Kielitieteilijä Janne Saarikiven juhlapuhe SKTL:n käännöspalkintojen luovutustilaisuudessa

6.4.2018

Janne Saarikivi SKS:n juhlasalissa. Kuva: Maarit Laitinen

Arvoisat palkinnonsaajat! Hyvät kääntäjät ja käännösten ystävät!

Oletteko huomanneet, että koko elämä on kääntämistä? Meillä on tarve ymmärtää toisiamme, mutta ymmärrys ei rakennu noin vain. Puhuimme sitten bisneksestä tai rakkaudesta, meidän on aina neuvoteltava siitä, mitä sanottu tarkoittaa. Jokainen, joka on osallistunut rakastavaisten riitaan keittiössä, tai rahariitaan, on tarvinnut kääntäjää.

Kääntäjät ovat huomaamaton osa maailman infrastruktuuria. Heidän läsnäolonsa tulee selväksi, kun he puuttuvat. Tai kun on käännetty väärin.

Kun Trump ja Kim neuvottelevat, tai presidentti Niinistö ja Putin, kuvassa on tuntemattomia ihmisiä reuna-alueella: kääntäjiä. Heidän nimensä eivät jää maailmanhistoriaan, mutta jos he tulkkaavat väärin, miljoonia kuolee. Maailman johtajat tavoittavat toistensa puheen merkitykset heidän avullaan. Sanavalinnoillaan kääntäjät ovat solmimassa rauhaa ja käynnistämässä sotaa, rakentamassa kaupunkeja, rautateitä, voimaloita ja satamia.

On olemassa tieto siitä, mikä on maailman vanhin ammatti, mutta se on väärä. Oikeasti maailman vanhin ammatti on kääntäjä. Heitä on tarvittu jo metsästäjä-keräilijäkulttuureissa. Heidät mainitaan Vanhassa testamentissa, jossa ei ole presidenttejä, kasvuyrittäjiä eikä it-osaajia.

Tänään kysytään, voiko kone korvata kääntäjän? Minä kysyn: missä mielessä korvata? Käännöskoneen on valmistanut kääntäjä, kaikki käännöksiä koskeva tieto, kaikki kääntäjät yhdessä.

Kielessä ja käännöksissä on kyse merkityksistä, ja ne ovat ruumiillisia ja lihallisia. Ne ovat kontekstuaalisia, leikkisiä ja monimielisiä. Käännös on teos, joka välittää merkityksiä, ja merkitykset ovat ehtymättömiä. Koneen käännöstä tulee tarkastella, pyöritellä ja ihmetellä siinä missä ihmisenkin. Se tulee kääntäjän ja lukijan arvioida.

Ei. Käännöskone ei korvaa kääntäjää yhtään enempää kuin sanakirja korvaa kielienopiskelun tai autoilija korvaa maratoonarin. Käännösten maailma muuttuu, samoin kielten opiskelun merkitys. Mutta kulttuurien erilaisuuden luomat ja ylläpitämät merkitysavaruudet, niiden vastaavuudet ja erot, tuttuus ja vieraus, vieraan pelko ja vieraaseen tutustuminen viehätys eivät katoa.

Siksi eivät katoa myöskään käännökset tai kääntäjät.

Maanantaina vietetään Mikael Agricolan päivää. Vaikka televisionkatsojat valitsivat suurimmaksi suomalaiseksi Mannerheimin, he olivat väärässä. Oikeasti suurin suomalainen on Mikael Agricola. Hän on suomalaisten kääntäjien suojelupyhimys, joka toivottavasti rukoilee tänäänkin puolestamme Kaikkivaltiaan kasvojen edessä. Samalla hän on suomalaisen modernin kulttuurin perustus ja pohja. Tai hänen luomansa käännökset ovat.

Kun Uusi testamentti käännettiin suomeksi, käännettiin samalla satoja sanoja ja käsitteitä, joita kielessämme ei aikaisemmin tunnettu. Alkoi Suomen ja suomalaisten punoutuminen länsimaisen kulttuuriperinteen yhdeksi langaksi, Lähi-Idän, Rooman ja länsimaiden tradition siirto koivuhalkojen ja savusaunan, hylkeenrasvan ja pellavan keskelle huhdan laidalle, kanteleen ja alkusoinnillisen trokeen rinnalle.

Tämä työ on pahasti kesken. Ja kuin huomaamatta sen rinnalla on alkanut vielä valtavampi rakennushanke, Suomen integroiminen maailmaan.

Yli kaksi kolmannesta suomeksi käännettävästä kirjallisuudesta käännetään englannista. Huonokin Amerikan menestysromaani käännetään jo samana vuonna kun se ilmestyy, mutta paraskin venäjän- tai kiinankielinen kirja saattaa jäädä kääntämättä. Englantia puhuu äidinkielenään alle 10 % maailman asukkaista. Enemmän puhutaan kiinaa ja espanjaa, tulevaisuudessa myös hindiä, indonesiaa, arabiaa ja swahilia.

