Seminaarit

Suomalais-ruotsalainen kääntäjäseminaari 

SKTL järjestää vuosittain yhdessä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa suomalais-ruotsalaisen kääntäjäseminaarin. Seminaarilla on yli 40 vuoden historia: se järjestettiin ensimmäistä kertaa Kouvolassa vuonna 1973. Seminaaria on järjestetty niin Suomessa kuin Ruotsissa. 
 
Suomalais-ruotsalaisessa kääntäjäseminaarissa käsitellään muun muassa kielenkäytön ja kääntämisen uutta tutkimustietoa ja ajankohtaisia kääntäjän työhön liittyviä kysymyksiä.
 
 

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumi

Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumia (KäTu) on järjestetty vuodesta 2003 lähtien. Symposium järjestetään vuosittain yhteistyössä Suomen eri kääntämis- ja tulkkauskoulutusyksiköiden kanssa. 

Jokaisessa symposiumissa on oma teemansa, jonka alla käsitellään monipuolisesti kääntämis- ja tulkkaustutkimuksen eri näkökulmia. Symposiumeihin on osallistunut käännöstieteen tutkijoiden ja opettajien lisäksi runsaasti myös kääntäjiä ja tulkkeja. Symposiumin esitykset kootaan Mikael-verkkojulkaisuksi.
 

Kansainvälinen kääntäjienpäivä

Kansainvälistä kääntäjienpäivää vietetään maailmanlaajuisesti syyskuun viimeisenä päivänä. Kääntäjienpäivästä tuli YK:n teemapäivä vuonna 2017, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi 24.5. päätöslauselman A/71/L.68. 
 
Käännös- ja tulkkausalan maailmanjärjestö FIT on huomioinut päivän jo vuodesta 1953 lähtien. Aikaisemmin päivää on vietetty kääntäjien suojelupyhimyksen pyhän Hieronymuksen päivänä.
 
Suomessa juhlapäivän tienoilla pidetään alaa esittelevä seminaari tai muu kääntäjienpäivän tapahtuma. Se järjestetään yhteistyössä Suomen käännöstoimistojen liiton ja Käännösalan asiantuntijat ry:n kanssa. Seminaari on tarkoitettu niin alan ammattilaisille, opiskelijoille kuin alasta kiinnostuneille. Tilaisuus on järjestetty vuodesta 1992 lähtien.
 
Seminaarin verkkosivu: www.kaantajienpaiva.com