roolia nykyistä enemmän. Kavén korostaa myös tulkin pätevyyden tärkeyttä. Tulkkeina tulisi asiakkaan luottamuksen varmistamiseksi käyttää vain päteviä tulkkeja. Jos epäpätevä, eettisistä kysymyksistä ja periaatteista tietämätön henkilö toimii tulkkina, luottamus myös ammattitulkkeihin ja tulkkauksen onnistumiseen voi helpostikin rapautua. Tulkilla on salassapitovelvollisuus ja hän toimii eettisten periaatteiden mukaan. Ala on pieni ja toimijat tunnetaan. ”Myös alan maineen vaalimisen kannalta on tärkeää, että tarjotaan laadukasta ja eettisesti kestävää tulkkauspalvelua”, Kavén toteaa. Tulkkien kesken on puhuttu siitä, olisiko joissakin puhuttelutilanteissa hyötyä avustajasta, joka voisi avata asiakkaalle käsiteltävän asian sisältöjä tarkemmin, koska tulkki ei ole asiakkaan avustaja. Kavén mainitsee myös mahdollisten kulttuuritulkkien palveluiden käyttöönoton tulkin työn tueksi. Muun muassa SKTL:n järjestämässä kriisitulkkausseminaarissa nousi keskustelua kulttuuritulkin tarpeesta tulkkaustilanteissa, koska tulkki toimii tulkkaustilanteessa ainoastaan tulkkina eikä selittävänä osapuolena. 

 

 

Tulkkilaki 

 

Haastatteluista käy myös ilmi Suomen tulkkilain saannin tärkeys. Vuoden 2023 alussa Suomessa allekirjoitettiin julkilausuma, jossa vaaditaan Suomeen tulkkilakia. Kun tulkin ammattia ei ole säännelty, kuka tahansa voi toimia tulkkina, vaikkei edellytyksiä olisikaan. ”Olemme ehdottaneet tulkin ammattipätevyyden sääntelyä ja sitä, että siinä yhteydessä voitaisiin ehkä kehittää jonkinlainen tulkkien alkukoulutus, jottei kentällä toimisi tulkkeina sellaisia henkilöitä, joilla ei ole mitään edellytyksiä toimia tehtävässä. Jos tulkkaus ei ole ammattimaista, pahimmillaan viestintätilanteen osapuolet eivät ymmärrä toisiaan. Tällöin myöskään viranomainen ei saa hoidetuksi tehtäväänsä. Pahimmillaan epäonnistunut tulkkaus voi vesittää vaikkapa lääkärin ammattisuoritusta”, Gorschelnik kertoo. Toisaalta harvinaisten kielten tulkkien, sellaisten kielten, joita tarvitaan vain pari kertaa vuodessa, ei ole ehkä kannattavaa hankkia syvällistä tulkin koulutusta. Tällöin jonkinlainen lyhytkoulutus takaisi edes sen, että tulkkina toimivalla olisi perustiedot tulkin ammatista ja etiikasta. Tällainen palvelisi myös tilanteissa, joissa tulkkien tarve muuttuu nopeasti eikä nykykoulutus pysty vastaamaan muutokseen, Gorschelnik pohtii. 

 

Haastateltavat pohtivat Norjan tulkkilain mahdollista soveltamista Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Norjan tulkkilain mukaan kaikkien tulkkien, jotka toimivat julkishallinnossa, täytyy olla tulkkirekisterissä. Gorschelnikin mukaan rekisterillä ei sinänsä voida vielä varmistaa laatua. Gorschelnik näkee Norjan järjestelmässä hyvänä sen, että osaamistason perusteella tulkkeja sijoitetaan eri osaamisportaille. Tulkkirekisteriin pääsee suhteellisen matalalla koulutuksella. Introkurssilla katsotaan, minkälainen on kielitaito ja onko edellytyksiä toimia tulkkina. Kurssin avulla annetaan tulkkina toimimisen eettistä pohjaa. Introkurssin käyneet tulkit ovat havahtuneet siihen, kuinka vastuullinen ammatti on kyseessä ja sen jälkeen heille on tullut motivaatio opiskella lisää. Norjan mallista voisi poimia parhaat ideat ja soveltaa ne Suomen lainsäädäntöön sopivaksi. 