Kääntäkää näistä kielistä. Kääntäkää koreasta, turkista, ketshuasta ja thai-kielestä. Älkää kääntäkö englanninkielisen käännöksen kautta. Suomen kulttuurin ei pitäisi olla mikään Washingtonin esikaupungin metroasema. Suomen kieli, kuten jokainen kieli, on risteysasema. Siitä pääsee jokaiseen ilmansuuntaan maan alta ja päältä.

Muistakaa sukulaisiamme! Kaverit voi valita, mutta sukulaisia ei voi valita. Tänä vuonna viettää 100-vuotispäiväänsä Viro, mutta Viron kansalliskirjallisuudesta suuri osa on yhä jostain syystä kääntämättä suomeksi. Senkään vertaa ei ole käännetty siitä suuresta kirjallisuuden ja kansanrunouden aarteistosta, jonka ovat tuottaneet sukulaisemme mordvalaiset, komit, udmurtit, hantit ja mansit.

Lähetetään tästä tilaisuudesta vahva viesti päättäjille. Olette hakoteillä, eksyksissä, hölmöläisiä! Te lakkautatte sivistyslaitosten ja korkeakoulujen rahoituksen ja jaatte rahat yritystukina Ruotsin-risteilyille ja perusmetallikaivoksillle. Te luulette, että Suomi lähtee nousuun - mikä irvokas käännöskelvoton fraasi - kun tänne saadaan it-keskuksia ja hilavitkutintehtaita.

Kuulkaahan nyt! Yksi Otto Mannisen Homeros-käännös merkitsee Suomen valtiolle enemmän kuin miljardin euron sellutehdas ja laivasto jäänmurtajia. Sen säekieli ja tematiikka elää jokaisessa iskelmässä, joita paikallisradion kanavat tykittävät. Niiden tahdissa itketään, synnytetään ja uskalletaan ottaa avioeroja. Uskalletaan lähteä pois merkityksettömästä työstä, jossa tehdään pelkkää rahaa. Lähteä rohkeasti uuteen elämään tekemään merkityksiä.

Antakaa kääntäjille yksi kymmenesosa siitä rahasta, millä keitätte kartonkia ja rakennatte moottoriteitä. Antakaa edes prosentti. Saatte nähdä, miten tänne syntyy sellaista, jota ette osaa kuvitella ja joka on arvokkaampaa kuin raha. Tänne syntyy Suomi. Se sama Suomi, joka oli ja on, uudestaan, joka päivä. Jokaisen sanan, vokaali- ja konsonanttimerkin, pisteen ja pilkun mukana nousee suomalainen kulttuuri orbitille kiertämään merkitysten avaruutta, tavoittamaan tavoittamatonta kuin avaruuslaiva Aniara tuhansien vuosien matkalla Lyyran tähdistöön.

Hyvät kääntäjät!

Minä arvostan teitä enemmän kuin arvostan Suomen pääministeriä ja presidenttiä. Arvostan teitä enemmän kuin Tuntematonta sotilasta.

Olen teidän kasvattamanne. Olette isäni ja äitini. Kun olin pieni, ja jossain nurkassa televisiossa ratisi Kekkonen, vietin aikaa kanssanne. Teidän avullanne tutustuin kreivi Bezuhoviin, Tristaniin ja Isoldeen, Macbethiin, Klonkkuun, Frodoon ja Nalle Puhiin, Roope Ankkaan ja Asterixiin. He ovat fiktiota, mutta minulle todempia kuin Kekkonen. Avullanne tutustuin Platoniin, Kantiin ja Hegeliin. Tutustuin Hitleriin ja Staliniin. Ja Jeesukseen ja Paavaliin, Krishnaan.

Kanssanne vietin aikaa suljetussa huoneessa. Avasin kirjan ja suljin maailman. Opin, miten todellisuus on paljolti fiktiota, ja fiktio on enemmän kuin totta. Sinne haluan yhä edelleen, kirjan kansien väliin, rivien alle. Kunnes jälleen suljen kirjan ja avaan todellisuuden, nyt kokonaan uudesta paikasta.

Käännös kääntää maailman päälaelleen, sen merkitykset ja arvojärjestelmät. Kääntäkää lisää! Juhlikaa! Toivotan teille ja suomenkieliselle kulttuurille loistokasta tulevaisuutta. En tosin ole optimisti, mutta tiedän, että kaikella on rajansa, jopa viimeisten päivien idiotismilla.

Onnea valitsemallanne tiellä. Se on oikea tie!