Turun paikallisosasto

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n Turun paikallisosasto on perustettu vuonna 1976. Alueellisesti Turun paikallisosasto ulottuu Muurlasta Poriin ja Maarianhaminaan. Jäseniä on yli 200, joista suurin osa on asiatekstinkääntäjiä ja tulkkeja.

Paikallisosaston kuukausitapaamiset (pääsääntöisesti kuukauden toinen tiistai) ovat tärkein tapaamisen muoto. Kääntämiseen ja/tai tulkkaukseen liittyvän luentomuotoisen tiedollisen annin lisäksi tilaisuudet antavat mahdollisuuden kollegoiden tapaamiseen. Lisäksi järjestetään retkiä ja matkoja, myös ulkomaille. Tammikuussa 2005 aloitettiin opiskelijoiden mentorointiin liittyvä yhteistyö Turun yliopiston kanssa. Erillisiä koulutuspäiviä mm. käännöstyökaluista ja kielenhuollosta järjestetään sekä itsenäisesti että tarvittaessa yhdessä yliopiston tai muiden yhteistyökumppanien kanssa.

Osallistuminen vuosittain syyskuun lopussa vietettävän kansainvälisen kääntäjienpäivän tapahtumiin on yksi toiminnan kohokohtia. Tilaisuus järjestetään vuorovuosin Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Paikallisosaston toimintaa suunnittelee ja järjestää vuosittain valittava toimikunta. Toimikuntaan kuuluvat puheenjohtaja Pirkko Huuskonen, varapuheenjohtaja Anu Salminen, rahastonhoitaja Eija Grundström, sihteeri-tiedottaja Mari Junkkari ja toimikunnan jäsenet Seija Kukkonen, Tiina Gustafsson ja Terttu Virta (opiskelijajäsen).

Paikallisosastolla on edustajansa liiton hallituksessa (pj.) ja Kääntäjä-lehden toimituskunnassa (tiedottaja).

Paikallisosaston jäsenten yhteystietoja on saatavilla liiton Internet-jäsenluettelon kautta joko nimihaulla tai rajaamalla haku postinumeroalueen mukaan. Luettelosta käännös- ja tulkkauspalveluja tarvitseva löytää helposti tarvitsemansa asiantuntijan.

Turun yliopistossa koulutettavien kääntäjien ja tulkkien on luontevaa tulla mukaan paikallisosaston toimintaan jo opiskeluvaiheessa. Tietoja opiskelijajäseneksi, varsinaiseksi jäseneksi tai koejäseneksi liittymisestä sekä hakukaavake löytyy täältä.

Otamme mielellämme vastaan palautetta ja toiveita toiminnan kehittämiseksi.

Tervetuloa mukaan tutustumaan kollegoihin!

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja Pirkko Huuskonen:
turku at sktl.net

 

Turun paikallisosaston tulevista tapahtumista tiedotetaan sivuston Ajankohtaista-palstalla.

Tietoa aiemmista kuukausi- ym. tapahtumista: Turun paikallisosasto Siirry sivun alkuun