 

Myös Kavén ottaa kantaa tulkkilain mahdollisiin sisältöihin, joita tällä hetkellä selvitetään. Hän pohtii, koskisiko lain sisältö asioimistulkkauksen lisäksi myös muuta tulkkausta. Kavénin mukaan kannattaisi ottaa mallia muista maista, tarkastella lain toimivuutta ja soveltaa sitä suomalaisiin olosuhteisiin sopivaksi. Suomessa voitaisiin miettiä, mihin rekisteriin pääsy perustuisi. ”Perustuisiko se koulutukseen ja olisiko käytössä osaamisportaikot kuten Norjan mallissa?” hän kysyy. SKTL:n tulkkijaoston jäseniltä kysyttiin, olisiko tulkkilaki tärkeä, ja Kavénin mukaan kaikki vastaajat puolsivat jonkinlaista sääntelyä. Kavén on itse sitä mieltä, että sääntelyä tarvitaan. Norjan laki on sisällyttänyt omaan tulkkilakiinsa esimerkiksi myös ammattietiikkaa. Kavén pohtii, mitä osia ammattietiikasta voi ylipäänsä kirjoittaa lakiin. Tästä kannattaisi hänen mukaansa keskustella etiikan asiantuntijoiden kanssa. Myös lain mahdollisesta nimestä keskusteltiin haastattelun aikana. Jotkut tulkit ovat Kavénin mukaan tuoneet esiin sen, että tulkkilain sijasta pitäisi puhua tulkkauslaista. Tarkoitus ei nimittäin ole rajoittaa ammattitulkin toimintaa tai tulkkausoikeutta, vaan velvoittaa viranomaista tulkin käyttöön. Norjan laki velvoittaa myös alihankkijoita käyttämään ammattitulkkia. ”Sitten tullaan siihen kysymykseen, mitä tehdään, kun ammattitulkkia ei ole saatavilla”, Kavén pohtii. Hänen mukaansa oikeustulkkirekisterin käyttö on lähtenyt hyvin toimimaan ja siinä olisikin hyvä pohja uudelle asioimistulkkirekisterille tai rekisterilaajennukselle. 

 

Von Essen näkee hyvänä sen, että tulkkilaista puhutaan ja että aihetta käsitellään, koska kyseessä ovat julkispuolen asioimistulkkaukset, joiden sisällöt liittyvät yleensä terveyteen tai ihmisen perusoikeuksiin. ”Keskustelun avulla tehdään näkyväksi, että tulkkauksen laadussa on ollut ongelmia ja vääryyttä on tapahtunut”, von Essen toteaa. Hän pohtii kuitenkin mallin konkreettista sisältöä. Hän puoltaa rekisteröitymistä, mutta varoittaa samalla liian tiukasta rajanvedosta: ”Puhuttujen kielten puolella tarvitaan eri kielten tulkkeja eri määrät. On tulkkeja, joiden kieliä tarvitaan todella vähän ja todella harvoin. Heille ei voida asettaa rekisterissä samanlaisia kokemusvaatimuksia kuin yleisesti tarvittujen kielten tulkeille. Jos tulkkauskeikkoja tulee vain pari kappaletta vuodessa, ei kerry kokemusta samalla tavalla, mutta silti olisi tärkeää, että myös niissä tilanteissa käytettäisiin mahdollisimman hyvää ja kokenutta tulkkia”, hän pohtii. Von Essenin mukaan rekisterivaatimuksia pitäisi asettaa niin, ettei näitä tulkkeja suljettaisi kokonaan pois, muuten kielivalikoiman osalta voi tulla suuria ongelmia.  

 

 

 

Digitaalisuus ja tulkkausala 

 

Digitaalisuuden merkityksestä tulkkausalalle keskusteltiin haastattelujen aikana paljon. Keskusteluissa etenkin tekoäly, tulkkien teknologiataidot, suurten tulkkausyritysten valta, etätulkkaus sekä puheentunnistuksen rooli tulevaisuudessa olivat aiheita, joista keskusteltiin. 

 

 

Tekoälyn ja teknologian kehitys sekä tulkin teknologiataidot 

 

Gorschelnik toteaa tekoälyn kehittyvän nopealla tahdilla. Samaa mieltä on myös Huusko, joka nostaa myös esiin sen, että digimaailman kehittyessä myös tulkin täytyy samaan aikaan kehittää omia teknologiataitojaan. Myös Koskinen ottaa kantaa digitalisaation nopeaan kehitykseen. Hän katsoo, että digitaaliset alustat on luotu kasvamaan. Käännösalalla on jo nähty, että suuret, globaalit yritykset ostavat pienempiä toimijoita. Tämä on Koskisen mukaan käynnissä oleva megatrendi käännösalalla ja kasvava trendi myös tulkkausalalla. Etätulkkaukseen keskittyvien firmojen periaate on, että alustan kautta voi työskennellä rajaton määrä tulkkeja. 

 

Gorschelnik näkee digitaalisten sovellusten ja etätulkkauksen auttavan tilanteessa, jossa pohjoinen tyhjenee ja väestö muuttaa Etelä-Suomeen. Haasteena on, miten tarjotaan tulkkauspalveluita harvenevilla alueilla, joilla tulkit eivät välttämättä itsekään asu. Tässä tilanteessa teknologia ja digitalisaatio tulevat väistämättä mukaan avuksi ja etätulkkaus on ratkaisu tähän ongelmaan. Myös Huusko ottaa kantaa etätulkkaukseen. Hänen mukaansa etätulkkaus on saattanut lisätä tulkkauksen saavutettavuutta. Syrjäseuduilla asuvat ihmiset ovat usein kuitenkin usein melko iäkkäitä eivätkä he välttämättä pysty käyttämään etäpalveluita eikä lähipalveluakaan ole aina saatavissa. 

 

Puheentunnistus, kirjoitustulkkaus ja viittomakieltä käyttävät virtuaalihahmot 

 

Konekääntäminen sekä puheentunnistusjärjestelmät ovat kehittyneet paljon. Von Essen ennustaa ihmisen tekemän kirjoitustulkkauksen olevan osittain kuoleva ala. ”Puheentunnistus tulee korvaamaan kirjoitustulkkauksen silloin, kun se täytyy tehdä jossain tietyssä akuutissa tilanteessa”, hän pohtii. Jos tuotetaan tekstejä jotain myöhempää käyttöä varten, sitä tullaan von Essenin mukaan tarkentamaan ihmisen käsittelyllä jälkikäteen myös tulevaisuudessa. Gorschelnik katsoo, että ennen pitkää puheentunnistus ja käännös tullaan yhdistämään. Hän pohtii, käytetäänkö tulevaisuuden tulkkauksessakin yhä enemmän tekoälyä apuna. Hän kuten myös Kavén toivoo, että myös tulevaisuudessa luotettaisiin tulkin ammattitaitoon, vaikka tekoäly olisikin apuna ja työvälineenä. Hänen mukaansa tullaan väistämättä näkemään erilaisten teknisten ja digitaalisten apuvälineiden käyttöä, joita voidaan hyödyntää ensiavuksi silloin, kun tulkki ei ole vielä paikalla tai tulkkia ei saada. Esimerkiksi Norjassa on kehitetty sovellusta sairaalaympäristöön muun muassa ensiapuun sellaisia tilanteita varten, joissa terveydenhuollon ammattilaisella ja potilaalla ei ole yhteistä kieltä. Terveydenhuollon ammattilainen voi sovellukseen valita kieliparin ja tulkattavan asian sisällön. Sovellus kertoo potilaalle esimerkiksi: ”Hei, olen sairaanhoitaja, tulkki on tulossa paikalle, mihin koskee?” Sovelluksen avulla päästään tilanteessa nopeasti eteenpäin ja voidaan pelastaa ihmishenkiä. Gorschelnik ennustaa tämäntyyppisten sovellusten tulevan jatkossa yleistymään myös Suomessa. Hän pohtii samalla, ymmärretäänkö julkishallinnossa, että nämä tekniset laitteistot ovat vain apuvälineitä eikä niillä voi korvata tulkkauksen ammattilaista. Gorschelnikistä tuntuu siltä, että tietyt ihmiset uskovat ”digihuumassa” digilaitteen korvaavan ihmisen. Hän näkee, että käännöspuolella konekäännös on jo nyt nykyajan sanakirja. Se voi olla hänen mukaansa hyvä apuväline ja nopeuttaa tiettyjä prosesseja, mutta ammattikääntäjää se ei korvaa. 

 

Gorschelnik ottaa myös kantaa viittomakielisiin virtuaalihahmoihin. ”Avatareilla ei pystytä välittämään tunteita. Viestintä ja liikehdintä ovat avatareilla yksiulotteisia”, hän pohtii. Myös Huusko mainitsee avatareja viittomakielen tulkkauksen mahdollisena apuna. Hänellä ei ole mitään niitä vastaan, muttei haluaisi sotkea viittomakielen tulkkauspalveluihin myöskään liikaa virtuaalihahmoja. Huusko ei usko siihen, että teknologian ja tekoälyn avulla pysyttäisiin tulevaisuudessakaan tulkkaamaan suomalaista viittomakieltä, vaan korkeintaan huonoa suomea ja valmiita lauseita ja fraaseja. ”Suomalainen viittomakieli on niin syvällä oleva asia, ettei sitä tulla koskaan korvaamaan tekoälyllä”, Huusko sanoo. 

  

Unelmat, toiveet ja suunnitelmat digitalisaation kehittymisestä ovat Gorschelnikin mukaan tulkkauksen kannalta osittain huolestuttavia niiden epärealistisuuden vuoksi. ”Haaveillaanko siitä, että on tekoäly, joka hoitaa tulkkauksen kokonaan?” Gorschelnikiä huolestuttaa se, että ajatellaan, kuvitellaan ja toivotaan tekoälyltä liikaa. Tekoälyn kehittyessä pitää ratkoa tulkkauksen kannalta paljon eettisiä kysymyksiä kuten muun muassa salassapitoon liittyviä asioita. Myös Kavén pohtii, tuleeko puheentunnistus olemaan jonakin päivänä sillä tasolla, että sitä pystytään käyttämään ammattimaisen tulkkauksen apuna. Kavénkaan ei usko siihen, että tulkkia voisi koskaan korvata tekoälylllä, koska ihmistulkki on aina eettinen toimija, joka toimii ammattisäännöstön mukaan. ”Voiko tekoälylle opettaa riittävästi tulkkauksen etiikkaa ja oppiiko se ratkaisemaan eettisiä ongelmia luotettavasti?” hän pohtii. Tulkilla on eettinen vastuu tulkita tulkkaustilanteessa erilaisia viestejä. On väitetty, että tekoälyyn on saatu inhimillisiä ominaisuuksia, mutta inhimillisyydestä ollaan teknologiassa tässä vaiheessa vielä melko kaukana. ”Koneen etiikka vastaan ihmisen etiikka on tässä yhteydessä yksi suurimpia kysymyksiä”, toteaa Kavén. Hän näkee SKTL:n tärkeänä tehtävänä tiedon jakamisen päättäjille ja ilmaisee huolensa siitä, ymmärtävätkö päättäjät tulkkausalan asioita aina tarpeeksi hyvin. Kavén tuo huolensa esiin päättäjien mahdollisesta harhaluulosta koskien sitä, että teknologian avulla pystyttäisiin tuomaan resursseja sinne, missä niitä ei ole. ”Teknologian kehityksen takana on aina ihminen. Etätulkkausratkaisut ovat kuitenkin varmasti auttaneet paljon, joissakin tilanteissa etätulkkaus on jopa välttämättömyys”, hän pohtii. 

 

Digiajan vaikutus konferenssitulkkaukseen 

 

Koskinen näkee, että kaikkien teknologisten muutosten keskellä digiaika on tehnyt konferenssitulkkausalalle paljon hyvää. Korona-aika toi nousukauden konferenssitulkkaukselle tilanteessa, jossa ajateltiin konferenssitulkkauksen olevan kuoleva ala. Oletettiin, että kaikki konferenssit järjestettäisiin pian ainoastaan englannin kielellä. Tämä oletus osoittautui kuitenkin vääräksi. Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa simultaanitulkataan Koskisen mukaan kaikki tiedekunnan yhteiset tapahtumat etätulkkauksella. ”Aluksi oli haasteellista myydä tämä ajatus”, Koskinen kertoo. Nyt opiskelijat ovat vahvasti mukana ja he saavat tärkeää tulkkauskokemusta. Aikaisemmin konferenssitulkit pitivät Koskisen mukaan tiukasti kiinni siitä, että tulkkauksen aikana tulkin tulisi olla paikan päällä. Nyt on huomattu, että tulkkausta pystytään järjestämään täysin etänä. Koskinen näkee tämän olevan positiivinen signaali kaikkien teknologisten muutosten keskellä, vaikka nämä muutokset muuttavatkin tulkin toimintaympäristöä. Teknologiset muutokset ovat tulkkauksen osalta tuoneet paljon potentiaalista työtä. Koskinen on perehtynyt tulkkauksen historiaan YK:ssa ja siihen, miten vahvasti simultaanitulkit aluksi vastustivat tulkkauskoppeja. He olivat tottuneet olemaan konsekutiivitulkkaustilanteissa näkyvillä eivätkä halunneet joutua eristyksiin. Vasta myöhemmin opittiin arvostamaan koppien rauhaa ja äänieristystä. ”Muutokseen pitää aina sopeutua ja siitä voi seurata jotain hyvää ja tärkeää”, Koskinen toteaa. Myös von Essen näkee digitalisaation myötä tullutta hyötyä. Konferenssitulkkauksen näkökulmasta etätulkkaus on von Essenin mukaan mahdollistanut sen, että ihmiset ovat päässeet maailmanlaajuisesti kiinni tulkkauksiin myös kaukaisemmista sijainneista ja kehittyvistä maista. Esimerkiksi espanjan tulkkien tarjonta on von Essenin mukaan laajentunut viime vuosina myös Latinalaisen Amerikan maista sen takia, ettei tarvitse enää matkustaa. Myös Suomessa voi nykypäivänä toimia puhuttujen kielten konferenssitulkkina, vaikka ei oleskelisikaan fyysisesti Helsingissä. Von Essen näkee digiloikassa tulkkauksen osalta paljon hyvää. Hän korostaa kuitenkin tasa-arvoistamisen tärkeyttä kansainvälisellä tasolla. Samassa kansainvälisessä tiimissä voi toimia tulkkeja kaikkialta maailmasta täysin eri palkkioilla. Kun käytetään tulkkia matalamman kehitys-, palkka- ja elinkustannustason maasta, se saattaa von Essenin mukaan ajaa halpatyövoiman käyttöön, mikä rapauttaa koko alan taloudellista tilannetta. Von Essen on myös huolissaan tulkkauksen laadunvarmistuksesta. Hän pelkää huonosti koulutettujen tulkkien käyttöä ja sen seurauksia. Koska kansainvälisessä tulkkaustoiminnassa ei tapaa toisia tulkkeja, tilanne antaa mahdollisuutta kasvottomaan toimintaan. Voidaan ajautua tilanteisiin, joissa kukaan ei tarkista kenenkään pätevyyksiä ja osaamista. Kun tulkkauspalvelun tuottaminen muuttuu kasvottomaksi, se on riski tulkkausalalle ja tulkkauksen ammattimaisuudelle. Asiakkaat, jotka saavat kerran huonoa tulkkauspalvelua, olettavat von Essenin mukaan helposti sen olevan tulkkauksen yleinen piirre, mikä on erittäin haitallista koko tulkkausalan maineelle. 

 

Digitaaliset ympäristöt ja viittomakieliset käyttäjät 

 

Huusko korostaa nuoren viittomakielisen sukupolven hyötyvän digitaalisista ympäristöistä monessakin mielessä. Viittomakieliset nykynuoret ovat taitavia suomen kielen käyttäjiä ja heidän kielitietoisuutensa on noussut. He pystyvät toimimaan digiympäristössä eri tavalla. Viittomakieliset nuoret ovat tottuneet käyttämään sosiaalisessa mediassa suomen kieltä ja digitaalisissa ympäristöissä he pystyvät toimimaan myös suoraan viittomakielellä. ”Voi olla, että tietyt yksinkertaiset asioinnit kuten ajanvaraukset, tilaukset yms., joihin on aikaisemmin tarvittu tulkki, hoituvat viittomakielisillä nykynuorilla hyvin ilmankin”, hän toteaa. Tämä tarkoittaa Huuskon mukaan tulkkausalalla sitä, että viittomakielen tulkki otetaan jatkossa enää kompleksisiin, pitkäkestoisiin tai sellaisiin tilanteisiin, joissa vuorovaikutusta on usean ihmisen kanssa. 

 

Nojaaminen digitaalisuuteen 

 

Sekä Huuskon että Koskisen mielestä liiallinen digitaalisuuteen nojaaminen voi olla myös vaarallista, koska se tekee yhteiskunnasta haavoittuvan. Koskinen korostaa, ettei voida heittäytyä täysin teknologian varaan, koska aina voi tulla tilanteita, että teknologia ei ole käytettävissä. Tulkkauspalvelut ovat Huuskon mukaan kuin vanhanaikainen kynä ja paperi. Sähkökatkon tulleessa tulkkausta voidaan aina hoitaa käsin. Tulkkaus ei ole ihmisten arjessa niinkään riippuvainen siitä, toimivatko laitteet. Palveluntuottamiseen ei tarvita Huuskon mielestä välttämättä mitään tekniikkaa, vaan voidaan mennä tarpeen vaatiessa paikan päälle. ”Palvelu on siinä mielessä aika joustava ja tulkkausala on huoltovarma”, Huusko toteaa. Teknologia on hyvä apuväline, mutta jos teknologia pettää, voidaan Huuskon mukaan aina joustaa. Koskinen pohtii samaa ilmiötä eri näkökulmasta. Kaikessa nojataan hänen mielestään yhä enemmän siihen, että digitaalinen verkko ja yhteys toimivat. Jos luonto toisi suuren määrän sähkökatkoja ja kaikki romahtaisi, tarvittaisiin asiantuntevia tulkkeja paikan päälle. Koskisen mukaan on vaarallista ajatella, ettei enää tarvitse opiskella vieraita kieliä, kun on olemassa konekääntimet. Jos lakataan kouluttamasta kääntäjiä ja tulkkeja, jotka ymmärtävät, mitä tulkkaustyö on ilman teknologiaa, olemme hauraita kaikissa niissä tilanteissa, joissa syystä tai toisesta laitteet ja yhteydet eivät toimikaan. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tilanteessa, jossa tulkki tarvitaan maanjäristysalueelle, josta infra on hetkellisesti pudonnut. Koskinen on keskustellut kollegoidensa kanssa tulkin peruskompetenssista ja siitä, mitä tulkin pitäisi osata tehdä ilman mitään digitaalisia apuvälineitä. 

 

 

Talous ja tulkkausala 

 

Haastatteluissa keskusteltiin sekä yhteiskunnallisen taloustilanteen merkityksestä tulkkausalalle sekä myös tulkkien palkkioista, tulkkausalan statuksesta ja arvostuksesta suhteessa tulkkaustyön rahallisiin korvauksiin. Lisäksi todettiin, että tulkkauspalvelun valinnassa laadun ja ihmisen hyvinvointi tulisivat olla aina etusijalla mahdollisimman halvan hinnan sijasta. 

 

Talous ja hyvinvointi  

 

Koskisen mukaan talouden ja hyvinvoinnin megatrendit liittyvät vahvasti yhteen. Tulkkauksen olennainen kysymys on, miten ihmiset saavat tarvitsemansa kielellisen tuen tilanteissa, jotka ovat vahvasti heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia. Kun kyseessä on julkisesti tuotetuista palveluista, keskustellaan aina sen hinnasta. Tästä syntyy iso jännite tulkkauksen nykyhetkeen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Menneisyyden painolasti koko tulkkausalalla ja varsinkin asioimistulkkauksessa on Koskisen mukaan pitkäjänteinen kokemus siitä, että arvostus ei ole tulkin ammatin vaativuuden tasolla. Arvostus mitataan sillä, mikä on palkkiotaso, ja Koskinen näkee sen menevän pikemminkin huonompaan kuin parempaan suuntaan. Koko ajan keskustellaan leikkauksista ja siitä, miten julkishallintoa kevennetään. Samaan aikaan Suomen yhteiskunta monikielistyy ja tarve tarjota palveluita niillä kielillä, joilla ihmiset pystyvät ottamaan palveluita vastaan, kasvaa. ”Juuri tämä on tällä hetkellä jännitteen kautta näyttäytyvä megatrendi ja se on ollut sitä myös menneisyydessä”, Koskinen toteaa. Hyvinvoinnin tarjoamisen ongelmat liittyvät siihen, mihin on varaa ja ketkä kokevat olevansa tämän yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, kenellä on mahdollisuus osallistua, kenen ääni kuuluu ja kenellä on puhevalta. Sitran megatrendit kytkeytyvät toisiinsa. Se, missä epäonnistutaan hyvinvoinnin puolella (esim. Migrin haastattelut vuonna 2015), näkyy Koskisen mukaan myös Demokratian kamppailu kovenee -megatrendin kasvavina haasteina. Koskinen mainitsee esimerkkinä keskustelut katujengeistä. Koskisen mukaan megatrendit ruokkivat toisiaan hyvässä ja pahassa. ”Poliittiset päättäjät eivät halua tunnustaa tai eivät osaa nähdä tätä kytköstä”, Koskinen pohtii. Keskustelu siitä, mihin meillä on varaa ja mitä jokin saa maksaa, näkyy usein vain pelkkänä talouskysymyksenä, vaikka sillä onkin suuria yhteiskunnallisia ja hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia. ”Miten tulemme keskenämme toimeen, kun olemme kaikki Suomen yhteiskunnan jäseniä?” hän kysyy. Tampereen yliopistossa tutkimusta on kytketty kestävän kehityksen teemoihin ja YK:n tavoitteisiin ja on pohdittu, minkälainen on resilientti ja hyvin toimiva yhteiskunta ja miten kaikki otetaan siihen mukaan. Koskinen näkee, että tulkkaus on kaikkien megatrendien ytimessä, mutta tulkkauksen rooli ei tule aina tunnistetuksi.  

 

Huoltosuhteen heikkeneminen ja julkishallinnon säästöpaineet näkyvät Gorschelnikin mielestä koulutuksen varoissa ja määrärahoissa. Rahalliset paineet heijastuvat tulkkaukseen siten, että tulkkauksesta säästetään. ”Perussuomalaiset ovat jo esittäneet, että yhteiskunta tarjoaisi tulkkauspalveluita vain rajallisen ajan. Samaa on esitetty myös Ruotsissa", Gorschelnik toteaa. Myös Kavén kommentoi nykyistä taloustilannetta ja tulkkaukseen mahdollisesti kohdistuvia säästöjä. Hänen mukaansa Suomen nykyinen taloustilanne, siihen liittyvät säästölinjat ja leikkaukset sekä asiat, joita maailmalla tapahtuu, vaikuttavat tulkkien työelämään. On tärkeä kysymys julkishallinnon toimijoille, kannattaako säästää tulkkauksen hinnasta ja hankkia tulkkaus siltä toimijalta, jolla on halvin hinta, mutta ei välttämättä paras ja osaavin palvelu. Vaihtoehtona olisi tilata tulkkaus koulutetulta ammattilaiselta. Halvimman vaihtoehdon valitseminen laadun kustannuksella on Kavénin mukaan näkynyt tulkkausalan kilpailutuksissa jo pitkään. 

 

Tulkkien taloustilanne 

 

Haastatteluissa keskusteltiin myös tulkkien henkilökohtaisesta taloustilanteesta. Yleensä itsensätyöllistäjinä toimivien asioimistulkkien palkkiot eivät ole kovin suuret. Kavénin mukaan etätulkkaus ei ole vaikuttanut positiivisesti tulkkien palkkioihin. Tulkin henkilökohtaisen talouden perusta saattaa rakoilla, jos teknologia – joka on myös kognitiivisesti hyvin kuormittavaa – tulee vaikuttamaan siihen, että etätulkkausta tullaan käyttämään enemmän. ”Olen usein ajatellut, että etätulkkauksesta pitäisi maksaa jopa enemmän kuin läsnäolotulkkauksesta sen vaativuuden ja kuormittavuuden takia. Etätulkkauksessa on paljon erilaista huomioon otettavaa vielä itse tulkkauksen lisäksi”, kertoo Kavén. ”Jotkut myös ajattelevat, että tulkkaushan tulee nyt todella halvaksi, kun se tehdään vaan etänä”, toteaa myös von Essen. Hänen mukaansa tulisi muistaa, että tekniset satsauksetkin maksavat ja että jostain nämä investoinnit pitää saada katetuiksi.  

 

Von Essenin mukaan Suomessa puhuttujen kielten asioimistulkkien ansiotaso on romahtanut. Hänen mielestään pitäisi koko yhteiskunnan tasolla juurruttaa tulkin työn arvostusta ja sitä, että kyseessä on erittäin arvokas asiantuntijatyö. Tulkin työn arvostuksen lisääminen tarkoittaisi myös sitä, että tulkkaukseen pitäisi panostaa myös taloudellisesti riittävästi. Von Essen toteaa, että nykymalli ei ole kestävä. ”Pahimmassa tapauksessa asioimistulkkauksia tehdään milloin missäkin kuten pikatulkkauksena kuulokkeet päässä bussissa eikä ehditä valmistautua kunnolla”, hän kertoo. Von Essenin mielestä julkisen puolen asioimistulkkauksen kustannukset pitäisi leipoa budjetin sisään kiinteänä kustannuksena. ”Kun puhutaan jonkin julkispalvelun kustannuksista, harvoin puhutaan erikseen vaikkapa viraston siivouksesta tai kalustehankinnoistakaan”, von Essen toteaa. Samaan tapaan ei pitäisi puhua erikseen tulkkauskustannuksista vaan nähdä ne samanlaisina asiaankuuluvina välttämättömyyksinä koko julkispalvelun toiminnalle. 

 

SKTL laatii kyselytutkimuksiin perustuvia palkkiotilastoja. Palkkiotilastot ovat toimineet jäsenille oman työn hinnoittelun apuvälineenä. SKTL tilastoi, mutta ei laadi palkkiosuosituksia. Jokainen itsensätyöllistäjä määrittelee itse oman palvelunsa hinnan. EU on linjannut, että itsensätyöllistäjätkin voivat neuvotella palkkioista silloin, kun he ovat rinnastettavissa työntekijöihin tai tekevät töitä yhdelle suurelle toimijalle. (Euroopan komission tiedonanto 2022, SKTL 2022.)  

 

Suurin osa SKTL:n tulkkijäsenistä on yrittäjiä. Kavénin mukaan SKTL ja Kieliasiantuntijat ry tekivät korona-aikana yhteisen kyselytutkimuksen asioimis- ja oikeustulkeille. Kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että tulkkien palkkiopyynnöt olivat hyvin kohtuullisia työn vaativuuteen nähden. ”Yrittäjän tulosta jopa puolet palkkiosta saattaa kulua yrityksen kuluihin, veroihin, vakuutuksiin ja muihin pakollisiin maksuihin, kuten eläkemaksuihin. Asioimistulkit eivät pääse tällä hetkellä rikastumaan”, Kavén toteaa. Perinteisesti konferenssitulkeilla on ollut parempi tilanne. He tekevät usein töitä yksityiselle puolelle, jossa tulotaso on hieman suurempi. Tulkkikopissa on kaksi tulkkia, mikä tukee ammattimaista työskentelyä ja tulkeilla on usein akateemista koulutusta. Yhteiskunnan tuntemus, tietämys työehdoista sekä omasta asemasta työmarkkinoilla saattaa olla vankempaa kuin vaikkapa hiljattain Suomeen tulleella asioimistulkilla. Palkkiokyselystä kävi ilmi, että oikeustulkkien palkkiotaso oli hieman parempi kuin asioimistulkkien. Joissakin uusissa kilpailutuksissa tulkin koulutustausta on otettu palkkiossa huomioon. Tulkki pystyy pyytämään suurempaa palkkiota, jos hänellä on esimerkiksi oikeustulkin tutkinto tai oikeustulkkirekisterimerkintä. 

 

Kavénia huolestuttaa asioimistulkkien yrittäjä-, työntekijä- ja työelämätaitojen puute. Hän pelkää, etteivät kaikki tulkit osaa pitää huolta omista taloudellisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Toimeentulossa korostuu asioimistulkkien osalta se, ettei välttämättä tunneta toimeentulon periaatteita eikä tehdä aina eroa siinä, milloin ollaan yrittäjän roolissa ja milloin työsuhteessa ja mitä kussakin roolissa tulisi ottaa huomioon. Kaikkien yrittäjinä toimivien olisi Kavénin mukaan hyvä parantaa omia työelämäosaamistaitojaan. Yrittäjätulkkikin voi yhtäkkiä joutua työnantajan asemaan, jos hänellä on alihankkija, ellei hän osta palvelua laskulla ostopalveluna. Työelämätaitoja pitäisi päästä harjoittelemaan jo opintojen aikana. 

 

Työelämätulkkauksen nousukausi 

 

Huusko on havainnut viittomakielen ja puhevammaisten tulkkausalan omana nykytrendinä työelämätulkkauksen, joka on hänen mukaansa vahvassa nousussa. Hänen mukaansa tätä ilmiöitä ennustettiin silloin, kun opiskelijatulkkaus lähti kasvamaan. ”Kun asiantuntijat lähtevät ammatteihin, tulkkauksen tarve ei poistu, vaan painopiste siirtyi koulusta työpaikalle”, hän toteaa. ”Mitä tulkkausalalla tapahtuu, ei ole enää pelkästään viittomakielen tulkkausta, vaan on kaikkea mahdollista, koska ihmiset ovat nähneet, että he voivat käyttää kaikkia kielellisiä resursseja tosi laajasti. Sama siirtyy työelämään, kun uusi sukupolvi siirtyy töihin.” 

 

 

Lopuksi 

 

Haastattelujen myötä kävi ilmi, että Sitran julkaisemassa selvityksessä mainitut megatrendit ovat vahvasti havaittavissa myös tulkkausalalla. Itse pidän kiinnostavana sitä, että megatrendejä voidaan ymmärtää joko uhkina tai mahdollisuuksina. Esimerkiksi keskustelussa digitaalisuudesta tämä ilmiö korostui voimakkaasti. Ajan hengessä pysyminen vaatii joustavuutta sekä ketterän ajattelun ja toiminnan taitoa. On kuitenkin asioita, joihin tulkki ei yksilötasolla pysty vaikuttamaan. Tulkkausalan organisaatioiden tulisi yhdistää voimansa, tarttua vahvasti epäkohtiin ja pyrkiä löytämään ratkaisuja muun muassa niihin haastatteluissa mainittuihin tulkkausalan ilmiöihin, jotka kaipaavat kehittämistä ja välittömiä ratkaisuja tulkkien ja asiakkaiden oikeuksien sekä hyvinvoinnin ja demokratian takaamiseksi.  

 

Teksti: Lena Segler-Heikkilä 

Kirjoittaja toimii tulkkausalan yliopettajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa. 

 


 

Lähteet: 

 

 

 


14.7.2024 klo 04:44:12